Improvisaatio ja tarinallisuus taide- ja taitokasvatuksessa opettajankoulutuksessa. Projektissa tutkitaan ja kehitellään improvisaatioon ja tarinallisuuteen pohjaavia, oppiaineiden väliseen integraatioon rakentuvia pedagogisia innovaatioita opettajankoulutuksen kehittämiseksi.

Projektissa luomme yhteistyössä kuvataiteen didaktiikan kollegojen, opiskelijoiden ja alakoulun oppilaiden kanssa digitaalista oppimateriaalia ja kehitämme sen äärellä ainedidaktista osaamista tutkimusperustaisesti. Luomme yhteistyössä opiskelijoiden kanssa oppiaineen didaktisten peruskysymysten käsittelyyn videokirjaston, jota voimme laajentaa avoimessa oppimisympäristössä eri opiskelijaryhmien ja opetusharjoittelijoiden käyttöön ja edelleen kehiteltäväksi.

Luokanopettajaopiskelijoiden monialaisessa harjoittelussa pilotoitiin 360-kameraa ja Teams-ympäristöä harjoittelunohjauksen tukena keväällä 2018. Meitä kiinnostaa, mitä lisäarvoa harjoittelutuntien videointi ja Teams-oppimisympräristö tuottaa ohjausprosessiin harjoittelijan, luokanlehtorin ja didaktikon näkökulmasta. Lisäksi tarkastemme sitä, millainen yhteys ainedidaktiikan, käyttöteorian ja oppimistapahtuman välille rakentuu. Projekti tukee opettajankoulutuksen ja normaalikoulun yhteistyötä kuvataiteen ainedidaktiikan ja monialaisten opintojen osalta.
 

Kyseessä on taito- ja taideaineiden opettajankouluttajien tutkimushanke, jonka keskeinen kysymys on selvittää taiteelliselle tietämiselle ja keholliselle oppimisprosessille ominaista epävarmuuden, ’ei-tiedetyn’ ja ’uuden’ kohtaamista (refleksiivinen asenne). Meitä kiinnostaa kehollisen tiedon vuorovaikutus muuntuvan, arvaamattoman todellisuuden kanssa. Tukeudumme sosiomateriaaliseen lähestymistapaan oppimisen ja kasvatuksen tutkimisessa. Hankkeessamme ruumiillisuus ja erilaiset tietämisen tavat (aistimodaliteetit) kohtaavat toimintaa ohjaavan tiedon rakentamisessa. Opettajankouluttajina tämä on paitsi keskeistä taidepedagogisesti, myös globaalien kysymysten yhdessä kohtaamisessa ja ongelmanratkaisuna (sosiaalisen luovuuden teoriat). Tutkimuksellisesti tuomme uuden näkökulman taiteellisen tutkimisen kenttään liittämällä ja kehittelemällä sen käsitteistöä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen taidepedagogiikan näkökulmasta. Tuomme myös opettajankoulutukseen tutkimusmetodista laajennusta.  

Hakeuduimme ryhmäprosessiin tanssipedagogin ohjauksessa itsellemme vieraamman taiteen lajin, tanssin keinoin. Pohdimme tätä kokemusta eri näkökulmista, mm. taiteellisesti työskennellen ja työskentelyä dokumentoiden osana mahdollisen taideteoksen muotoutumisen prosessia, jossa teos voi olla myös tutkimuskohde. Yksilö- ja ryhmäprosessia on dokumentoitu ja reflektoidaan videoiden ja päiväkirjojen avulla. 

Hankkeen ensimmäisiä tuloksia on esitelty Kasvatustieteen päivillä Helsingissä 2020. 

Lisää hankkeesta:

Från komfortzon till tolkningszon - en odelat delad forskningserfarenhet. 

Sedan 2019 har vi som forskningsgrupp inom estetiska ämnen stigit in i en gemensam longitudinell konstinformerad forskningsprocess om vad konstbaserat lärande är och kan vara inom lärarutbildning.  Vårt fokus har riktats på att hitta gemensamma beröringspunkter inom estetiska områden och konst- och färdighetsämnen som utmanar oss som forskare och berikar vårt arbete som lärarutbildare.

