Hevosen perusterveydenhuollosta huolehtiminen on kulmakivi sairauksien ja muiden terveysongelmien ehkäisyssä. Omistaja on paras henkilö arvioimaan hevosta ja tunnistamaan hevosen poikkeavan voinnin tai käytöksen. Hevonen on syytä viedä tutkimuksiin, jos epäilyttävää havaitaan.
Rokotuksien avulla monet tarttuvat taudit saadaan pidettyä kurissa ja lieväoireisina. Rokotusten suojan perusajatuksena on se että mahdollisimman moni yksilö on rokotettu jolloin tautipaine on pieni eivätkä taudit pääse leviämään hevospopulaatiossa.
Sairasta hevosta ei pidä rokottaa, koska hevosen immuunivaste ei ole tasapainossa ja rokotteen avulla toivottu uusien vasta-aineiden tuottaminen voi olla poikkeavaa, tämä voi kipeyttää hevosta entisestään. Myöskään tiettyjen lääkityksien, kuten kortisonien, aikana hevosta ei kannata rokottaa koska rokotusteho ei ole tällöin toivottua tasoa. Pikkuvarsoja ei normaalitilanteessa pidä rokottaa ennen kuuden kuukauden ikää, koska emältä saadut vasta-aineet estävät immuunivasteen muodostumisen.
Suomessa käytössä olevat hevosten rokotusohjelmat ovat linjassa muualla Euroopassa tavallisesti käytettyjen rokotusohjelmien kanssa. Hevosen omistajan tulee kuitenkin aina itse selvittää rokotushistorian riittävyys kilpailuihin mentäessä.
Hevosen rokottaminen aloitetaan 6 kuukauden iässä, tähän asti maidon mukana saadut tamman vasta-aineet suojaavat varsaa.
Suojaa hevosta jäykkäkouristukselta jonka aiheuttaja on bakteerin Clostridium tetani aiheuttamat toksiinit. Bakteeri on tavallinen maaperäbakteeri, joten rokotuksen pitäisi olla kunnossa myös ihmisellä. Hevonen tulee rokottaa jäykkäkouristusta vastaan noin 6kk iässä, rokote tehostetaan 21-92 vuorokauden kuluttua tästä sekä non vuoden kuluttua ensimmäisestä tehosterokotteesta. Tämän jälkeen tetanusrokote tehostetaan noin 2 vuoden välein.
Tetanus- ja influenssarokotteista löytyy yhdistelmärokotteet joilla hevonen voidaan yhtäaikaisesti rokottaa sekä tetanusta että influenssaa vastaan.
Suojaavat hevosta hevosinfluenssan aiheuttaja viruksilta (influenssa A-virus). Hevosinfluenssavirukset leviävät helposti ja aiheuttavat hengitystieoireisia epidemioita ympäri maailmaa.
Perusrokotusten jälkeen monet rokotevalmistajat suosittelevat noin 6 kuukauden rokotusväliä. Erityisesti nuoret hevoset (<4-vuotiaat) on suositeltavaa rokottaa 6 kuukauden välein.
Ratsut rokotetaan 1. perusrokotuksen jälkeen 2. perusrokotteella 21-92 vuorokauden kuluttua 1. perusrokotuksesta. Ensimmäinen tehosterokotus annetaan 7 kk sisällä 2.perusrokotuksesta, ja tämän jälkeen enintään 12 kk välein. Kansainvälisissä kilpailuissa kilpailevat hevoset tulee olla rokotettu 6 kk (+21 vuorokautta) sisällä.
Ravurit rokotetaan 1.perusrokotuksen jälkeen toisella perusrokotteella 21-60vrk kuluttua. Vuonna 2020 ja myöhemmin syntyneet ravihevoset rokotetaan 3.perusrokotteella 120-180 vuorokautta 2.perusrokotuksesta. Tämän jälkeen hevonen rokotetaan 12kk välein.
Jos rokotteiden väli on yli 12 kuukautta, aloitetaan hevosen rokotusohjelma uudestaan perusrokotuksista.
Herpes: Herpesvirusten (EHV 1,4) aiheuttamien hengitystieinfektioiden ja aborttien vähentämiseen. Rokotteiden teho infektioita vastaan on epävarma, tärkeää on rokottaa tallin kaikki hevoset tautipaineen vähentämiseksi. Herpeksen neurologista muotoa vastaan ei voi rokottaa. Hevoset voidaan rokottaa herpesvirusta vastaan 1. perusrokotteella 6 kk ikäisenä jonka jälkeen 2. perusrokotus annetaan 4 viikon kuluttua 1.perusrokotuksesta ja 3. perusrokotus 3 kk kuluttua 2. perusrokotuksesta, tästä eteenpäin rokote tehostetaan 6 kk välein. Tiineet tammat voidaan rokottaa herpesvirusta vastaan tiineyskuukausina 2,5 ja 9.
