Vulvodynia on huonosti tunnettu ja alidiagnosoitu sairaus, mutta apua on saatavilla

18.11.2019
Vulvodynia on yleisin naisten yhdyntäkivun syy, mutta sairautta hoidetaan usein väärin, psyykkisenä ongelmana.

Vielä 1980-luvulla seksuaaliterveys oli tabu. Tämän havaitsi gynekologian tutkija Jorma Paavonen alkaessaan hoitaa gynekologisia infektioita. Eräs kollega, urologian professori, heitti yhteisessä kokouksessa, ettei klamydiaa ole olemassakaan.

Paavosta kuitenkin askarrutti, mikseivät naiset saa apua ongelmiinsa, esimerkiksi yhdyntäkipuun. Hän avasi vuonna 1987 Naistenklinikalle Suomen ensimmäisen vulvapoliklinikan, jonne edelleen ohjataan ulkosynnyttimien alueen ongelmista kärsiviä potilaita pääkaupunkiseudulta.

Vaikka vulvodynia, emättimen kiputila, on yleinen vaiva, hoitoon hakeutuneista 40 prosenttia on diagnosoitu ensin väärin.

— Potilaista tulee helposti terveyspalveluiden suurkuluttajia, jotka kiertelevät lääkäriltä toiselle, kunnes he leimautuvat psyykkisesti häiriintyneiksi, emeritusprofessori Paavonen toteaa.

Potilaan kohdalle voi osua sairauteen perehtymätön lääkäri, joka määrää kiputilojen helpotukseksi psyykenlääkkeitä. Vulvodynia ei kuitenkaan ole psyykkinen sairaus, vaan elämänlaatua heikentävä fyysinen kipu altistaa naisen masennukselle ja ahdistukselle.

Vulvodyniaa on kahta päätyyppiä. Vestibuliittia on nuorilla, 18–25-vuotiailla naisilla. Vestibuliittia esiintyy esimerkiksi silloin, kun nainen asettaa tamponia paikoilleen. Kipu tuntuu myös yhdynnässä. Hermokiputyyppisessä vulvodyniassa kipu on jatkuvaa ja sitä esiintyy enemmän vanhemmilla naisilla. Kirvelevä tai poltteleva emätinkipu voi vaihdella lievästä erittäin vaikeaan.

Miten kipu alkaa?

Vulvodynian aiheuttajaa ei tiedetä, mutta toistuvat hiivatulehdukset ja pitkäaikainen yhdistelmäehkäisypillereiden käyttö lisäävät riskiä sairastua.

Naistentautien erikoislääkäri, väitöskirjatutkija Päivi Tommola ja Jorma Paavonen huomasivat tutkimuksessaan, että vulvodyniaan liittyy muutoksia elimistön immuunijärjestelmässä ja limakalvon kipuhermotuksessa. Ensin limakalvoille syntyy immuunijärjestelmää aktivoiva tulehdustila. Ajan kuluessa limakalvoon kasvaa lisää ja vahvempia hermoyhteyksiä, mikä johtaa kivulle herkistymiseen ja sen kroonistumiseen.

Tulehduksen voi aiheuttaa hiivatulehdus, mutta joskus aiheuttajaa ei tiedetä. Viimeisimmät tutkimukset viittaavat siihen, että vulvodyniassa on myös perinnöllisen autoimmuunisairauden piirteitä. Autoimmuunisairauksissa, kuten nivelreumassa tai tulehduksellisessa suolistosairaudessa, elimistön puolustusjärjestelmä erehtyy luulemaan omia kudoksia haitallisiksi ja hyökkää niitä vastaan.

— Potilailla saattaa olla geneettisesti heikko soluvälitteinen immuunivaste, minkä takia he saavat helpommin hiivatulehduksen. Voimakas tulehdusreaktio voi puolestaan johtaa vestibuliittiin, Paavonen kertoo.

Moni saa avun fysioterapiasta

Vulvapoliklinikalle on kehitetty hoitopolku, joka kestää myös kansainvälisen vertailun. Vulvodynia on yleisyydestään huolimatta ollut alidiagnosoitu sairaus. ”Naistenvaivojen” vähättelyn sijaan potilas pääsee ehkä ensimmäistä kertaa huolelliseen kipukartoitukseen.

Lääkäri voi diagnosoida taudin vanutikkutestillä: emättimen limakalvoa hipaistaan vanupuikolla tarkoituksena kartoittaa selkeimmät kipupisteet. Hoito alkaa yhdistelmäehkäisypillereiden tauottamisella ja hiivasieniestolääkityksellä.

Potilas saa myös lähetteen lantionpohjan fysioterapiaan. Fysioterapiassa opetellaan lantionpohjan lihasten rentouttamista, koska vulvodyniapotilailla ne ovat krampissa, mikä pahentaa kipua.

— Kun jälkeenpäin kysytään mikä hoidossa oli ratkaisevaa, moni kiittelee fysioterapiaa, Paavonen sanoo.

