Hyviä uutisia! Nuorisobarometrin mukaan nuoret ovat kiinnostuneempia politiikasta kuin pariinkymmeneen vuoteen! Viime eduskuntavaaleissa 2019 alle 25-vuotiaiden äänestysaktiivisuus nousi yli kahdeksan prosenttiyksikköä.
Toisaalta — koko väestön äänestysaktiivisuus oli samoissa vaaleissa 71 prosenttia ja alle 25-vuotiaiden 55 prosenttia. Kuntavaaleissa 2017 alle 25-vuotiaista äänesti vain 35 prosenttia.
Ilmastolakkoilevia nuoria katsellessa on voinut kuitenkin syntyä kuva uudesta poliittisesti aktiivisesta nuorisosta. Kuva ei ole väärä, tutkija vahvistaa.
— Nuorten parissa on nousemassa jonkinlainen uusidealismi. Globaalit, suuria tunteita herättävät ilmiöt kuten ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi aktivoivat heitä, yleisen valtio-opin tutkijatohtori Markku Harrinvirta Helsingin yliopistosta toteaa.
Aktiiviset nuoret myös yleensä äänestävät, mutta osallistuminen on heille ennen kaikkea aktivismia: mielenosoituksia, ostoboikotteja ja erilaisia kampanjoita.
Keski-ikäisten ja varttuneiden kansalaisten poliittinen osallistuminen taas huipentuu äänestämiseen. He myös usein seuraavat vaali-illan suoraa tv-lähetystä, jossa asiantuntijat ruotivat vaalitulosta ja sen merkityksiä.
Vieras kieli
Kotimainen päivänpolitiikka sote-uudistuksineen ei nuoria juuri innosta. Vielä valtakunnanpolitiikkaa vähemmälle huomiolle jää kuntapolitiikka, josta ei yleensä suuria otsikoita kirjoiteta, vaikka ehkä pitäisi.
— Sote kyllästyttää toki monia keski-ikäisiäkin, mutta selvää on, että puolueiden ja poliitikkojen tapa kommunikoida ei osu nuoriin, nuorten poliittista käyttäytymistä tutkinut Harrinvirta toteaa.
Hän pitää suomalaisnuoria erittäin taitavina yhteiskunnallisessa osaamisessa ja ajattelussa, mutta silti politiikan kieli saattaa jäädä heille vieraaksi.
— He kokevat, etteivät saa politiikasta riittävästi tietoa, Harrinvirta sanoo.
Vaihdan kanavaa
”Aina kun kuulen tän musiikin, vaihdan kanavaa”, kuvailee yhdeksäsluokkalainen A-studion tunnusmusiikin herättämiä tuntoja yhteiskuntaopin tunnilla.
Historiaa, yhteiskuntaoppia, elämänkatsomustietoa ja uskontoa helsinkiläisessä Porolahden peruskoulussa opettava Laura Parikka vahvistaa Harrinvirran näkemyksen: kotimaanpolitiikan käänteet eivät ysiluokkalaisten enemmistöä kiinnosta.
— Jos listaisi ysiluokkalaisten politiikkaan liittämiä adjektiiveja, osuvin sana olisi tylsä, Parikka toteaa.
— Vaalit, äänestäminen ja poliittinen päätöksenteko ovat kovin kaukana nuorten elämästä.
Parikka kuitenkin tähdentää, että aina on yksittäisiä oppilaita, jotka ovat paneutuneet politiikkaan syvällisesti.
Puhutaanko kotona?
Paitsi oppilaiden into myös tietotaso vaihtelee huimasti. Osa ei seuraa ajankohtaisia aiheita, kun taas osa tuntee jaon vasemmistoon ja oikeistoon ja osaa kertoa puolueiden eroista.
— Kotien vaikutus näkyy. Keskustellaanko kotona politiikasta, seurataanko uutisia? Samalla tavalla perhetausta vaikuttaa muuhunkin koulunkäyntiin, Parikka huomauttaa.
Oppilaan syntyperän perusteella ei voi päätellä, millaisen poliittisen osallisuuden mallin hän on saanut kotoaan. Maahanmuuttajataustaisissa perheissä on sekä poliittisesti valveutuneita että passiivisia kuten kantasuomalaisissakin, Parikka toteaa.