Rabies: Rabies eli vesikauhu on viruksen aiheuttama keksushermosto-sairaus joka tarttuu yleisemmin sairastuneen eläimen pureman välityksellä. Rabiesokotusta suositellaan hevosille jotka matkustavat maihin joissa esiintyy rabiesta (esim Venäjä ja Itä-Eurooppa).
Botulismi: Clostridium Botulinum tyypin B bakteerin toksiinien aiheuttaa tautia vastaan. Vamistetta käytetään Suomessa vähän sen epävarman tehon ja merkityksen vuoksi.
Jotta voidaan minimoida loisten aiheuttama riski hevosten terveydelle, minimoida ympäristöön leviävien loismunien aiheuttama tartuntapaine hevosille, säilyttää loislääkkeiden teho ja hidastaa loislääkeresistenssin kehittymistä.
Useat sisäloiset ovat kehittäneet resistenssiä lääkkeitä kohtaan, jolloin lääkkeet eivät enää tehoa niihin. Resistenssiä syntyy suunnittelemattoman, tiheän ja pitkäkestoisen massalääkityksen seurauksena. Myös liian pienet lääkeannokset voivat edesauttaa resistenssin kehittymistä. Kerran syntynyt resistenssi ei katoa.
Loishäätösuunnitelma tehdään lantanäytteen, elinympäristön, hevosen terveydentilan ja iän perusteella. Aikuisilta hevosilta on suositeltavaa ottaa lantanäytteet kahdesti vuodessa loistilanteen ja matolääkkeiden toimivuuden tarkistamiseksi.
Hevonen lääkitään Strongylida-loisia (mm. pienet sukkulamadot) vastaan mikäli madonmunia on >200 EPG (eggs per gram). Hevoset, joilla todetaan suuren sukkulamadon, suolinkaisen tai heisimadon munia, lääkitään aina. Kaikki loisten munat eivät näy lantanäytteissä, tämä tulee ottaa huomioon loishäätösuunnitelmassa.
Pikkuvarsat lääkitään aikuisia tiheämmin ensimmäisen puolen vuoden ajan. Loishäätö aloitetaan noin 10 viikon iässä. Alle 4 vuotiaiden hevosten loishäädön on usein oltava tiheämpää kuin aikuisten, koska niillä ei ole vielä vastustuskykyä loisille kuten aikuisilla hevosilla. Lantanäytteet on siksi syytä tarkistaa kolme kertaa vuodessa.
Suomessa yleisimmin esiintyviä sisäloisia ovat pienet sukkulamadot (Cyathostominae), suuriin sukkulamatoihin kuuluva Strongylus vulgaris, suolinkaiset (Parascaris spp) ja heisimato (Anoplocephala perfoliata). Suomessa sisäloiset aiheuttavat terveyshaittoja lähinnä varsoille ja nuorille hevosille.
Pienet sukkulamadot (Cyathostominae) ovat aikuisten hevosten yleisin sisäloisryhmä, mutta niitä esiintyy kaikenikäisillä hevosilla. Tartunta on yleensä oireeton.
Suolinkainen (Parascaris equorum): aikuisilla hevosilla on yleensä vastustuskyky suolinkaisia vastaan, joten aikuisilla hevosilla suolinkaistartunnat ovat harvinaisia. Loisen suuren koon ja tehokkaan muninnan vuoksi suuri loismäärä voi aiheuttaa varsalle suolitukoksen, muita oireita on yskä toukkien vaeltaessa keuhkoihin.
Suurten sukkulamatojen (esim Strongylus vulgaris) toukkamuodot voivat aiheuttaa verenkiertohäiriöitä suoliston verisuoniin josta voi seurata ähkyoireita.
Heisimadonmunat eivät välttämättä näy lantanäytteissä, jonka vuoksi laiduntavat hevoset on syytä lääkitä heisimatoja vastaan syksyisin. Voimakkaat heisimatotartunnat voivat aiheuttaa ähkyoireilua.
Kihomato (Oxyuris equi) aiheuttaa hännänympäryksen kutinaa kun loiset munivat hevosen peräaukon läheisyyten.
Strongyloides westeri aiheuttaa oireita lähinnä pikkuvarsoille (ripul, ähkyoireilu, hidas kasvu ja iho-oireet), tätä vanhemmilla on sitä vastaan vastustuskyky.
Käpymato eli Mahasaivartaja (Gastrophilus spp.) on hyönteinen joka munii hevosen karvapeitteeseen yleisimmin etujalkojen alueelle josta ne kulkeutuvat hevosen mahalaukkuun. Käpymatotartunnat ovat yleensä oireettomia mutta voivat aiheuttaa limakalvovaurioita suun, nielun ja mahalaukun alueella.