Vetoomus yliopistoille: Ei tutkimusta tupakkayhtiön rahoilla

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanit vetoavat suomalaisyliopistoihin, että nämä kieltäytyisivät yhteistyöstä tupakkajätti PMI:n rahoittaman säätiön kanssa.

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen ja varadekaani Kari Reijula vetoavat suomalaisyliopistoihin, jotta ne kieltäytyisivät yhteistyöstä tupakkayhtiön rahoittaman kansainvälisen Foundation for a Smoke-Free World (FSFW) -säätiön kanssa eivätkä ottaisi vastaan rahoitusta kyseiseltä säätiöltä.

Renkonen ja Reijula ovat lähettäneet asiasta kirjeen lääketieteellisten yksiköiden dekaaneille ja johtajille.

FSFW on tupakkayhtiö Philip Morris Internationalin (PMI) rahoittama säätiö; yhtiö on ilmoittanut lahjoittavansa säätiölle 12 vuoden ajan vuosittain 80 miljoonaa dollaria. Sääntöjensä mukaan säätiö tukee haittojen vähentämiseen ja tupakoinnin lopettamiseen liittyvää tutkimusta, valvoo tupakkateollisuuden toimintaa sekä valmentaa tupakan viljelijöitä tuotteen kysynnän vähenemiseen.

Maailman terveysjärjestö WHO on ilmoittanut pidättäytyvänsä yhteistyöstä säätiön kanssa. Yhdysvalloissa 17 yliopiston dekaanit ovat laatineet kannanoton, että eivät ota säätiöltä vastaan tutkimusrahoitusta.

– Kielteisyys säätiötä kohtaan johtuu sen läheisestä yhteydestä tupakkateollisuuteen. Tupakkateollisuus on vuosikymmeniä rahoittanut tutkimusta, jonka tavoite on oikeasti ollut peitellä tupakoinnin vaaroja, Kari Reijula sanoo.

Reijula muistuttaa, että omien tutkimuslaitosten perustaminen on ollut jo 1950-luvulta lähtien tupakkayritysten käyttämä taktiikka.  – Tällaisia tutkimuslaitoksia ovat esimerkiksi Council for Tobacco Research (CTR) ja Center for Indoor Air Research (CIAR). Molemmat rahoittivat vain tutkimuksia, jotka tukivat tupakkayhtiöiden omia tarkoitusperiä.

Tupakkajätin kasvojenkohotusta

Tupakkapolitiikan asiantuntijajärjestön Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara pitää Helsingin yliopiston vetoomusta tarpeellisena ja tervetulleena.

– On vain ajan kysymys, milloin FSFW ottaa yhteyttä suomalaisiin yliopistoihin ja tarjoaa näille rahoitusta. Siksi on hienoa, että Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta toimii vastuullisesti ja ottaa aktiivisesti kantaa sen puolesta, että FSFW ei saisi jalansijaa Suomessa, Hara sanoo.

Hara huomauttaa, että samaan aikaan kun PMI toteaa kannattavansa ”savutonta maailmaa”, eri puolilla maailmaa on käynnissä oikeusjuttuja, joissa PMI pyrkii kumoamaan tupakoinnin vähentämistä tukevan lainsäädännön.

– Tupakkayhtiöt väittävät, että tavoittelevat vain aikuisia tupakoitsijoita. Silti tupakkatuotteita markkinoidaan erittäin aggressiivisesti myös lapsille ja nuorille erityisesti vähemmän kehittyneissä maissa.

– Säätiön perustaminen on todella räikeää uusien tupakkatuotteiden lobbaamista ja yhtiön toiminnan viherpesua. Niiden markkinoimia tappavia tuotteita tämä toiminta ei muuksi muuta, Hara toteaa.

Lisätietoja:

Varadekaani Kari Reijula, Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
Sähköposti: kari.reijula@helsinki.fi
Puh. 040 550 2050