Nuoret käyttävät entistä vähemmän alkoholia - osa syistä on vielä hämärän peitossa

Alkoholin käyttö on vähentynyt sekä niiden nuorten keskuudessa, jotka juovat paljon, että niissä ryhmissä, jotka juovat vähän.

Pohjoismaiden nuoret käyttävät yhä vähemmän alkoholia. Niiden nuorten osuus, jotka eivät ole koskaan juoneet alkoholia, on kasvanut tuntuvasti. Nuoret ovat myös entistä vanhempia silloin, kun he humaltuvat ensimmäisen kerran.

Nuorten juomista kartoittavan raportin koonnut tutkijatohtori Yaira Obstbaum Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista sanoo, että kyse on länsimaissa yleisestä trendistä, jonka kaikkia syitä ei tiedetä.

— Yksi syistä on se, että nuorten on vaikeampi saada alkoholia. Vanhemmat haluavat myös kontrolloida nuorten juomista aikaisempaa enemmän. Nykyään vanhemmat tietävät, missä nuoret liikkuvat.

Alkoholin käyttö on vähentynyt sekä niiden keskuudessa, jotka juovat paljon että niissä ryhmissä, joissa juodaan vähän. Hyvästä kehityksestä huolimatta joissakin sosioekonomisesti huono-osaisissa ryhmissä juominen on kasvanut.

— Joissakin tutkimuksissa taustalta on löytynyt esimerkiksi masentuneisuutta, Obstbaum sanoo.

Näiden nuorisoryhmien tukeen ja tutkimukseen pitäisi suunnata lisää voimavaroja.

Uutinen on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/04/19.