Yliopistollisen eläinsairaalan veripankki

Yliopistollisessa eläinsairaalassa toimii veripankki, johon kaivataan jatkuvasti uusia luovuttajia.
Kissojen veripankki

Kuka kissa tahansa saattaa yhtäkkiä joutua tilanteeseen, jossa luovutettu veri voisi pelastaa sen elämän. Sankarikissoja tarvitaan!

Kissojen veripankki toimii vakavasti sairaiden kissapotilaiden auttamiseksi. Vapaaehtoisten verenluovuttajien verta sekä verestä erotettuja punasoluja ja veriplasmaa käytetään pääasiassa tehohoitoyksikössä hoidettavana oleville vakavasti sairaille tai loukkaantuneille potilaille.

Kissapotilas saattaa tarvita verituotteita esimerkiksi menetettyään verta loukkaantumisen vuoksi, vakavan tulehduksen seurauksena tai sairastaessaan jotakin anemiaan johtavaa sairautta. Vaativaan leikkauksen joutuvat potilaat voivat tarvita kokoverensiirron tai muita verituotteita.

Jokainen rekisteriin ilmoitettu kissa on meille – ja ennen kaikkea sairaille kissapotilaille - äärimmäisen tärkeä.

Il­moit­tau­tu­mi­nen verenluovuttajaksi

Kun omistaja on täyttänyt kissalleen ilmoittautumiskaavakkeen, kutsutaan kissa tietojen perusteella testeihin. Ennen luovutusta kissalle tehdään huolellinen terveystarkastus, johon kuuluu veriryhmän, punasolu- ja elinarvojen sekä tärkeimipien tartuntatautien tutkiminen verinäytteistä. Verenluovutuksen teemme myöhemmin erillisen käynnin yhteydessä, kun olemme varmistaneet, ettei siitä ole vaaraa luovuttajan terveydelle.

Sankarikissan on oltava luonteeltaan rauhallinen ja helppo käsitellä, sillä haluamme, ettei luovuttaja stressaannu toimenpiteestä. Suoniyhteys laitetaan luovuttajakissalle etujalkaan mieluummin siten, että kissa on hereillä.

Yhteystiedot

elain-veripankki@helsinki.fi  

puh. 050 4154896 

Ilmoittautumislomake 

Kissa ver­ta luo­vut­ta­mas­sa

Kissojen veripankki pidetään tavallisesti jokoa kuun ensimäisenä maanantaina (pl. pyhäpäivät)ja verenluovutukset tapahtuvat tuolloin aamupäivästä, joten luovuttaja saapuu sairaalalle aamusta.Verenluovutuksessa kissa on kevyesti nukutettuna. Kissan kaulan ajellaan karvat pieneltä alueelta ja veri otetaan huolellisen puhdistamisen jälkeen kaulalaskimosta. Luovutuksen aikana kissa saa suonensisäistä nesteytystä korvaamaan otetun veren määrää.

Kissan nukutusta valvotaan tarkasti, jotta luovuttaminen on sankarikissalle mahdollisimman turvallista. Toimenpiteen jälkeen eläimen heräämistä seurataan sairaalassa ja kun sankari on hereillä, annetaan sille energiapitoista ruokaa verensokerin tason ylläpitämiseksi.

Kun luovuttaja on saanut oikean määrän nesteytystä, syönyt ja täysin hereillä, voidaan se hakea kotiin hellittäväksi.

Luovuttajakissa voi olla minkä rotuinen tahansa, eikä sen tarvitse olla rekisteröity. Sankarikissa saa kiitokseksi maittavan Royal Canin lounaan ja paketin Royal Canin annospusseja.

  • Terve ja kiltti, helppo käsitellä
  • 1-8 vuoden ikäinen
  • Vähintään 5 kg painoinen
  • Sisäkissa 
  • Rokotettu säännöllisesti
  • Asuu Suomessa 
  • Ei ole saanut koskaan verensiirtoa
Koirien veripankki

Koirien veripankki on toiminut Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuodesta 2000 alkaen. Toiminta perustuu kokonaan vapaaehtoiseen verenluovuttajakoirien apuun.