Äänestäminen periytyy
Nuorten muita ikäryhmiä alhaisempaa äänestysaktiivisuutta on surkuteltu jo pitkään. Alimmillaan äänestysinto on yleensä 20-vuotiaana, minkä jälkeen aktiivisuus nousee noin 70-vuotiaaksi asti.
— Nuoret erottuvat muista myös siten, että heidän keskuudessaan äänestäminen on eriytyneempää kuin muissa ikäryhmissä. Sosioekonominen tausta vaikuttaa siihen, käyttääkö nuori ääntään vai ei, yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta sanoo.
Alle 30-vuotias maisteri äänestää 2,5 kertaa todennäköisemmin kuin pelkän peruskoulun käynyt.
Äänestäminen tai äänestämättömyys periytyvät sukupolvelta toiselle. Vanhempien ammatti, koulutus ja tulotaso sekä isovanhempien poliittinen aktiivisuus heijastuvat nuorten äänestysaktiivisuuteen. Hyvinvoivien ja osallistuvien perheiden lapset käyvät vaaliuurnilla.
Hienovaraiset viestit
Äänestämiseen vaikuttavat käytössä olevat resurssit, motivaatio ja mobilisaatio, Wass toteaa.
— Onko politiikkaa voinut seurata kotiin tilatuista sanomalehdistä? Onko kotona ajateltu, että meidän kaltaiset ihmiset voivat vaikuttaa? Entä patisteleeko vanhempi omaa nuortaan äänestyskoppiin, Wass havainnollistaa.
Usein poliittinen pääoma siirtyy vanhemmilta lapsille vaivihkaa. Vanhemmat eivät välttämättä koeta tietoisesti kasvattaa lapsiaan aktiiviseen kansalaisuuteen.
— Juuri hienovaraisuuden vuoksi asenteet periytyvät niin vahvasti, Wass sanoo.
Maahanmuuttajataustaisissa perheissä asetelma voi kääntyä päälaelleen. Perheen nuoret voivat päästä koulun, harrastusten ja kavereiden kautta vanhempiaan nopeammin kiinni uuteen kotimaahansa. Samalla he omaksuvat uuden poliittisen kulttuurin ja välittävät tietoa siitä vanhemmilleen.
Eriarvoisuus vaanii
Kesän kuntavaalit käydään koronan vuoksi sammutetuin lyhdyin. Kaduilla ei todennäköisesti näy vaalimökkejä eikä kouluissa järjestetä keväällä vaalitenttejä, sikäli kun lähiopetus on mahdollista.
Wass uskoo, että poikkeusjärjestelyt verottavat äänestysaktiivisuutta. Etenkin nuorista ja maahanmuuttajataustaisista entistä useampi saattaa jättää äänestämättä.
— Kun tietoisuutta ja motivaatiota herätteleviä vaalitilaisuuksia ei ole eikä tuttavien kanssa synny spontaaneja keskusteluja kuten ennen, jää äänestäjä oman tiedonhankinnan ja motivaation varaan, Wass arvioi.
Eriytyminen saattaa vahvistua. Koulutetut ja hyvinvoivat käyvät todennäköisesti poikkeusoloissakin käyttämässä äänioikeuttaan. Kansan jakautuminen hyvinvoiviin aktiivisiin sekä pahoinvoiviin passiivisiin rapauttaa koko yhteiskuntaa, ajattelee Wass.
— Pitää kysyä, heijastuuko eriytyminen päätöksiin. Jos vastaus on kyllä, pahimmassa tapauksessa päätökset vahvistavat eriarvoisuutta, mikä taas vähentää heikoimmilla olevien äänestysmotivaatiota. Kehää on vaikea purkaa.
Mikä innostaisi?
Entä miten vaaliuurnille saisi myös ne nuoret, jotka ajattelevat, että politiikka on tylsää ja ettei yhdellä äänellä ole merkitystä? Äänestysaktiivisuuteen paneutuneen tutkijatohtori Hannu Lahtisen mukaan vippaskonsteja ei ole.
— Pidetään yhteiskunta luottamuksen arvoisena eikä anneta minkään ryhmän syrjäytyä, Lahtinen kiteyttää.