Som forskargrupp representerar vi olika ämneskunskaper och konstdidaktiska diskurser. Vid inledningen av forskningsprocessen var vi överens om att vi vill komma åt hur konst upplevs som lärande och hur upplevelsen genom reflektion formas till konsterfarenheter som berikar konstpedagogisk agens hos lärare. Vi ville komma åt kiasmen där konst och lärande möts. Vi ville vara med om något som var bortom det bekanta, det förväntade i universitetsvardagen. Vi ville helt enkelt stiga utanför komfortzoner då det kommer till konst och lärande. Vi utmanade oss till att förstå hur lärande gestaltas inom ett konstområde där var och en av oss hade liten eller ingen erfarenhet av.

Området som vi beslöt att skulle vara vår katalysator för processen var DANS. Under några höstdagar 2019 ordnade vi dansverkstäder och steg modigt utanför våra komfortzoner. Nu,  mitt i forskningsprocessen kan vi konstatera att vi steg in i en intensiv process där bekvämlighetssfären förändrades.

Forskningsprocessen har haft flera faser där vi arbetar med att analysera och tolka dokumentation av dansverkstäderna och den första gemensamma artikeln ligger i produktion. Ett centralt tema som stigit fram i materialet är kroppsligt lärande och hur det gestaltas då det möter de tolkningshorisonter vi har. Den skärningspunkt som blivit synlig mellan kroppsligt lärande, tolkning som kognitiv process, undervisning och lärande som teori och praktik har lett till att vi utöver litteraturstudier och samtal ville möta och höra forskare som fördjupat sig i området.

Under våren 2021 bjöd vi in till tre webinarier, forskarseminarier där forskare presenterat konstinformerad forskning från olika perspektiv.

Vid det första seminariet presenterade docent och samtidskonstnär Raisa Foster sin forskning kring ekosocial bekräftelseteori. Vi diskuterade frågor om annanhet, osäkerhet och kroppsligt lärande. Raisa lyfte fram vikten av att som pedagog förstå hur andra människors berättelser om ett barns identitet formar barnets identitet. Hon lyfte fram diskussion kring spänningen mellan det autentiska jaget och ”Ilessness”, det vill säga hur jaget blir synligt för individen på ett annat sätt genom kroppslighet. Hon öppnade även för ett samtida perspektiv kring hur empati är ekologi och en viktig aspekt av hållbarhetspedagogik inom konstfostran.

Under det andra seminariet satte professor Eeva Anttila fokus på hur människans vilja att vara i dialog är ett kroppsligt fenomen. Eeva öppnade för diskussion genom att sätta ord på hur kroppen är centrum för människans upplevelse av att existera. Hon pekade på begreppsvärldar inom existentiell fenomenologi och kroppens fenomenologi. Via begreppsvärldarna om den levande kroppsupplevelsen och den levda kroppsupplevelsen synliggjorde Eeva hur konstpedagogiken i nuläget står inför ett ontologiskt och epistemologiskt skifte. I skiftet tar den dialogiska lärmiljön alltmer ansats i dialog som lyssnande. Lyssnandet tar vara på barn och ungas intentioner i livet som vilja att vara delaktiga i sitt eget lärande. Det här seminariet  arrangerades under samma vecka som den internationella konferensen Bodily Learning

Det avslutande seminariet öppnades kring frågan om vad vetenskapligt skrivande är generellt och mer specifikt vad vetenskapligt skrivande är då konst, liv och lärande möts. Filosofie doktor Hanna Guttorm pekade på möjligheten att som forskare utforska och fylla ”glipan” som uppstår då konst och vetenskap möts. Hon öppnade för samtal om nomadiskt skrivande, om hur forskning kan inledas i ett tankekluster som får söka sin väg genom icke-lineära forskningsprocesser. Hanna lyfte fram REAKTIONENS potential i konstinformerad forskning. Hur vi som forskare ska vara uppmärksamma då det känns som att ett fenomen, ett möte eller en fråga ”drar dig i ärmen” för att få din uppmärksamhet som forskare, pedagog eller konstnär. Hon avslutade med att säga att vi som forskare, lärarutbildare och konstnärer ska ta oss an uppdraget att ”möta universum halvvägs”.

Vi kan konstatera att seminarierna bidrog till hur vi förflyttat vår uppmärksamhet som forskare. Genom att använda dansverkstäderna som katalysator utmanade vår forskargrupp sig till att tillsammans stiga utanför individuella och kollegiala komfortzoner och in i forskande tolkningszoner. Det satte igång ett forskningssamarbete som inte är lineärt, inte alltid är bekvämt och ofta utmanar oss till att verkligen lyssna dialogiskt på varandra, omgivningen, oss själva och fenomenet vi utforskar.

