Kun Jenny Kasongo aloitti sosiaalitieteiden opintonsa puolitoista vuotta sitten, hän totesi olevansa vuosikurssinsa ainoa musta opiskelija.
— Se ei tullut yllätyksenä, mutta onhan se huvittavaa. Koko valtiotieteellisessä tiedekunnassa meitä etnisten vähemmistöjen edustajia on ehkä kymmenen.
Maahanmuuttajataustaisia yliopisto-opiskelijoita on vähän suhteessa heidän osuuteensa väestöstä. Sama pätee vammaisiin sekä köyhien tai työväenluokkaisten perheiden nuoriin.
Yliopisto näyttäytyykin varsin valkoisena ja keskiluokkaisena opinahjona.
Jenny Kasongolla on sekä maahanmuuttaja- että työläistausta. Hänen Kongon demokraattisesta tasavallasta kotoisin olevien vanhempiensa opintie jäi peruskouluun. Vanhemmat ovat aina kannustaneet Kasongoa opiskelemaan mahdollisimman pitkälle, mutta ei heistä ollut apua läksyissä tai opiskeluvaihtoehtojen mietinnässä.
— Mietin monta kertaa, onko yliopisto minun paikkani ja kuulunko opiskelijoiden joukkoon. Yliopistossa opiskelevien ystävien kertomukset kuitenkin vakuuttivat minut siitä, että minäkin haluan sinne, Kasongo kertoo.
Kaksi maailmaa
Yliopistonlehtori Mari Käyhkö Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut työväenluokkaisesta taustasta tulevia naisia, jotka opiskelevat tai opettavat yliopistossa.
— Moni kokee tunnetta, että on väärässä paikassa, vaikka pärjäisikin hyvin. Opiskelijat kuvailivat pomppivansa kahden kulttuurisesti erilaisen maailman välillä. Vajavaisuuden tunne johtaa helposti ali- tai ylisuorittamiseen, Käyhkö kertoo.
Yliopiston kulttuuri ja historia perustuvat keski- ja yläluokkaisille arvoille, jotka eivät ole samoja kuin työväenluokkaisissa kodeissa, tutkija sanoo. Lapsille ei välttämättä lueta eikä heidän kanssaan keskustella samalla tavalla kuin akateemisissa perheissä. Tilan ottaminen ja itsensä esiin tuominen eivät tule silloin luonnostaan.
Asetelmaa voi muuttaa
Yliopistolla ei kuitenkaan puhuta luokasta, vaan ominaisuudet yksilöllistetään, jolloin yksilöt syyttävät itseään kokemuksistaan.
— Työväenluokkaiset opiskelijat ja opettajat käyvät oman mielen sisäisiä luokkataisteluita, Mari Käyhkö kuvaa.
Koko yliopistoa ei voi yhtäkkiä muuttaa, mutta opettaja voi ottaa kulttuuriset erot vakavasti ja luoda ilmapiiriä, jossa ei tarvitse ahtautua tiettyyn muottiin kelvatakseen.
— Olen yrittänyt omilla kursseillani muuttaa hierarkkista asetelmaa ja pyrkiä vuoropuheluun. Puhun luokasta ja kerron omista kokemuksistani: minulla on itsellänikin työväenluokkainen tausta, Käyhkö sanoo.
Eri reitit
Opintotuki, maksuton korkeakoulutus ja alueellinen yliopistoverkosto ovat tärkeitä tekijöitä mahdollisuuksien tasa-arvolle, Käyhkö painottaa. Jos niitä heikennetään, yliopisto keskiluokkaistuu entisestään. Nykyisessäkin tilanteessa valintoja rajoittavat tausta ja taloudellinen tilanne.
— Hyvin nuorena määräytyy se, mihin on oikeasti realistista hakeutua. Reitit eriytyvät varhaisessa vaiheessa, Käyhkö sanoo.
Kyse ei ole vain ulkoisista esteistä. Yliopisto-opiskelu ei välttämättä tunnu vaihtoehdolta, jos lähipiirissä ei ole siihen mallia. Itseen ja omiin mahdollisuuksiin ei aina ole helppo uskoa.
— Mitä nuorelta odotetaan tai vaaditaan? Määritteleekö hän itsensä lukijaksi vai tekijäksi? Mikä ylipäätään on kellekin itsestään selvää, Käyhkö kysyy.