Hän uskoo, että äänestysikärajan laskeminen kuutentoista vuoteen voisi myös auttaa.
— Juuri täysi-ikäiseksi tulleen muutamat ensimmäiset vaalit ovat erityisen tärkeitä. Jos äänioikeuttaan ei käytä tuoreeltaan, kynnys äänestää myöhemmissä vaaleissa nousee. Ja jos nuori ei saa kotoaan mallia äänestämiseen, voisi koulu olla jonkinlainen sisäänheittäjä vaaleihin, Lahtinen perustelee.
Wasskin puhuu ikärajan laskemisen puolesta.
Moite ei tepsi
Laura Parikka ei usko äänestysikärajan laskun lisäävän nuorten intoa.
— Kysyn aina oppilaiden mielipidettä äänestysikärajasta. Joku yksittäinen oppilas voi olla sen kannalla, mutta selvä enemmistö on vastaan. He eivät pidä itseään riittävän kypsinä eivätkä mielestään tiedä tarpeeksi, Parikka sanoo.
Yksi kuitenkin on varmaa: syyllistämällä ja passiiviseksi moittimalla yksikään nuori ei lähde ääntään käyttämään. Hän tekee jotain itseään kiinnostavaa.
Koulutusleikkausten vuoksi
Zahra Karimy haki Vihreän liiton jäsenkirjaa 15-vuotiaana eli heti, kun se oli mahdollista.
— Kiinnostuin Suomen politiikasta ja epäkohdista yläkoulussa. Juha Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset herättelivät, nyt 18-vuotias abiturientti kertoo.
Koulutusleikkauksien vuoksi Karimy myös osallistui ensimmäistä kertaa mielenosoitukseen. Sittemmin nuori nainen on ollut mukana kymmenissä mielenosoituksissa.
Kuntavaaleissa kesäkuussa Zahra Karimy on ehdolla kotikaupungissaan Helsingissä vihreiden listalta.
— Mietin ehdokkuutta pitkään. Pohdin, voiko ehdokkuus jotenkin rajoittaa tekemisiäni tulevaisuudessa. Verkkoon jää siitä tieto ikuisiksi ajoiksi. Myös törkyviestien määrä arvelutti. Olen vähemmistöön kuuluva nainen, joten ehdokkuus on minulle suurempi taakka kuin valkoiselle kantasuomalaiselle miehelle.
Halu vaikuttaa kuitenkin ratkaisi. Aktivistina Karimy on koettanut vaikuttaa päättäjiin. Valtuustossa hän olisi itse yksi päättäjä.
”Lukiossa politiikka oli jo jokapäiväinen keskustelunaihe.” Zahra Karimy
Poliitikkona Karimy haluaisi pitää esillä antirasismia, tasa-arvoa ja ilmastonmuutosta.
— Haluaisin puhua niiden ihmisten puolesta, joiden ääni ei muutoin kuulu. Helsingissä on paljon eri taustoista tulevia ihmisiä, ja kaikki pitäisi ottaa huomioon päätöksenteossa.
Karimy kertoo yläkoululaisena olleensa yksi niistä harvoista, joita politiikka kiinnosti. Kulosaaren yhteiskoulun lukiossa politiikka sen sijaan on jokapäiväinen keskustelunaihe. Karimy on pannut merkille, miten kaveripiirissä kiinnostus politiikkaan heräsi vuoden 2019 eduskuntavaalien aikaan.
Äänestämällä nuoret voivat hänen mukaansa edistää itselleen tärkeitä asioita.
— Nyt kaksi tai kolme kertaa meitä vanhemmat ihmiset päättävät meidän tulevaisuudestamme, vaikka eivät tiedä meidän elämästämme mitään.
Äänitorvi samanmielisille
— Vähän semmoinen outo lintu olen täällä Lohjalla ollut. Kaverit eivät ole olleet politiikasta yhtään niin kiinnostuneita kuin minä, Lohjan valtuustoon perussuomalaisten listoilta ehdolla oleva Kalle Piispa kertoo.
Hänen mukaansa esimerkiksi ilmastolakon laineet eivät ole Lohjalle asti yltäneet.
Piispa liittyi Perussuomalaisiin Nuoriin loppuvuodesta 2017, mutta toiminta ei tuntunut tuolloin omalta.