Nu,  inför nästa läsår och mitt i processen med vår gemensamma artikel är det uppenbart att tack vare de satsningar vi gjort är vi beredda att möta universum halvvägs.

Hannah Kaihovirta och Kauko Komulainen

Askel mukavuusalueelta tulkintatilaan. Jakamattoman jaettu tutkimuskokemus. 

2019 aloitimme tutkimusryhmänä yhteisen pitkäjänteisen taidetietoisen tutkimusprosessin siitä, mitä taidepohjainen oppiminen voi olla opettajankoulutuksessa. Olemme keskittyneet löytämään yhteisiä kohtaamispintoja, jotka haastavat meidät tutkijoina ja rikastuttavat työtämme opettajakouluttajina.

Tutkimusryhmänä edustamme erilaisia taide​​aineita ja taidepedagogisia diskursseja. Yhteistyön alussa sovimme, että haluamme tutustua siihen, miten taide koetaan oppimisena ja kuinka kokemus reflektoinnin kautta muodostuu taidekokemuksiksi, jotka rikastuttavat opettajien taidekasvatuksellista käytäntöä. Halusimme löytää kiasman, jossa taide ja oppiminen kohtaavat. Halusimme olla osa jotain, joka ylittää tutun yliopistotyön arjen.

Tavoitteena on ollut päästä mukavuusalueiden ulkopuolelle taiteen ja oppimisen kautta. Halusimme haastaa itseämme pyrkiessämme ymmärtämään nykypäivän oppimisen muotoa taiteen alueella, ja tutkimusaiheeksi valitsimme alueen, josta meillä oli vähän tai ei lainkaan kokemusta.

Alue, jonka päätimme ottaa katalysaattoriksi tutkimusprosessille, oli TANSSI.  Muutamana syyspäivänä 2019 astuimme rohkeasti mukavuusalueidemme ulkopuolelle tanssityöpajoissa. Niiden jälkeen tutkimusprosessissa on ollut useita vaiheita, joissa olemme analysoineet ja tulkinneet tanssityöpajojen antia yhdessä. Tekeillä on ensimmäinen yhteinen artikkeli, jonka keskeinen aihe on kehollinen oppiminen, joka nousi esiin työpajojen materiaalista esiin. Kehollisen oppimisen analysoimiseksi laadimme tulkintahorisontit, joiden avulla reflektoimme itseämme taidetietoisina tutkijoina taidekasvatuksessa ja opettajankoulutuksessa.

Risteys, kiasma, joka tuli näkyväksi kehollisen oppimisen ja opettamisen välitilassa taidekasvatuksellisena teoriana ja käytäntönä, johti meidät teoreettisen materiaalin lisäksi tapaamaan ja kuulemaan tanssin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen asiantuntijoita. Niinpä keväällä 2021 järjestimme kolme seminaaria, joissa tutkimuskollegat esittelivät näkemyksiään taideperustaisesta tutkimuksesta kehollisen tiedon äärellä.

Ensimmäisessä seminaarissa dosentti ja nykytaiteilija Raisa Foster esitteli tutkimustaan ​​ekososiaalisesta tunnistusteoriasta. Keskustelimme epävarmuuden kokemuksen ilmenemisestä kehollisessa oppimisessa. Raisan / Fosterin mielestä on tärkeää tiedostaa, miten muiden ihmisten tarinat lapsesta muovaavat kyseisen lapsen ajattelua identiteetistään, ja miten keskeistä opettajan ymmärrys tästä on opetuksessa. Raisa avasi myös keskustelua autenttisen minuuden ja minättömyyden välisestä jännitteestä. Toisin sanoen siitä, kuinka minuus tulee yksilölle näkyväksi kehollisuuden osaksi. Seminaarissa Foster selvitti myös nykytutkimusta, joka käsittelee empatiaa ekologiana ja sitä, kuinka empatia on tärkeä osa kestävää taidekasvatusta.  

Toisessa seminaarissa vierailijana oli professori Eeva Anttila. Hän avasi seminaarin esittämällä, kuinka ihmisen halu olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa on kehollinen ilmiö. Keskustelu lähti vauhtiin kysymyksestä, miten keho on ihmisen kokemuksen keskipiste, ja kuinka voimme käsitteellistää tietoa aiheesta eksistentiaalisen fenomenologian ja kehon fenomenologian kautta. Elävän kehon kokemuksen ja eletyn kehon kokemuksen käsitteellisten erojen kautta Eeva toi esiin, kuinka nykypäivän taidekasvatuksessa on havaittavissa ontologista ja epistemologiasta murrosta: dialoginen oppimisympäristö keskittyy tietoon, joka syntyy kuuntelevassa vuorovaikutuksessa ja joka ottaa huomioon lasten ja nuorten aikomukset olla keskeisessä roolissa omassa oppimisessaan. Samalla viikolla, kun järjestimme seminaarin, järjestettiin myös kansainvälinen konferenssi Bodily Learning, johon oli mahdollisuus osallistua etänä. 

