Hevonen on saaliseläin, joka on luotu liikkumaan, ja pienikin ontuma heikentää sen kykyä paeta saalistajiaan. Siten kaviokuume villihevosella on usein kuolemaan johtava. Kesyhevosen kaviokuume puolestaan voi johtaa hevosen käyttökelvottomuuteen ja on tänä päivänä yksi yleisimmistä syistä luopua hevosesta.
Kaviokuume eli laminiitti on kavion lamellikerroksen tulehdustila, jonka syntymekanismi on edelleen, huolimatta laajasta tutkimuksesta, huonosti tunnettu. Itse sairaus on kuitenkin tunnettu jo pitkään ja ruotsalainen Nils Obel teki väitöskirjansa aiheesta jo vuonna 1948. Tällöin vielä ajateltiin, että kaviokuume syntyy lähinnä akuutista sokerin eli hiilihydraatin ylensyönnistä tai vakavien tulehdusten, kuten jälkeisten jäämisen seurauksena. Nykyään kuitenkin tiedetään, että hormoniperäiset eli endokrinopatiset kaviokuumeet ovat tyyppinä huomattavasti yleisempiä, mikä on todettu myös Helsingin yliopistollisen hevossairaalaan potilasmateriaalissa.
Hormonihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa kaviokuumeen, ovat metabolinen syndrooma (EMS) ja PPID eli Cushingin tauti. Näiden sairauksien lisäksi kortisonilääkitys, jota annetaan pitkään ja/tai isolla annoksella, voi harvinaisena laukaista hormoniperäisen kaviokuumeen. Kortisonia onkin vältettävä erityisesti EMS- ja Cushing-hevosilla, sillä se pahentaa jo olemassa olevaa insuliiniresistenssiä.
Lihavien hevosten metabolinen syndrooma on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. Kaviokuumeen uskotaan aiheutuvan insuliiniresistenssistä eli kudosten kykenemättömyydestä käyttää glukoosia, mutta tarkemmasta syntymekanismista on toistaiseksi vain arvailuja. Metabolisesta syndroomasta ja sen hoidosta tarkemmin toisessa jutussa. Cushingin tauti puolestaan on vanhojen, yleensä yli 15-vuotiaiden hevosten sairaus, joka johtuu aivolisäkkeen hormonien liikaerityksestä. Cushingin taudin näkyvin oire on pitkä, kiharainen karva ja hidastunut talvikarvan vaihto keväällä. Lisäksi Cushingin tautia sairastavilla hevosilla voi esiintyä lihaskatoa, rasvan epätasaista jakaantumista, lisääntynyttä juomista ja virtsaamista sekä herkkyyttä sairastua erilaisiin tulehduksiin. Ikävin Cushingin taudin oire on kuitenkin kaviokuume, jonka on ajateltu johtuvan metabolisen syndrooman lailla veren korkeasta insuliinitasosta (insuliiniresistenssi). Cushingin tautia voidaan hoitaa pergolidilääkityksellä, joka lieventää tai jopa poistaa oireet, mutta ei paranna itse sairautta. Pergolidilääkityksen lisäksi säännöllinen kavio- ja hammashuolto, madotus ja oikeanlainen ruokinta ovat tärkeitä Cushing-potilaan hoidossa.
