Terveydenhuollossa on pysyviä sosiaaliryhmien välisiä eroja

Sosioekonominen oikeudenmukaisuus ei kaikilta osin toteudu terveydenhuollossa, kertoo tuore väitöstutkimus. Siinä tutkittiin sepelvaltimotoimenpiteitä sekä vältettävissä olevia kuolemia terveydenhuollon saatavuuden ja laadun indikaattoreina.

VTM Sonja Lumme tutki Helsingin yliopistossa 10.6. tarkastettavassa väitöskirjassaan rekisteritietoja sepelvaltimoiden ohitusleikkauksista ja pallolaajennuksista vuosina 1995–2010 ja huomasi hyvätuloisia suosivaa eriarvoisuutta, joka jatkui koko tarkastelujakson ajan.

– Aiempien tutkimusten tuloksista poiketen epäoikeudenmukaisuus ei vähentynyt vaikka sepelvaltimotoimenpiteiden tarjonta kasvoi merkittävästi, toteaa Lumme.

Epäoikeudenmukaisuus kasvoi erityisesti nuoremmilla potilailla, eli 45–64 -vuotiailla.

Huonotuloinen kuolee hyvätuloista useammin ”turhaan”

Lumpeen väitöstutkimuksessa havaittiin myös, että sosioekonomiset erot terveyspalveluiden laadussa ja vaikuttavuudessa ovat kasvaneet. Huonotuloinen kuolee hyvätuloista useammin sellaisiin kuolemansyihin, jotka olisivat olleet vältettävissä oikea-aikaisella ja laadukkaalla hoidolla.

Epäoikeudenmukaisuus oli suurempaa erikoissairaanhoidon keinoin vältettävissä olevissa kuolemissa, mutta myös perusterveydenhuollon keinoin estettävissä kuolemissa havaittiin epäoikeudenmukaisuutta. Hyvätuloisilla esiintyi myös erityisen vähän astma-, diabetes- ja epilepsiakuolemia verrattuna huonotuloisiin.

– Suurimmassa hoidon tarpeessa olevat pitää tunnistaa ajoissa paremmin ja kohdentaa terveydenhuollon palveluita heille”, Lumme sanoo.

– Palveluiden järjestämistä ja terveydenhuollon toiminnan tuloksellisuuden arviointia varten tullaan tarvitsemaan tietoja palveluiden tarpeesta ja hoidon oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Tässä tutkimuksessa kehitettiin menetelmiä, joita voidaan hyödyntää tämänkaltaisen tiedon tuottamisessa.

VTM Sonja Lumme väittelee 10.6.2017 kello 12.15 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Developing methodology of measuring socioeconomic equity in health care using register data". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Haartman-instituutti, luentosali 2, Haartmaninkatu 3, Helsinki. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot: Sonja Lumme, THL, sonja.lumme@thl.fi, puh. 029 524 7218