Kolmannessa ja viimeisessä seminaarissa tässä kokonaisuudessa lähdimme pohtimaan, mitä tieteellinen kirjoittaminen on yleensä ja tarkemmin mitä se on, kun taide, elämä ja oppiminen kohtaavat. Seminaarin vieraileva tutkija, filosofian tohtori Hanna Guttorm avasi keskustelua konkretisoimalla kysymystä särön kautta. Kyse on säröstä, joka syntyy, kun taide ja tiede kohtaavat. Keskustelimme nomadisesta kirjoittamisesta eli siitä, miten tutkimus voidaan käynnistää ajatuskeskiössä ja miten se löytää tiensä rihmastoisen tutkimusprosessin kautta. Hanna toi esiin REAKTION potentiaalin taideperustaisessa tutkimuksessa. Hän muistutti, kuinka meidän tulisi tutkijoina oikeasti kiinnittää huomiota ilmiöön, kysymykseen tai kohtaamiseen, jotka saadaksensa huomiomme tutkijoina, kouluttajina ja taiteilijoina, ’vetävät meitä hihasta’. Hän totesi lopuksi, että meidän tulisi ottaa vakavasti tehtävä "tavata maailmankaikkeus puolivälissä".

Voimme todeta, että nämä kolme seminaaria vaikuttivat siihen, miten huomiomme tutkijoina muuttui. Käyttämällä tanssityöpajaa katalysaattorina tutkimusryhmä haastoi itsensä pääsemään yhdessä yksilöllisen ja kollegiaalisen mukavuusvyöhykkeen ulkopuolelle ja siirtymään tulkintatilaan. Teemme tutkimusyhteistyötä, joka on rihmastomaista, joskus epämukavaa ja joka haastaa meitä dynaamisesti kuuntelemaan toisiamme, ympäristöämme, itseämme ja havainnoimaan tutkittavaa ilmiötä.

Nyt, näin etälukuvuoden päätteeksi ja yhteisen artikkelimme keskivaiheessa on selvää, että siirtymämme mukavuusalueiltamme jaettuun tulkintatilaan on luonut meille valmiuksia kohdata universumi puolivälissä.

Hannah Kaihovirta ja Kauko Komulainen

Länkar/linkit: 

Raisa Foster: https://www.raisafoster.com/ 

Eeva Anttila: https://www.uniarts.fi/sv/personer/eeva-anttila/ 

Hanna Guttorm: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/hanna-guttorm 

Conference Bodily Learning: https://www.ntnu.edu/bodilylearning 

Tutkimusprojekti tarkastelee musiikin ja kuvataiteen avulla toteutettavan kestävyyskasvatuksen mahdollisuuksia opettajankoulutuksessa. Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi ja varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevat ovat työskennelleet kuvataiteen ja musiikin opintojaksoilla eheyttävien animaatioprojektien parissa. Opiskelijat ovat työstäneet animaatioelokuvia Agenda2030-ohjelman kestävän kehityksen tavoitteista, ja siitä, mitä he itse voivat tehdä niiden toteutumiseksi. Tutkimusprojektin pyrkimyksenä on ollut kehittää opetuskäytänteitä, saada opiskelijat näkemään itsensä kestävyyskasvattajina sekä vahvistaa opiskelijoiden pedagogisia valmiuksia ja taiteellista toimijuutta.
Hankkeen ensimmäisiä tuloksia on esitelty Kasvatustieteen päivillä Helsingissä 2020. 

