Arvon dekaani, hyvä yliopiston henkilökunta, sukulaiset, ystävät ja muu juhlaväki – sekä erityisesti te vastavalmistuneet.
On kunnia saada puhua teille tänään, kun juhlistamme valmistumistamme. Meillä on takanamme pitkä matka, ja pitkälle olemme myös päässeet. Reilut viisi vuotta sitten vasta opettelin muiden opiskelijoiden nimiä, luin tentteihin väärällä tekniikalla ja olin kerta toisensa jälkeen valtavan vaikuttunut opiskelijahintaisesta lounaasta. Silloin opiskeluaika tuntui pysyvältä olotilalta ja valmistuminen täysin abstraktilta konseptilta, mutta tässä me olemme – lopultakin valmistuneina!
Itselleni oikeustiede ei ollut ilmiselvä alavalinta. Lukiossa pohdin ja puntaroin monia vaihtoehtoja ja lopulta päädyin oikeustieteelliseen poissulkutekniikalla. Ensimmäiset pari opiskeluvuotta menivätkin sitten kolutessa eri oikeudenaloja läpi ja juostessa tentistä toiseen. Kurssit olivat kiinnostavia, mutta oikeustiede tuntui edelleen etäiseltä enkä ollut varma, mitä hyötyä sen opiskelusta oikein oli.
Jossain vaiheessa tenttien ja opiskelun arkikiireiden lomassa minuun kuitenkin iski oivallus: minähän ymmärrän oikeustiedettä! Oivallus iski, kun muulla alalla opiskeleva veljeni ryhtyi kyselemään minulta melko perusteellisia oikeudellisia kysymyksiä, ja kun vastasin niihin, minulla riitti puhuttavaa aiheesta.
Kun tajusin, miten paljon olin huomaamattani oppinut, tajusin myös sen, että olen valinnut oikean alan itselleni.
Yksi tiedekunnan parhaista anneista onkin ollut kyky laajaan oikeudelliseen ajatteluun. Enkä enää lainkaan epäile, etteikö oikeustieteen opiskelusta olisi hyötyä; oikeustieteen opiskelu kehittää kokonaisymmärrystä yhteiskunnasta ympärillämme, kasvattaa varjelemaan oikeusvaltiota ja antaa erinomaiset valmiudet mukautua muuttuvaan oikeuteen ja uusiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
Opiskeluaika ei ole kuitenkaan pelkkää tiedettä ja tenttimistä, vaan siihen mahtuu paljon muutakin. Tätä havainnollistaa se muutos, jonka korona-aika on tuonut opiskeluun.
Korona-ajan opinnot ovat kirkastaneet sitä, mikä on opiskeluvuosissa ollut kaikkein antoisinta: yllättävät tuttavien kohtaamiset kirjastossa ja Porthanian käytävillä, seminaarien purkukerrat, joissa opiskelijat ja opettajat voivat aidosti keskustella keskenään, ex tempore UniCafe-lounaat puolituttujen kanssa. Puhumattakaan kaikista opiskelijatapahtumista yliopiston ulkopuolella.
Opintojeni viimeisen reilun vuoden aikana näitä suunnittelemattomia kohtaamisia on tullut ikävä, mutta eivät ne kokonaan loppuneet koronaankaan. Muita voi kohdata esimerkiksi sinä lyhyenä hetkenä, kun hakee maski päällä gradukirjoja Kaisa-kirjaston varaushyllyistä.
Haluankin kiittää kaikkia opiskelijoita, jotka olen kohdannut viimeisten vuosien aikana yliopistolla, Zoom-luennoilla ja muualla opiskelijapiireissä. Haluan kiittää teitä, joista on tullut ystäviä, mutta yhtä lailla myös teitä, joiden kanssa olen vaihtanut luennon päätteeksi vain pari sanaa. Jokainen kohtaaminen on ollut arvokas ja luonut yhteisön tunnetta. Tiemme tulevat varmasti vielä kohtaamaan ja uskon, että meistä voi tulevaisuudessakin olla paljon apua toisillemme.
Haluan myös kiittää yliopiston henkilökuntaa näistä vuosista. Professorit ja muut opettajat, te olette nähneet paljon vaivaa meidän oppimisemme eteen ja arvostan sitä suuresti. Kaikki teiltä saatu ohjaus ja teidän kanssanne käydyt keskustelut ovat kehittäneet meitä tulevina juristeina, emmekä olisi ikinä päässeet tähän pisteeseen ilman teitä.
Ja ilman hallinnon henkilökuntaa me opiskelijat olisimme monesti olleet aivan pulassa. Kiitos kaikesta avustanne ja työstänne!
Kiitos myös läheisillemme, jotka olette kulkeneet tätä matkaa kanssamme ja tukeneet meitä jopa silloin, kun olemme tenttistressissä ärähdelleet tai vähän turhan pitkällisesti paasanneet jostain kiinnostavasta oikeustapauksesta.
Tulen aina lämpimästi muistelemaan niitä aikaisia aamuja, joina olen raahautunut Porthaniaan tenttiin. Näiden päivien erikoisuus oli tolkuttoman painava reppu, jossa oli kolme tiiliskivimäistä lakikirjaa mukana.
Onneksi kukaan meistä tuskin enää joutuu kanniskelemaan mukanaan lakikirjoja. Vaikka kantamukset ovat vähän kevyemmät, on meillä näistä opiskeluvuosista tarttunut matkaan monenlaisia eväitä ja muutakin kuin pelkkää puhdasta juridiikkaa. Olemme oppineet tulkitsemaan syy-seuraussuhteita ja erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Meistä on tullut parempia perustelemaan kantamme ja käyttämään vedenpitäviä argumentteja. Ja lisäksi me olemme saaneet valmiuden ja halun selvittää ja oppia aina lisää, koska oikeusjärjestelmämme muuttuu koko ajan eikä siitä voi koskaan tietää kaikkea.
Näillä eväillä uskon, että meillä on kaikilla erinomaiset mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessamme juuri siinä, mikä on kullekin mielenkiintoista ja sydäntä lähellä.
Oikeustieteellinen tutkinto on upea saavutus, ja kukin meistä voi olla todella ylpeä itsestään. Tutkinto ei vanhene eli tämä on saavutus, joka pysyy mukanamme lopun elämämme ajan. Tätä kannattaa iloita ja juhlistaa – paljon onnea kaikille vastavalmistuneille!
Kiitos!