Vaikeasti muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta voidaan tukea

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan vaikeakaan muistisairaus ei välttämättä hävitä ihmisen uskonnollisuutta. Uskonnollisuus olisikin huomioitava nykyistä systemaattisemmin ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa.

– Vaikka ihmisen olisi edenneen muistisairauden vuoksi jo mahdotonta oma-aloitteisesti ilmaista tai harjoittaa uskonnollisuuttaan, hän voi hetkessä virittyä ottamaan osaa esimerkiksi hartaustilaisuuteen, jos sellainen hänelle tarjotaan, sanoo yliopistotutkija Jari Pirhonen Helsingin yliopistosta.

Pirhonen haastatteli pääosin hoivakodeissa työskenteleviä luterilaisen kirkon pappeja. Hoivakotien asukkaista valtaosalla on diagnostisoitu muistisairaus. Perustuslaki takaa kaikille oikeuden ilmaista ja harjoittaa omaa uskontoaan, mutta miten oikeus taataan silloin, kun ihminen ei sairautensa vuoksi edes muista olevansa uskossa.

– Silloin avainasemassa ovat ympärillä olevat ihmiset – läheiset, hoitohenkilökunta ja seurakuntien väki, yleensä papit ja diakonit. Keskityin tässä tutkimuksessani pappien näkökulmaan. Heillä oli monia käytännössä hyväksi koettuja keinoja tukea muistisairaiden uskonnollisuutta hoivakodeissa, Pirhonen toteaa.

Papin käyttämä asu tärkeässä roolissa muistisairailla

Tutkimustulosten mukaan papit voivat tukea muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta mahdollistamalla kirkollisiin tilaisuuksiin osallistumisen erityisesti hoivakotien hartauksissa ja tarjoamalla mahdollisuuksia henkilökohtaisiin kohtaamisiin. Hartauksissa jo kauan sitten puhekykynsä menettäneet ihmiset saattavat laulaa virsiä ja osallistua esimerkiksi Isä meidän -rukoukseen. Sanallisen kommunikaation vaikeuduttua kohtaamisissa korostuu läsnäolo ja taito tulkita muistisairaan eleitä ja ilmeitä, koko kehollista olemusta. Tärkeää voi olla jo pelkkä papin asussa paikalla oleminen.

– Muistisairaat tunnistavat usein papin virka-asun ja ottavat sen vuoksi kontaktia. Siksi olisi tärkeää, että papeilla olisi resurssien puolesta mahdollisuus viettää aikaa hoivakodeissa.

Väestön ikääntyessä muistisairaiden ihmisten määrä kasvaa väistämättä, mikä toivottavasti näkyy seurakuntien työssä tulevaisuudessa.

– Vaikka ihminen olisi unohtanut seurakunnan olemassaolon, seurakunnan ei pidä unohtaa muistisairaan seurakuntalaisen olemassaoloa, Pirhonen tiivistää.

Tutkimusartikkeli ”Pyhän Franciscuksen jalanjäljissä – Papit muistisairaiden ihmisten uskonnollisuuden tukena hoivakodeissa” on luettavissa Uskonnontutkija-lehden verkkosivuilta.

Lisätiedot

Jari Pirhonen, yliopistotutkija
jari.pirhonen@helsinki.fi
050 4765 985