Yhdessä potilaan parhaaksi! - Helsingin yliopiston ja HUSin yhteistyö on huippututkimusta ja vaikuttavaa hoitoa

Helsingin yliopisto ja HUS Helsingin yliopistollinen sairaala tekevät ainutlaatuista yhteistyötä, jonka ytimessä on lääketieteellinen tutkimus, opetus ja tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuva hoito. Tämän yhteistyön avulla kehitetään maailman kärkeen kuuluvaa suomalaista terveydenhuoltoa.

Tiivistä yhteistyötään kuvatakseen Helsingin yliopisto ja HUS ottavat käyttöön yhteisen tunnuksen. Tunnus esiintyy jatkossa toimijoiden yhteisten tutkimusten ja hankkeiden yhteydessä. 

Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteistyöllä on pitkä historia, joka ulottuu 1800-luvun alkupuolelle. Nykymuodossaan yhteistyö on strategista kumppanuutta, joka on kiinteä osa molempien organisaatioiden ja niissä työskentelevien asiantuntijoiden arkea. 

– Yliopiston ja yliopistosairaalan pitkän yhteistyön ytimessä on lääketiede, mutta tänä päivänä yhteistyötä tehdään myös monitieteisesti, mistä esimerkkinä uusi sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelmamme, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.

– Yhteinen tunnus korostaa tiiviin yhteistyömme sisältöä. Haluamme tehdä tätä yliopiston ja HUSin henkilöstölle itsestään selvää, yhteiskunnallisesti merkittävää yhteistyötä entistä näkyvämmäksi, sanoo HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen

Tutkimukseen perustuvaa hoitoa 

Lääketiede kehittyy nopeasti. Lääketieteellinen tutkimus on edellytys laadukkaalle terveydenhoidolle. Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa hoitoa: hoitoa arvioidaan ja kehitetään tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuen koko ajan. 

– Suomalainen lääketieteellinen tutkimus ja hoito ovat jo nyt kansainvälistä kärkeä, mutta jatkamme sitoutunutta kehitystyötämme. Yliopisto ja yliopistollinen sairaala ylläpitävät ja parantavat hoidon laatua ja vaikuttavuutta erityisosaamisensa ja kehittämistoimintansa avulla kaikkien suomalaisten hyväksi, sanoo  lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen

Huippuammattilaisia koulutetaan yhdessä 

HUS ja Helsingin yliopisto kouluttavat terveydenhuollon ammattilaisten uusia sukupolvia yhdessä. Helsingin yliopistossa ja HUSissa annetaan opetusta 50:llä eri lääketieteen erikoisalalla. 

Lääketieteen tutkimuksen ja opetuksen kiinteää yhteyttä varmistetaan jaetuilla palvelussuhteilla eli niin sanotuilla kaksoisviroilla. Professorit ja dosentit tutkivat, opettavat ja kehittävät opetusta yliopistossa ja työskentelevät yliopistollisessa sairaalassa lääkäreinä tai hallinnollisissa tehtävissä vastaamassa sairaalan yksiköiden toiminnasta ja kehittämisestä. 

– Tätä ainutlaatuista yhteyttä yliopistollisen sairaalan ja yliopiston välillä on tärkeää ylläpitää ja edistää tulevaisuudessakin. Sen avulla varmistamme, että potilastyötä tekevät huippuammattilaiset, Tuominen painottaa.

Suomalaisen terveydenhuollon puolesta

Yhdessä Helsingin yliopisto ja HUS muodostavat Suomen erikoistuneimman ja koulutustarjonnaltaan laajimman lääketieteellisen yksikön. Yhteistyöllä kehitetään sairauksien hoitoa, tuotetaan mm. rokotteiden valmistamiseen tarvittavaa tietoa ja löydetään ratkaisuja ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

–  Kytkös yliopistojen ja yliopistosairaaloiden välillä on tärkeää säilyttää jatkossakin. Tänään tehty tutkimus ja opetus ovat huomisen parempaa hoitoa ja terveyttä, sanoo Risto Renkonen.

Lisätietoja

Risto Renkonen
dekaani, glykobiologian professori, Helsingin yliopisto
kliinisen mikrobiologian ylilääkäri, HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
puh. 02941 25110
risto.renkonen@helsinki.fi

Juha Tuominen
toimitusjohtaja, HUS
yhteydenotot toimitusjohtajan assistentin kautta, Kaarina Heikinheimo: puh. 09 471 71201
kaarina.heikinheimo@hus.fi

Lue lisää yliopistosairaaloiden tilanteesta sote-uudistusta koskevassa lakiesityksessä Helsingin yliopiston uutisesta ja lausunnosta.