Yhteistyö Kiinassa laajenemassa syöpätutkimukseen

Helsingin yliopiston yhteistyö kiinalaisyliopistojen kanssa laajenee edelleen. Ilmanlaadun tutkimuksen, opettajankoulutuksen sekä oikeustieteen rinnalla on saamassa vauhtia yhteistyö syöpätautien tutkimuksessa ja hoidossa.

Viime vuosina Helsingin yliopisto on tähynnyt Aasiaan ja tiivistänyt yhteistyötään erityisesti kiinalaisten yliopistojen kanssa. Vuonna 2014 yliopisto solmi Pekingin yliopiston (PKU)  kanssa strategisen kumppanuuden. Kumppanuuden myötä yhteistyötä on tehty ilmanlaadun, opetuksen ja tutkimuksen ja oikeustieteen saralla.

Nyt yhteistyö syöpätutkimuksessa on lisääntymässä. Pohjaa on luotu vastavuoroisilla vierailuilla suomalais- ja kiinalaisyliopiston välillä.

– Erityisesti kiinalaiset ovat kiinnostuneita biopankkien näytekokoelmista potilastietoineen. Ensimmäisiä yhteisiä tutkimuksia suunnitellaan, kertoo lääketieteellisen tiedekunnan dekaani, professori Risto Renkonen.

Kiina uudistaa koulutustaan

Kiinassa on suuria suunnitelmia koulutuksen uudistamiseksi. Monet Kiinassa käynnissä olevat hankkeet tähtäävät big datan ja oppimisen analytiikan hyödyntämiseen oppimisen edistämiseksi.

– On ollut hienoa nähdä, kuinka edistyksellisiä teknologiaratkaisuja Kiinassa on opetukseen ja koulutukseen. Voimme oppia paljon toisiltamme koulutuksen kehittämisessä, sanoo professori Hannele Niemi.

Helsingin yliopisto järjestää yhteistyössä Beijing Normal Universityn (BNU) kanssa tutkija-, opettaja- ja opiskelijavaihtoa, opettajankoulutuksen kursseja Kiinassa, yhteisiä tutkimushankkeita ja julkaisuja.  

BNU:lla on iso tutkimus- ja kehittämishanke Future School 2030, jossa on mukana useita suomalaistutkijoita. Hankkeeseen osallistuu muun muassa professori Hannele Niemen johtama digitaalisen tarinankerronnan tutkimusprojekti, jossa oppilaat suomalaisissa ja kiinalaisissa kouluissa tekevät omia videokoosteita matematiikan oppimisesta ja opettavat toisiaan videoiden avulla.

5G-verkko ilmanlaadun seuraamiseen

Pääministeri Juha Sipilän kesäkuisen Kiinan-vierailun yhteydessä Helsingin yliopisto solmi kiinalaisrahoitteisen yhteistyösopimuksen Beijing University of Chemical Technologyn  kanssa SMEAR-aseman rakentamisesta Pekingiin. Ensimmäinen SMEAR-asema toimii Nanjingissa.  

Akateemikko, akatemiaprofessori ja Kiinan tiedeakatemian  jäsenen Markku Kulmalan tavoitteena on löytää ja mitata suurkaupungin saasteongelmien suurimmat aiheuttajat, sillä ilmansaasteet tappavat vuosittain Kiinassa 2,5 miljoonaa asukasta. Aseman rakennuttaa Suomen Akatemian rahoittama ilmakehätutkimuksen huippuyksikkö Helsingin yliopistossa.

Kulmalan tutkimusryhmä on mukana myös monitieteisessä yritysyhteistyöhankkeessa, jossa tulevaa 5G-verkkoa hyödynnetään ilmanlaadun ja ympäristön seuraamisessa. Uusi hanke yhdistää ilmakehätieteitä, tietojenkäsittelytiedettä sekä geo- ja maantiedettä.  

– 5G-verkko tukee esineiden internetiä ja ympäristön havainnointia huomattavasti paremmin kuin 4G. Esimerkiksi tiedon välityksen nopeus sekä energiatehokkuus ovat esineiden internetin kannalta olennaisia, kertoo professori Sasu Tarkoma

oikeustieteilijät Kiinassa

Chinese Academy of Social Sciences (CASS)  tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ja Kiinan oikeuden ja kiinalaisen oikeuskulttuurin keskuksen China Law Centerin  kanssa. CASS on kiinnostunut oikeustieteen alan yhteistyön syventämisestä kuten myös monitieteisen tutkimuksen ulottamisesta arktiseen tutkimukseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön. CASS on myös halukas perustamaan oman keskuksen Helsingin yliopiston yhteyteen.

Pohjoismainen hyvinvointi- ja oikeusvaltio kiinnostaa Kiinan oikeusoppineita ja yhteiskunta-alan toimijoita. China Law Centerin johtaja, professori Ulla Liukkunen iloitsee yhteistyöstä ja siitä, että Suomessa toimivat tutkijat pääsevät jakamaan käytäntöjä pohjoismaisista toimintamalleista.

– Kiinalaiset ovat myös erityisen kiinnostuneita työntekijöiden oikeuksia ja työoikeutta koskevasta tutkimuksesta, Liukkunen kertoo.

Liukkunen on johtanut kahta laajaa Suomen Akatemian tutkimushanketta, joissa ovat olleet tiiviisti mukana myös CASS:n ja Pekingin yliopiston johtavat työoikeustutkijat. Näissä Kiinan työoikeutta koskevissa tutkimuksissa on kehitetty uusi malli työntekijöiden perusoikeuksien täytäntöönpanon arvioinnille. 

China Law Center järjestää elokuun lopussa jo 8. kertaa yhteistyössä CASS:n kanssa Helsingissä ja Tampereella yhteistyökonferenssin vertailevasta lakitutkimuksesta.  

China Law Centeriin kuuluu Helsingin yliopiston lisäksi kahdeksan muuta suomalaista yliopistoa ja Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Krimo