Yliopiston apteekki

Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama apteekkikonserni ja yhteiskunnallinen yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Yliopiston Apteekki on huolehtinut ihmisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa.

Yliopiston Apteekilla on kolme liiketoimintoa: 17 apteekkia, verkkoapteekki ja terveydenhuollon palvelut. Terveydenhuollon palveluihin sisältyvät muun muassa annosjakelupalvelu ja antibioottipumppupalvelu.

Yliopiston Apteekki tekee merkityksellistä työtä kuluttajien ja terveydenhuollon hyväksi. Yrityksen palveluksessa on noin tuhat henkilöä ympäri Suomen. Erilaisia työnimikkeitä konsernissa on yli sata.

Yliopiston Apteekki on useana vuonna palkittu yhtenä Suomen parhaista asiakaspalveluyrityksistä. Yliopiston Apteekilla on yli 750 000 Uniikki-kanta-asiakasta, joille tarjotaan runsaasti erilaisia etuja ja lääkehoidon onnistumista tukevia palveluita.

Verojalanjälki

Yliopiston Apteekki on merkittävä suomalainen veronmaksaja, joka maksoi vuonna 2022 apteekkiveroa 30,6 miljoonaa euroa sekä muita veroja ja veroluonteisia työnantajamaksuja yhteensä 26,5 miljoonaa euroa.

Apteekkivero on progressiivinen vero, jota apteekit maksavat valtiolle 0-11,2 prosenttia myynnistä (keskimäärin 6,9 %). Yliopiston Apteekki maksaa valtiolle korkeinta mahdollista apteekkiveroa (11,2 %). Vastaavaa veroa ei ole käytössä muissa Euroopan maissa.

Yhteiskunnalliset erityistehtävät

Yliopiston Apteekilla on kolme yhteiskunnallista erityistehtävää: harvinaisten lääkkeiden valmistus, farmasian opiskelijaharjoittelut ja lääkehuollon tutkimus.

1. Harvinaisten lääkkeiden valmistus

Yliopiston Apteekilla on yhteiskunnallisesti erityinen rooli harvinaisten lääkkeiden valmistamisessa. Yliopiston Apteekissa on harvinaisten lääkkeiden (ex tempore -lääkkeiden) valmistamiseen erikoistunut yksikkö ja oma analyyttinen laboratorio, joissa työskentelee yhteensä noin 50 asiantuntijaa. Yliopiston Apteekki on useiden harvinaisten lääkkeiden ainoa valmistaja Suomessa. Se toimii sopimusvalmistajana noin 500 yksityisapteekille. Lisäksi Yliopiston Apteekki toimittaa ex tempore -lääkkeitä julkiselle terveydenhuollolle ja sairaala-apteekeille.

2. Farmasian opiskelijaharjoittelut

Farmaseutin tutkintoon kuuluu kaksi kolmen kuukauden apteekkiharjoittelua. Yliopiston Apteekissa harjoittelujen ohjaamiseen osallistuu iso joukko asiantuntijoita. Yliopiston Apteekki tarjoaa opiskelijoille suunnitelmallisen ja ohjatun harjoittelujakson, johon kuuluu lähikoulutuspäivien lisäksi tutustumista laajasti eri toimintoihin, kuten lääkevalmistukseen ja verkkoapteekin asiakaspalveluun. Yliopiston Apteekissa harjoittelun suorittaa vuosittain 80-100 opiskelijaa.

3. Lääkehuollon tutkimus

Yliopiston Apteekki tekee laajasti tutkimusyhteistyötä yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Keskeisiä tapoja osallistua tutkimukseen ovat farmasian opinnäytetöiden ja tieteellisten jatkotutkimusten ohjaaminen sekä tutkimusaineistojen kerääminen apteekeissa ja verkkoapteekissa. Tutkimusyhteistyöstä vastaa tutkimuspäällikkö ja tutkimusten toteutusta tukee valtakunnallinen tutkimuskoordinaattoreiden verkosto.

Yli­opis­ton Ap­tee­kin his­to­ria

Yliopiston Apteekki sai apteekkiluvan Ruotsin kuninkaalta 24.9.1755. Se toimi aluksi nimellä Turun kuninkaallisen akatemian apteekki keskeisellä kauppapaikalla Turussa Aninkaisten kaupunginosassa.

Turun apteekit tuhoutuivat vuoden 1827 Turun palossa, ja pian sen jälkeen keisari Aleksanteri määräsi akatemian ja sen apteekin siirtymään Helsinkiin. Myöhemmin Yliopiston Apteekki sai luvan perustaa lääkevarastoja (sivuapteekkeja) eri puolille Suomea.

Yliopiston Apteekki on kasvanut kahdessa ja puolessa vuosisadassa pienestä käsityöpajasta yli tuhat henkilöä työllistäväksi erinomaisesta asiakaspalvelustaan tunnetuksi konserniksi, valtakunnalliseksi verkkokaupan moderniksi osaajaksi ja terveydenhuollon suosituksi kumppaniksi.