Tiedeleirit

leirit

Helsingin yliopisto järjestää peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten loma-aikoina lapsia ja nuoria eri tieteiden pariin innostavia tiedeleirejä ja tiedekursseja. Tiedeleireillä ja -kursseilla vahvistetaan lasten ja nuorten tiedeosaamista, tarjotaan mielekästä vapaa-ajan tekemistä ja mahdollisuus saada uusia samanhenkisiä ystäviä sekä mahdollistetaan tutustumista opiskeluun ja tutkimukseen Helsingin yliopistolla. Toimintaa on järjestetty kesästä 2004 lähtien.

Järjestämme kesällä 2021 maksuttoman virtuaalisen LUMA-tiedeleirin ala-asteikäisille lapsille

Virtuaalisella tiedeleirillä leiriläiset pääsevät tutkimaan omaa lähiympäristöään monitieteellisesti kokeiden, tutkimusten ja tehtävien avulla 14.18.6. Leiripäivien tehtävät on suunniteltu niin, että ne voi suorittaa itsenäisesti sisällä tai ulkona.

Leirin aikana toteutettavat aktiviteetit on suunnattu 2.4. luokkia koulussa ensi syksynä aloittaville, mutta myös iso- ja pikkusisarukset ovat tervetulleita mukaan. Leiri sopii loistavasti koko perheen yhteiseksi tekemiseksi.

Ohjelma leiripäivinä sijoittuu aikavälille 10.00–14.30. Tiedekasvatusohjaajamme pitävät jokaisena päivänä kaksi live-lähetystä aamu- ja iltapäivällä. Niiden välissä leiriläiset toteuttavat itsenäisiä aktiviteetteja.

Lue lisää leiristä täältä

Tutustu vuoden 2020 LUMA-virtuaalileiriin tästä.

Helsingin yliopisto järjestää toisen kerran suositun, kansainvälisen ja monitieteisen Global Challenges Course for Youth -kurssin 15–19-vuotiaille verkossa 3.-4.8.2021

Global Challenges Course for Youth -kurssilla nuoret työskentelevät ryhmissä jonkin gobaalin haasteen parissa.

Verkkokurssin teemaksi on tänä vuonna valittu ilmastonmuutos. Kurssi järjestetään vuonna 2021 verkossa.

Kurssi on kansainvälinen ja työskentelykieli on lähtökohtaisesti englanti. Mikäli kurssille valitaan huomattavasti suomalaisia osallistujia, voidaan kurssi toteuttaa sekakielisenä. 

Kurssin suorittaneet saavat diplomin. Kurssista kiinnostuneita kannustetaan tiedustelemaan oman lukionsa rehtorilta jo ennen kurssille hakemista, saisiko kurssin luettua lukion kurssisuoritukseksi.

Kurssin johtajana toimii professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta (LUMA-keskus Suomen johtaja) ja projektipäällikkönä FT Jaana Herranen. Kurssi toteutetaan yhteistyössä INAR:n kanssa.

Kysymykset kurssista voi osoittaa Jaanalle: jaana.herranen@helsinki.fi

Lisää kurssin sivuilta >> (sivu englanniksi)

Tutustu vuoden 2021 Global Challenges -verkkokurssiin

Järjestämme kesällä 2021 ohjelmointileirejä

Tiedeluokka Linkki järjestää yhdessä Helsingin kaupungin Nuorten palvelujen kanssa ohjelmointileirejä kesäkuussa. Leirit järjestetään lähiopetuksessa, mutta toki tiukoin korona-varotoimin.

Leirien tiedot ja niille ilmoittautuminen on Harrastushaussa: