Pandemia-ajan yliopisto ei ole vain mykkiä kuvakkeita opettajan ruudulla ja yksinäisiä sieluja kaukana kaapelin päässä. Se on myös vapautta paikasta ja tarvittaessa kellostakin.
Kun ei ole tarpeen matkustaa luennolle, jää enemmän aikaa omalle hyvinvoinnille, elämänkumppanille, koiralle, hevosille, metsälle ja auringonpaisteelle. Tai uusille opinnoille: kerrankin voi opiskella esimerkiksi kieliä, kun sitä varten ei tarvitse ehtiä kesken päivän toiselle kampukselle.
Etätyöskentely on armahdusta ulkoluvun ahdistuksesta. Opiskelijaa ei nyt kyetä umpioimaan tenttipaperin ääreen kynänsä, kuminsa ja muistinsa kanssa, vaan on kehitettävä kysymyksiä, jotka luotaavat syvällisempää hallintaa ja soveltamiskykyä. Arviointi ohjaa toimintaa, joten monipuolisemmat arviointimenetelmät voivat johtaa parempaan oppimiseen.
Se on pienempiä opetusryhmiä käytännön harjoituksissa. Kun jokaiselle riittää mielekästä tekemistä ja ohjausta, opiskelijat paneutuvat työhönsä riemastuttavalla tarmolla. Oppimisen ilo loistaa silmissä, vaikka maski peittää kasvoja. Näemme välähdyksen unelmien yliopistosta, jossa opettajia olisi kaksin verroin!
Etäyliopisto on myös uudenlaista yhteisöllisyyttä. Kun joku ei pääse mukaan harjoituksiin nuhan tai karanteenin vuoksi, kurssikaverit videoivat työnsä hänelle. Etäopettajana olen oppinut iloitsemaan siitä, että opiskelijat odottavat työhuoneessani, kun kömmin sinne aamukahvi kädessä. Tunnelma on mystisesti läheisempi kuin luentosalissa, ja monelle on helpompaa kysyä ja kommentoida viestein.
Ensimmäistä kertaa soitimme jokaiselle ensimmäisen vuoden opiskelijalle ja kysyimme: miten sinulla menee? Perustimme myös säännöllisen virtuaali-opiskelijakahvilan, jossa puidaan asiaa ja tunnelmia ja tutustutaan niihinkin, joita ei tapaa kasvotusten.
Pandemia-ajassa on varjonsa myös yliopistossa. Silti saamme iloita siitä hyvästä, mitä on. Tämä taival päättyy aikanaan, mutta jotain oivaltamaamme otamme mukaan entistä parempaan tulevaisuuteen.
Kirjoittaja on etä/läsnä-hybridi-yliopistonlehtori eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.
Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2021.