— Paljolti vain seurasin. Se kärkäs meininki ei innostanut olemaan esillä siinä porukassa.
Sittemmin silloinen nuorisojärjestö ajautui kohujen saattelemana konkurssiin, ja puolue perusti tilalle Perussuomalainen Nuoriso -järjestön.
”Haluaisin puhua politiikassa nuorten puolesta.” Kalle Piispa
Perussuomalaisista Piispa innostui, koska se erottui hänen mukaansa muista puolueista edukseen.
— Moni mieltää politiikan tylsäksi ja ajattelee, että poliitikot vain pönkittävät sitä omaa hillotolppaansa. Perussuomalaiset on tässä erilainen ja huomiota herättävä, Piispa perustelee.
Politiikassa nuorelle miehelle tärkein arvo on vapaus. Hän haluaa edistää niin yksilönvapautta kuin sananvapauttakin.
— Puoluepolitiikkaan en ole lähtenyt itseni takia, vaan siksi, että voisin olla äänitorvi kanssani samalla tavalla ajatteleville. Varsinkin haluaisin puhua nuorten puolesta ja nostaa politiikassa esille nuorille tärkeitä asioita. Nimenomaan puolueiden kautta siihen päätöksentekoon voi päästä mukaan.
Piipsa on toiminut Lohjan nuorisovaltuustossa ja lukion opiskelijakunnassa. Hän uskoo, että politiikan vieminen ruohonjuuritasolle lisää nuorten kiinnostusta. Poliittinen jargon ei ainakaan kynnystä madalla.
— Äänestysikärajaan en koskisi. Jos vaikka itseäni mietin, niin olin vielä aika lapsi 16-vuotiaana. Nuoret voisivat olla helpommin vedätettävissä kuin täysi-ikäiset.
Puolueessa voi vaikuttaa
Porvoolainen Otso Reijonen lähti eduskuntavaalien innostamana puoluepolitiikkaan mukaan keväällä 2019. Itä-Suomessa syntyneiden vanhempien poika liittyi Suomen ruotsalaiseen kansanpuolueeseen.
— Puoluevalinnassa perhetaustani ei vaikuttanut ollenkaan. Tutkin eri puolueiden ohjelmia ja tsiigailin, millainen meininki nuorisojärjestöillä on somessa. Rkp tuntui omalta, arvoliberaalilta ja talouspoliittisesti hieman oikealle kallistuvalta, Reijonen, 19, perustelee.
Hän on käynyt peruskoulunsa kaksikielisessä koulussa, joten ruotsin kielikin oli tuttu. Puoluepolitiikkaan hän halusi, koska juuri puolueiden kautta voi päästä istumaan niihin pöytiin, joissa päätetään yhteisistä asioista.
— Ajattelen, että minulla olisi annettavaa yhteiseen päätöksentekoon. Näen, että Suomessa monet asiat voisi tehdä vielä paremmin, kertoo Porvoon valtuustoon ehdolla oleva abiturientti.
Kesän kuntavaaleista Reijonen tähyää jo pidemmällekin, ehkä eduskuntaan asti. Kokemusta nuorukaisella on jo Porvoon nuorisovaltuustosta.
”Toivoisin, että keskusteltaisiin fiksusti ja sovussa.” Otso Reijonen
Yhteiskunnalliset kysymykset ovat kiinnostaneet häntä jo kauan. Lapsuudenkodissa on puhuttu paljon ajankohtaisista asioista.
— Joskus yläkoulussa kävimme luokan kanssa kaupungintalolla tutustumassa. Kun valtuustoa esitellyt poliitikko kysyi, miten moni voisi nähdä itsensä päättäjänä istuntosalissa, taisin olla ainoa, joka viittasi. Minua se vähän ihmetytti.
Reijonen arvelee, että monelle nuorelle politiikasta tulee päällimmäisenä mieleen eripura. Otsikoihin nousevat puolueiden erimielisyydet ja kriisit. Somessa keskustelu on kauniisti sanottuna kärkästä.
— Tuo mielikuva voi karkottaa. Toivoisin, että voitaisiin olla sovussa ja keskustella fiksusti, vaikka eri mieltä oltaisiinkin, Reijonen painottaa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2021.