Talouden tunnusluvut

Helsingin yliopiston vuoden 2023 operatiivinen tulos (=tulos ilman sijoitustoiminnan ja varainhankinnan vaikutusta), verojen jälkeen oli 16 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Varainhankinnan, sijoitus- ja rahoitustoiminnan ylijäämä oli 72 miljoonaa euroa, mikä nosti kokonaistuloksen 57 miljoonaa euroa plussalle. Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tulokseen sisältyi 58 miljoonaa euroa sijoitusten arvonmuutoksia. Sijoitukset kirjataan tilinpäätökseen opetus- ja kulttuuriministeriön taloushallinnon koodiston mukaisesti markkina-arvoin.

Yliopiston henkilöstömäärä vuoden 2023 lopussa oli hieman alle 8 600. Henkilöstökustannukset olivat 477 miljoonaa euroa, mikä vastasi 61 prosenttia operatiivisista kokonaiskuluista.  Toinen merkittävä kuluerä muodostuu opiskelu-, tutkimus- ja muista toiminnan edellyttämistä tiloista.

Hel­sin­gin yli­opis­ton ope­ra­tii­vi­sen toi­min­nan tu­los 2010–2023
Yliopiston tulot ja kulut 2023

Vuonna 2023 Helsingin yliopiston tulot (perusrahoitus + täydentävä rahoitus) oli yhteensä 773 miljoonaa euroa.

Helsingin yliopiston operatiivisen toiminnan kulut olivat 789 miljoonaa euroa. Suurimmat kuluerät olivat 477 miljoonan euron henkilöstökulut ja 99 miljoonan euron tilavuokrat.

Täydentävän tutkimusrahoituksen lähteet 2023

Yliopiston tärkein täydentävän tutkimusrahoituksen lähde oli Suomen Akatemia. Suomen Akatemialta saatu rahoitus oli yhteensä 127 miljoonaa euroa. Säätiöiltä saatu rahoitus oli 39 miljoonaa euroa ja EU:sta saatu rahoitus oli 34 miljoonaa euroa.

Tutustu talousasioihimme