Yliopistot ovat aina vieneet yhteiskuntaa kohti seuraavia vuosikymmeniä ja vuosisatoja. Suomen valtiota rakensivat 100 vuotta sitten vahvasti juuri yliopistovaikuttajat. Sotien jälkeen yliopistot toimivat tuotannon ja alueellisen kehityksen kiihdyttäjinä. 1990-luvulla valtio investoi merkittäviä summia tutkimukseen ja tieteeseen. Tämä edesauttoi Suomea toipumaan lamasta ja vaikutti samalla muun muassa Nokian nousuun.
Kukaan meistä – tavallisista kansalaisista, tutkijoista tai politiikoista – ei osaa ennustaa, millainen tutkimus vastaa yhteiskunnan tarpeisiin vuosikymmenten päästä. Koronavirusten ja zoonoosien parissa tehty pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää nyt, kun aiempien vuosien hartaasti ja rauhassa tehtyä perustutkimusta sovelletaan käytäntöön.
Itse olen taustaltani aerosolitutkija. Aerosolit ovat kaasun ja siinä leijuvien hiukkasten seoksia. Kun olin nuori tutkija, oli aerosolitutkimuksen parissa vallalla käsitys, ettei pienhiukkasia voi syntyä luonnollisesti ilmassa vaan ainoastaan päästöistä. Tutkijoina olimme kuitenkin uteliaita ja päätimme testata totuutena pidettyä ajatusta. Niinpä aloitimme hiukkasmittaukset Hyytiälän tutkimusasemalla ja havaitsimme nopeasti, että uusia pienhiukkasia syntyy suomalaisessa metsäilmassa ja muuallakin jatkuvasti luonnostaan.
Löytämämme hiukkaset auttavat ymmärtämään paremmin ilmastoa ja sen muutoksia. Niiden ympärille on syntynyt vuosien saatossa niin professuureja, huippuyksiköitä kuin spin-off yrityksiä. Tekemämme tiede on auttanut yhteiskuntaa paljon - vahingossa.
Tieteen vapaus ja perustutkimuksen riittävä rahoitus takaavat yliopistoissa tehtävän työn laadun. Yliopistot ovat osa Suomen kriisikestävyyttä hyvinvointivaltion ja huoltovarmuuskeskuksen tavoin. Ilman monitieteistä tutkimusta ja siihen pohjautuvaa koulutusta emme pysty vastaamaan meitä kohtaaviin kriiseihin tai selviämään niiden seuraamuksista. Siksi tarvitsemme tiedettä.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kansleri.