MONIMUOTOINEN KUVIS Kuvataiteen aineryhmän tutkimusperustainen opetuksen kehittämishanke

Monimuotoinen kuvis -hankkeessa kehitämme kuvataiteen didaktiikan opetusta ja oppimateriaaleja lähi-, etä- ja hybridiopetukseen. Etäopetukseen siirtyminen, pedagoginen muutos ja opetuksen monimuotoistuminen on synnyttänyt tarpeen opetusmateriaalille ja pedagogiikalle, joka tukee kuvataiteen didaktiikan opiskelua moninaisissa oppimisympäristöissä ja niiden yhdistelmissä. Laadukkaan kuvataideopetuksen toteuttaminen edellyttää tarkoituksenmukaisia välineitä ja materiaaleja. Monimuotoistuva kuvis -hankkeessa välineiden ja materiaalien kehittämisen lähtökohtina ovat käytettävyys, kestävyys ja kauneus. Välineiden ja materiaalien saatavuus on edellytys myös opiskelijoiden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen näkökulmasta. Näin hanke linkittyy koko tiedekunnan OPS-prosessissa ajankohtaisiin kehittämisteemoihin, kestävään kehitykseen sekä yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon kaikessa toiminnassamme. Hanke vahvistaa myös osallisuutta ja toimijuutta laadukkaassa, monenlaisiin oppimisympäristöihin (digitaaliset, sosio-materiaaliset, rakennettu ympäristö, luonto) ja yhteistyökuvioihin laajenevassa kuvataideopetuksessa.

Monimuotoinen kuvis tukee monimuotoista opetuksen toteuttamista, opetukseen osallistumista ja opintojen joustavaa suorittamista. Päämääränä on kehittää pedagogisesti kestäviä materiaaleja ja työtapoja etä-lähi-hybridi-toteutuksiin monimuotoisissa oppimisympäristöissä luokanopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien opintosuunnissa sekä harjoittelunohjauksessa. Kehittäminen etenee tutkimusperustaisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa kahdessa osakokonaisuudessa:

  1. Taidereppu-projektissa (Niinistö, Kaihovirta, Kairavuori, Knif & Paatela-Nieminen) kehitämme kuvataiteen didaktiikan opetukseen soveltuvaa, ekologisesti ja eettisesti kestävää materiaalikokonaisuutta ja kantovälinettä materiaalien säilyttämiseen ja liikutteluun sekä siihen kytkeytyvää pedagogiikkaa. 
  2. Kummikoulu-projektissa (Kairavuori & Niinistö) kehitämme kuvataiteen didaktiikan opetukseen ekologisesti ja eettisesti kestävää, eri oppimisyhteisöille avointa oppimateriaalikokonaisuutta ja siihen kytkeytyvää pedagogiikkaa yhteistyössä Raaseporin Kirkonkylän koulun kanssa.

OMA Ateneum -tutkimushanke (Seija Kairavuori ja Hanna Niinistö) 
Hankkeessa kehitetään lasten yhdenvertaista osallisuutta taiteeseen sekä tutkitaan monialaista ja monimuotoista opetusta ja oppimista koulun ja taidemuseon yhteistyössä kestävän kehityksen suunnassa. Taidemuseoyhteistyössä tapahtuvaa oppimista ja opetusta tutkitaan erityisesti Ateneumin peruskokoelmien, perusopetuksen alaluokkien ja luokanopettajan työn näkökulmasta. Ateneum on Suomen Kansallisgalleriana valtakunnallisesti merkittävä yhteistyötaho kouluille ja opettajankoulutukselle.  

Tutkimusaineisto kerätään Ateneum omaksi -kehittämishankkeesta (2021–22), jossa 5.–6. luokkien oppilaat opettajineen tutustuvat uudistetun perusnäyttelyn teoksiin ja osallistuvat etäyhteyksiä toiminnallisiin ja osallistaviin taidekasvatuskokonaisuuksiin. OMA Ateneum -hankkeessa tutkitaan tätä valtakunnallisesti merkittävää ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa interventiota.

Tutkimusyhteistyöllä on mahdollista tukea lasten koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, lisätä lasten osallisuutta laaja-alaiseen sivistykseen, erityisesti taiteeseen, ja ratkoa koulun museoyhteistyössä erilaisten oppimisympäristöjen saavutettavuuden ajankohtaisia pedagogisia haasteita kansallisesti ja kansainvälisestikin vaikuttavalla tavalla sekä vahvistetaan perusopetuksen taidekasvatuksen sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä oppilaiden mahdollisuuksia kestävään osallisuuteen taiteen kautta.

Tutkimus tuottaa tietoa luokanopettajakoulutuksen sekä monialaisen ja monimuotoisen ainedidaktiikan opetuksen ja oppimisen kehittämiseksi. Tutkimushankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Ateneumin lisäksi Göteborgin yliopiston Taiteen ja soveltavan tieteen tiedekunta.

Lisätietoja: seija.kairavuori@helsinki.fi