Nuori voi tuntea epämukavuutta kahden kulttuurin välissä: suku tai lapsuudenystävät eivät tunne hänen uutta maailmaansa ja saattavat pitää häntä erilaisena kuin ennen. Ihmissuhteet voivat olla koetuksella. Yrittääkö opiskelija olla muita parempi?
Käyhkön tutkimat yliopistoon päätyneet työläisperheiden kasvatit puhuivat tiedonjanosta, lukemisharrastuksesta ja innostavista opettajista. Itseluottamus kasvaa tuen ansiosta.
— Opettajan yksi kannustava virke voi kantaa vuosia.
Roolimallit tärkeitä
Se, millaisissa tehtävissä näkee itsensä kaltaisia ihmisiä, vaikuttaa siihen, mitä pitää itselleen mahdollisena. Yliopistojen mainosmateriaalienkin kuvavalinnoilla on väliä — roolimallit ovat tärkeitä.
— Kun menin luokanopettajaksi itähelsinkiläiseen alakouluun, maahanmuuttajataustaiset oppilaani luulivat minua kouluavustajaksi. He eivät olleet koskaan nähneet itsensä näköistä opettajaa, kertoo suunnittelija Mona Eid Helsingin yliopistosta.
Yliopiston valkoisuus on aiheellinen huomio. Moni etnisten vähemmistöjen edustaja kokee olevansa yliopistolla todella yksin, kertoo Eid, joka koordinoi työssään opiskelijoiden hyvinvointiin liittyviä palveluja.
Eidin mukaan maahanmuuttajataustaisten karsiutumisessa korkeakoulupolulta on kyse koko koulutusjärjestelmän ongelmista.
Yksi syy voi olla suomi toisena kielenä -opetus, joka ei välttämättä tue akateemisen kielen oppimista.
Opiskelemaan hakiessa siitä voi olla haittaa, koska joidenkin koulutusohjelmien opiskelijavalinnoissa hyväkin S2-ylioppilasarvosana antaa vähemmän pisteitä kuin alin hyväksytty äidinkielisen suomen arvosana.
Lukiossa kannustettiin
Jenny Kasongo opiskeli kaksi ensimmäistä kouluvuottaan suomea toisena kielenä, mutta siirtyi sitten äidinkielisten ryhmään. Hänen perheensä kotikieli on suomi: vanhemmat päättivät opetella sen yhdessä lastensa kanssa. Suomen lisäksi vanhemmat osaavat neljää muuta kieltä.
— Onhan se joskus harmittanut, etteivät vanhemmat puhuneet minulle vaikkapa ranskaa. Mutta he halusivat varmistaa, että minulla on mahdollisuudet pärjätä suomalaisessa koulussa ja kouluttautua pitkälle.
Kasongo ei kokenut saaneensa kovin paljon kannustusta peruskoulussa, mutta lukiossa opettajat uskoivat oppilaiden kykyihin ja puskivat näitä hakemaan yliopistoon. Hän innostui psykologiasta ja pyrki neljä kertaa opiskelemaan sitä Helsingin yliopistoon. Ovet eivät auenneet, mutta kun Kasongo vaihtoi hakukohteeksi valtiotieteellisen, hän pääsi sisään ensi yrittämällä.
— Olen toistaiseksi ollut hyvin tyytyväinen opintoihin.
Rasismia luennolla?
Jenny Kasongo on jo yläasteelta saakka halunnut ymmärtää rasismia ilmiönä ja hän ajatteli saavansa siihen parhaat eväät yliopistolta. Lapsena Kasongo ihmetteli tapaa, jolla ihmiset puhuivat hänen vanhemmilleen bussissa ja metrossa. Nykyään rasismi kiinnostaa häntä yleisellä tasolla, universaalina ilmiönä.
Yliopistokaan ei ole vapaa rasismista. Kasongo toimii Students of Colour -järjestössä, joka on selvitellyt viittä eri tapausta, joissa opettaja oli käyttänyt rasistista kieltä luennoilla. Students of Colour tekee tänä vuonna selvityksen rasismikokemuksista Helsingin yliopistossa.
Tulevaisuudessa Kasongo haluaisi työskennellä yhdenvertaisuusasioiden parissa. Myös tutkijanura kiinnostaisi, vaikka kilpailu ja rahoituksen hakeminen pelottavat.
— Sitä miettii, onko tarpeeksi hyvä. Täytyy nyt kuitenkin opiskella ensin maisterintutkinto valmiiksi ja katsoa sitten.
