UPM tukee innovaatioita syöpätutkimuksessa Biomedicum Helsinki -säätiön kautta

UPM tukee uusia innovaatioita sairauksien tutkimuksessa myöntämällä merkittävän lahjoituksen Biomedicum Helsinki -säätiölle.

UPM:n lahjoitus kohdennetaan erityisesti solumallien käyttöön pohjautuvaan syöpätutkimukseen. Näiden mallien avulla tutkitaan sairauksien syntymekanismeja ja syöpälääkkeiden toimintaa. Uusien solumallien avulla voidaan tulevaisuudessa kehittää myös nykyistä tehokkaampia hoitoja ja parannuskeinoja vakaviin sairauksiin.

”UPM:n lahjoitus antaa hienon lisämahdollisuuden säätiölle tukea nuoria tutkijoita ja heijastaa lisääntyvää yritysyhteistyötä syöpätutkimuksessa ja yksilöllisessä lääketieteessä. Tämä luo hienoja mahdollisuuksia Meilahteen ja kansallisen syöpäkeskuksen myötä koko Suomeen”, sanoo Biomedicum Helsinki -säätiön edustaja, professori Tomi Mäkelä.

Syövän hoidossa otetaan jatkuvasti onnistuneita edistysaskeleita, ja lupaavia tutkimustuloksia syntyy muun muassa biolääketieteen sekä yksilöllisen lääketieteen alueilla. Uudelle tiedolle ja ratkaisuille on kuitenkin edelleen suuri tarve.

”Innovaatiot ja vastuullisuus ovat UPM:lle tärkeitä teemoja. Kannustamalla tutkijoiden työtä Biomedicum Helsinki -säätiön kautta haluamme osaltamme edesauttaa uusien innovaatioiden syntymistä alueella, joka koskettaa laajasti yksilöitä ja yhteiskuntaa”, UPM:n teknologiajohtaja Jyrki Ovaska sanoo.

Lisätietoja:

Johtaja Juuso Konttinen
UPM Biochemicals
juuso.konttinen@upm.com
puh.  040 531 7405

Professori Tomi Mäkelä
Biomedicum Helsinki -säätiö
tomi.makela@helsinki.fi
puh. 050 528 6128

UPM tekee tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa

Kuva: Piia Mikkonen/FIMM

UPM tekee jo yhteistyötä useiden akateemisten tutkimusryhmien kanssa. Yksi esimerkki käynnissä olevista tutkimusyhteistyöhankkeista on vuonna 2016 aloitettu Suomen molekyylilääketieteen instituutin FIMMin (HiLIFE) ja UPM Biokemikaalien yhteinen projekti. Hankkeessa kasvatetaan syöpäsoluja kolmiulotteisella kasvualustalla UPM:n uuden GrowDex® biomateriaalin avulla sekä tutkitaan näin kasvatettujen syöpäsolujen lääkeainevastetta.

FIMM-tiimi, jota vanhempi tutkija Vilja Pietiäinen Olli Kallioniemen ryhmästä johtaa, on onnistunut kasvattamaan potilaista lähtöisin olevia syöpäsoluja sferoideina GrowDex-materiaalissa. Näitä sferoideja tutkitaan edelleen genomiikan ja kuvantamisen keinoin ja niiden lääkeaineherkkyyttä testataan. Tutkimusryhmän päätavoitteena on tunnistaa sellaisia syöpäsolujen ominaisuuksia, jotka auttavat ennustamaan kullekin syöpätyypille tehokkaimman lääkeaineen.