Veripankki toimii tiiviissä yhteistyössä tehohoito-osaston kanssa. Vapaaehtoisten verenluovuttajien verestä erotettuja punasoluja ja veriplasmaa käytetään tehohoito-osastolla hoidettavana oleville vakavasti sairaille tai loukkaantuneille potilaille.

Yleisimpiä verensiirrosta apua saaneita potilaita ovat mm. onnettomuuteen joutuneet, käärmeen pureman saaneet, rotanmyrkkyä syöneet ja vakavasta anemiasta tai hyytymistekijöiden puutteesta kärsivät koirat sekä parvo-viruksen heikentävät pikkupennut.

Ilmoittautuminen verenluovuttajaksi

Kun omistaja on täyttänyt koiralleen ilmoittautumiskaavakkeen,  ilmoittautuneet koirat kutsutaan ensin veriryhmänmääritystestiin. Ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä testikäynnin ajankohdasta. Testikäynnillä koirille tehdään eläinlääkärintarkastus, jonka yhteydessä otetaan verinäytteet veriryhmämääritystä, perusveriarvoja ja tartuntatautitutkimuksia varten,

Kaiken rotuiset koirat voi ilmoittaa mukaan veripankkitoimintaan. Koiran ei tarvitse olla rekisteröity.

 

Yhteystiedot:

elain-veripankki@helsinki.fi

puh. 050 433 3200 

Ilmoittautumislomake

Koira verta luovuttamassa

Verenluovutus tapahtuu yleensä perjantaisin aamupäivän aikana. Ajankohdasta sovitaan omistajien kanssa kun on varmistettu, ettei testikäynnin tulosten perusteella ole estettä verenluovutukselle. Luovutus tilanteessa koira on hereillä. Ennen verenluovutusta tehdään vielä terveystarkastus ja määritellään tarkemmat veriarvot.Veri otetaan kaulalaskimosta, jonka kohdalta ajeteaan karvat pieneltä alueelta. Verenluovutuskäynti kestää noin tunnin. Luovutuksen jälkeen koiralle tarjotaan energiapitoinen ateria. Koira voi käydä verenluovutuksessa enintään 4 kertaa vuodessa.

Koirien veripankin yhteistyökumppani on Royal Canin ja verenluovuttajakoira saa kiitokseksi urotyöstä Royal Canin -koiranmuonaa.

Kaiken rotuiset koirat voi ilmoittaa mukaan veripankkitoimintaan. Koiran ei tarvitse olla rekisteröity, mutta soveltuakseen luovuttajaksi sen tulee täyttää tietyt kriteerit.

  • Terve
  • 2-7 vuoden ikäinen
  • yli 30 kilon painoine
  • Käyttää säännöllisesti punkkisuojausta lämpimänä vuodenaikana
  • Rokotettu säännölliseti
  • Asuu Suomessa
  • Ei ole saanut koskaan verensiirtoa

Merkittävin koirien veriryhmä on DEA (Dog Erythrocyte Antigen) 1.1-veriryhmä, jonka varalta luovuttajakoirat testataan. DEA 1.1-negatiivisten koirien veri sopii kaikille koirille, kun taas DEA 1.1 positiivinen veri sopii ainoastaan DEA 1.1 positiivisille koirille. Noin puolet koirista on veriryhmältään DEA 1.1. negatiivisia ja puolet DEA 1.1 positiivisia. 

Ve­ri­ryh­mä­tes­tauk­set ja luo­vu­tus­päi­vät

Kiitämme jo etukäteen kaikkia mukaan ilmoittautuneita. Puramme ilmoittautumislistoja, ja otamme yhteyttä teihin. Kun olemme vastaanottaneet ilmoittautumisenne, kutsumme teidät veriryhmätestaukseen.