Fysioterapian tehoon viittaa myös fysioterapeutti Vuokko Jernforsin kanssa tehty tutkimus, jossa seurattiin potilaiden fysioterapiahoitoa. Kahdella kolmasosalla yhdyntäkivut lievittyivät.

Hermokiputyyppiseen vulvodyniaan taas auttaa monissa tapauksissa hermokipulääke.

Leikkaus yhtenä mahdollisuutena

Osa naisista ei saa apua sen enempää fysioterapiasta kuin lääkinnästäkään. Silloin keskustellaan leikkaushoidon mahdollisuudesta.

— Leikkaus tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä, jossa poistetaan kipeä limakalvo emättimen eteisestä. Tilalle vapautetaan emättimen limakalvoa, jossa ei ole kipuhermoja, Paavonen kertoo.

Jorma Paavonen, Päivi Tommola ja dosentti, naistentautien erikoislääkäri Leila Unkila-Kallio ovat tutkineet eri hoitomenetelmiä kokeilleiden naisten parantumista. Leikkaushoito toi yhtä hyvän lopputuloksen kuin perinteinen hoito. Koska leikkaukseen kuitenkin sisältyy aina riskejä, sitä suositellaan vasta muiden hoitokeinojen jälkeen.

Naisten ongelmista pitää puhua

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella hoitoon on vaikea päästä, joten iso osa suomalaisnaisista joutuu vain sietämään kovaa kipua. Suomessa vulvodyniaa ei myöskään ole tutkittu laajasti.

Jorma Paavosen mielestä taustalla on se, ettei naisten ongelmia ole lääkärikunnassa pidetty tarpeeksi tärkeinä.

— Yksi iso syy on varmaan se, että kyseessä on naisten ongelma, eikä miehillä ole mitään vastaavaa, emeritusprofessori huomauttaa.

Vasta viime aikoina asenne on muuttunut ja vulvodynia on alkanut kiinnostaa tutkimuskohteenakin. Positiivisia uutisia kipupotilaille toi Päivi Tommolan vestibuliittia käsittelevä väitöskirja, joka julkaistiin vuonna 2017. Sen mukaan 90 prosenttia hoitoon päässeistä naisista sai helpotusta oireilleen.

Vulvodyniasta pitäisi puhua enemmän lääkäreiden koulutustapahtumissa ja koko maassa tulisi järjestää asiantuntevaa hoitoa, Paavonen painottaa.

— Tärkeintä on kuitenkin se, että kivun kanssa elävät uskaltavat hakea apua. Naisten on hyvä tietää, että tämä on ongelma, joka voidaan hoitaa.

Seksuaalineuvontaa opiskelijoille

teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Yhä useampi yliopisto-opiskelija hakee apua seksuaaliterveyden ongelmiinsa. Monia opiskelijoita vaivaa haluttomuus. Miesopiskelijat huolestuvat usein erektiohäiriöistä. Naisilla yhdyntäkipu on yleinen syy tulla vastaanotolle.

Yhdyntäkivuista kärsivä opiskelija ohjataan Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä ensin lääkärin vastaanotolle. Opiskelija voi kärsiä esimerkiksi ehkäisypillereiden aiheuttamasta limakalvojen kuivuudesta, hiivatulehduksesta — tai vulvodyniasta.

Vulvodyniasta kärsivät potilaat voivat saada fysioterapiaa Helsingin YTHS:n omassa toimipisteessä tai heidät voidaan ohjata lähetteellä jatkohoitoon joko Helsingissä sijaitsevalle vulvapoliklinikalle, muiden yliopistokaupunkien keskussairaaloiden naistentautien klinikoille tai pienemmillä paikkakunnilla yksittäisen aiheeseen perehtyneen fysioterapeutin hoitoon.

— Seksuaalineuvonnassa voidaan käsitellä vaikkapa kumppanin kanssa yhdessä, millainen seksi on mahdollista, vaikka yhdyntä ei onnistuisikaan. Seksielämä ei ole kokonaan menetetty, mitä monet opiskelijat pelkäävät, psykologi, YTHS:n seksuaaliterapeutti Marjo Tossavainen toteaa.

Aina yhdyntäkipuun ei löydy lääketieteellistä syytä.

— Osa opiskelijoista on kohdannut seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa. Sillä on iso vaikutus mahdollisuuteen nauttia seksuaalisuudesta, Tossavainen muistuttaa.

Traumatisoitunut nainen voi jännittää lantiopohjanlihaksiaan niin paljon, ettei yhdyntä onnistu. Silloin psykoterapia voi auttaa.

Tossavainen antaa kollegansa kanssa seksuaalineuvontaa etävastaanotolla. Opiskelija voi siis ottaa yhteyttä seksuaalineuvojaan vaikkapa omasta kodistaan. Se kenties madaltaa kynnystä kertoa psykologille henkilökohtaisista huolista.

— Etävastaanotto mahdollistaa tasavertaiset palvelut kaikille opiskelijoillemme ympäri Suomen, Tossavainen sanoo.

Palveluille tulee yhä enemmän kysyntää, kun ammattikorkeakouluopiskelijat siirtyvät YTHS:n palveluiden piiriin vuonna 2021.

Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/08/19.