– Hoitotakuusta odotettiin valtionhallinnossa suurta terveydenhuollon reformia, mutta tällaista siitä ei tullut osittain sen heikon toteutuksen vuoksi, Häikiö väittää.
Hoitotakuusta kirjoitettiin usein mainitsematta potilasta. Jos potilas mainittiin, hän oli yleensä toiminnan kohde sekä valtionhallinnon että kansanterveysjärjestöjen asiakirjoissa. Häikiön mukaan valtionhallinnon kirjoitukset olivat sävyltään myönteisiä, jos potilasta kuvattiin toiminnan kohteena. Vuonna 2010 terveydenhuoltolain valmisteluasiakirjoissa potilasta kuvattiin edelleen kohteena, mutta myös toimijana.
– Tuolloin toimijuus liittyi lähinnä valinnanvapauteen, Häikiö toteaa.
Potilas vai asiakas?
Järjestöt suhtautuivat potilaaseen aktiivisena toimijana yleensä myönteisesti. Järjestölehdissä kuvattiin potilaiden valtaistumista juuri ennen hoitotakuu-uudistusta, mutta tämä suuntaus laski pian lakiuudistuksen tultua voimaan maaliskuussa 2005. Järjestöt kirjoittivat hoitotakuusta potilaan oikeutena vasta vuonna 2006.
Eduskunnan säätäessä hoitotakuu-uudistusta 2004 ja terveydenhuoltolakia 2010 kansanedustajat puhuivat alkuun potilaista. Kansanedustajat puhuivat heistä vähemmän, kun lähestyttiin lakipäätöksiä.
– Puhuttaessa ihmisistä tai kansalaisista kansanedustajat puhuivat vetoavasti – niin kuin äänestäjille yleensä puhutaan. Potilas ei näyttäytynyt puheessa äänestäjänä.
Kun hoitotakuu-uudistusta käsiteltiin eduskunnassa, hoitotakuusta tuli opposition kieltä. Käsitys hoitotakuu-käsitteen sisällöstä vaihteli toimijoiden kesken, ja sen käyttö muuttui tutkimusajankohtana. Suppeimmillaan se tarkoitti vain hoitoon pääsyn määräaikoja.
Kaarina Häikiön mielestä termi potilas – jolla on omat erityispiirteensä ja joka ei ole sama asia kuin asiakas - on piilossa terveyspolitiikalta.
– Sana potilas kantaa jonkinlaista stigmaa. Kansalaisia pitäisi kuulla enemmän potilaan roolissa ja kysyä, mitä on sairastaa tänä päivänä. Päättäjien samaistuminen potilaisiin on potilasmyönteisten uudistusten edellytys.
Häikiön mukaan järjestöjen tulee puhua potilaista, varmistaa potilaan äänen kuuluvuus nykyistä voimakkaammin. Järjestöjen on tuettava ja ohjattava potilaita aikana, jolloin vastuuta sysätään yksin potilaalle terveydenhuollon valinnanvapauden eetoksessa. Turvallisuuden tunteella voi jo sinänsä olla parantava vaikutus potilaalle.
Häikiö korostaa, että hoitotakuu on ainoa uudistus, jossa potilaalle on annettu konkreettisia mahdollisuuksia valvoa omaa hoitoaan ja sen laatua.
Tutkimuksen taustaa
Kaarina Häikiön väitöstutkimus perustuu terveydenhuollon lainsäädäntödokumentteihin, valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksiin, Mielenterveyden Keskusliiton, Suomen Diabetesliiton, Suomen Reumaliiton ja Suomen sydänliiton lehtiin, kahdeksan yhteiskunnallisesti merkittävän asiantuntijan haastatteluun ja Helsingin Sanomien artikkeleihin.
Kaarina Häikiö väittelee 18.12.klo 12:00 käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa kasvatustieteen alaan kuuluvasta aiheesta Potilas ja hoitotakuu terveyspolitiikan ristiaallokossa: Potilaan asema ja hoitotakuu-uudistus valtionhallinnon sekä kansanterveysjärjestöjen näkökulmasta 2004–2010. Väitöstilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XIV (Unioninkatu 34). Työ julkaistaan sarjassa Kasvatustieteellisiä tutkimuksia.
Väittelijän yhteystiedot: s-posti kaarina.haikio@helsinki.fi
Häikiö siirtyi lääkintöhallituksesta Suomen Reumaliiton toimitusjohtajaksi 1987 ja jäi eläkkeelle 2010.