Ulkopuolisuus syyniin
Mona Eid on tehnyt Kaikkien koulu? -nimistä podcastia Ruskeat tytöt -medialle. Sitä varten hän haastatteli koulutuksen asiantuntijoita ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita.
Eidin haastattelemat lukiolaiset kertoivat ulkopuolisuuden tunteista, rasismista ja tarpeesta todistella osaamistaan.
— On tavallista, että maahanmuuttajataustaisia oppilaita ohjataan alemmille koulutusasteille heidän taidoistaan riippumatta. Haastattelemilleni nuorille oli tarjottu lähihoitajakoulutusta, vaikka he halusivat lukioon, Eid sanoo.
Eidin mukaan opettajankoulutuksessa pitäisi puhua enemmän siitä, mikä saa kokemaan ulkopuolisuutta. Myös maahanmuuttajavanhemmille tulisi kertoa enemmän suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja mahdollisuuksista.
Oppikirjoissa ei juuri näy vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, vaikka kouluissa heitä on yhä enemmän. Nykyään joka neljäs pääkaupunkiseudun alle kouluikäisistä on ulkomaalaistaustainen.
— Kun minä ja veljeni olimme koulussa kantakaupungissa, olimme ainoita ulkomaalaistaustaisia. Kun siskomme kävi samaa koulua 12 vuotta myöhemmin, tilanne oli jo täysin toinen, kertoo Eid, jolla on egyptiläisiä sukujuuria.
Saanko töitä?
Moni maahanmuuttajataustainen nuori pohtii, pääseekö koulutusta vastaaviin tehtäviin. Suomalaiset työnantajat usein karsastavat työnhakijoita, joiden nimi poikkeaa kantasuomalaisesta. Eidilläkin on koulutettuja somalitaustaisia tuttavia, jotka ovat muuttaneet Isoon-Britanniaan, koska työllistyminen oli helpompaa kuin Suomessa.
Yliopisto voi vaikuttaa siihen, miten lähestyttävänä se koetaan, Eid painottaa. Yliopisto voi valita yhteistyökouluja, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Koulutusohjelmien painotuksilla voi vaikuttaa myös hakijoihin: Eid suoritti opettajakoulutuksen interkulttuurisen linjan Oulun yliopistossa.
Monimuotoisuudesta on etua yliopistolle. Tausta, sukupuoli, luokka ja etnisyys näkyvät siinä, miten tutkija katsoo tutkimuskysymystään.
— Käsitys maailmasta jää liian yksinkertaiseksi, jos käperrymme sisäänpäin, Eid sanoo.
Näkymättömät rajat
Professori Laura Kolbe julkaisi Katriina Järvisen kanssa paljon keskustelua herättäneen kirjan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007). Nyt hän vetää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltavan korkeakoulujen saavutettavuussuunnitelman ohjausryhmää.
Kolbea kiinnostavat koulutuksen nivelvaiheet: mikä vaikuttaa siihen, pyritäänkö lukioon ja myöhemmin korkeakouluun. Kaikilla koulutusasteilla keskeyttävien määrä on suuri. Saavutettavuuden lisäksi korkeakoulujen on mietittävä sitä, miten ne saavat opiskelijansa sitoutumaan.
— Akateeminen maailma tihkuu näkymättömiä rajoja ja käytäntöjä, mutta ilmapiiriin voi vaikuttaa. Itse pyrin opettajana lähettämään signaalin, että jokainen on tervetullut, Kolbe kertoo.
Kolben mukaan Suomen voima piilee siinä, että koulutusväylät on pidetty avoimina riippumatta kotiseudusta, sukupuolesta tai luokkataustasta. Tämän hän haluaa myös säilyttää.
— Yliopiston ideaali on kansansivistys, ei eliittipuhe. Vain niin saadaan kaikki resurssit käyttöön. Koulutus on pienen kansakunnan paras keino lisätä yhteistä hyvää.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2021.
Artikkelia on korjattu 22.3.2021. Alkuperäisessä versiossa väitettiin, että keskiluokkaisen perheen lapsella on kahdeksan kertaa suurempi todennäköisyys päätyä yliopistoon kuin työläisperheen lapsella. Kyseessä on kuitenkin ristisuhde (odds ratio), joka on eri asia kuin todennäköisyyksien suhde.