Hormoniperäisen kaviokuumeen jälkeen seuraavaksi yleisin muoto on niin sanottu tulehduksellinen eli inflammatorinen muoto, joka voi seurata vakavaa elimistön tulehdustilaa, kuten kohtu-/keuhko- tai suolistotulehdusta. On ajateltu, että voimakkaissa tulehduksissa verenkiertoon pääsevät bakteerimyrkyt eli endotoksiinit aiheuttaisivat inflammatorisen kaviokuumeen. Kokeissa, joissa terveille hevosille on annettu endotoksiineja suonensisäisesti, ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi kaviokuumeoireita, joten tämänkin muodon tarkempi syntymekanismi on yhä selvittämättä. Inflammatorinen kaviokuume voi tulla mille tahansa hevoselle lihavuusasteeseen, rotuun, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta vaatii syntyäkseen voimakkaan tulehduksen, johon usein liittyy korkea kuume. Inflammatorinen muoto on aina akuutti ja usein voimakasoireinen. Muutokset kavion sisällä (kavioluun kiertyminen ja tippuminen) tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin hormoniperäisessä muodossa, ja siksi kaviokuumetta tulee yrittää kaikin keinoin ehkäistä. Helpoin vaihtoehto on poistaa kengät ja laittaa hevonen seisomaan runsaasti purulla/turpeella kuivitettuun karsinaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa kavioihin styrofoam-pohjalliset tai kaupalliset tossut ja vähentää kuivikkeiden määrää. Varvaspulsseja ja kävelemisen sujumista on seurattava tarkkaan. Lisäksi jalkoja voidaan kylmätä, mutta tämän on todettu olevan hyödyllistä vain, jos kylmäys aloitetaan ennen oireiden alkamista ja kylmäys yltää etupolveen saakka.
Harvinaisempi kaviokuumeen muoto on ns. tukeutumislaminiitti, joka voi syntyä terveeseen jalkaan tilanteessa, jossa hevonen ei pysty varaamaan viereiselle kipeälle jalalle painoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuohisluun murtuman korjauksen jälkeen, jolloin hevonen ei halua laskea painoa leikatulle etujalalle. Tukeutumiskaviokuumeen kehittyminen voi kestää päivistä viikkoihin ja on hyvin vaikeaa ennustaa, mille hevoselle se tulee ja mille ei. Tukeutumiskaviokuumetta voidaan ehkäistä tukisiteillä ja kengityksellä. Lisäksi käytetään runsaasti kuivikkeita ja kannustetaan hevosta makaamaan. Kuuluisin tukeutumiskaviokuumeen uhri lienee aikoinaan paljon julkisuutta saanut täysiverinen laukkahevonen, ori Barbaro, joka voitti muun muassa Kentucky Derbyn. Derbyn jälkeisessä startissa Barbaro mursi takajalkansa, joka operoitiin New Bolton Centerissä Pennsylvaniassa. Toipuessaan murtumasta ori sai tukeutumiskaviokuumeen terveeseen takajalkaan, minkä takia se pitkän taistelun jälkeen jouduttiin lopettamaan.
KUINKA VOIT EHKÄISTÄ KAVIOKUUMETTA?
Tärkeintä on estää hevosta lihomasta ruokkimalla sitä oikein ja liikuttamalla säännöllisesti. Helpoiten lihavuusastetta voi arvioida tunnustelemalla hevosen kylkiluita, jotka normaalipainoisella hevosella ovat helposti tunnettavissa. Mikäli kylkiluut eivät tunnu tai tuntuvat huonosti, on hevonen yleensä liian lihava. Lihavuuden arviointiin voidaan käyttää myös kuntoluokitustaulukoita. Myös runsaasti hiilihydraattia sisältäviä rehuja tulee välttää etenkin riskiroduilla, kevyttä työtä tekevillä hevosilla sekä lemmikkihevosilla. Cushingin tautia sairastavilla hevosilla pergolidilääkitys usein pitää kaviokuumeen poissa, mutta myös säännöllisellä ja oikeanlaisella kengityksellä on merkitystä. Inflammatorisen ja tukeutumiskaviokuumeen ehkäisystä aiemmin tekstissä.
MILLOIN KANNATTAA KUTSUA ELÄINLÄÄKÄRI?
Kaviokuume voi alkaa joko pikku hiljaa tai akuutisti. Usein hiljalleenkin kehittyneet kaviokuumeet kuitenkin lopulta akutisoituvat, jolloin oireet viimeistään huomataan. Usein omistajat kertovat hevosen olleen jo jonkin aikaa hieman haluton liikkumaan tai jäykkä, akuuttivaiheessa hevonen voi myös maata tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta. Muita tyypillisiä oireita ovat mm. hakkaavat varvaspulssit vuohisen sivuilla, kavioiden kuumuus, hikoilu, painon vaihtelu jalalta toiselle ja seisominen takajalat alle työnnettyinä. Heti oireiden ilmaannuttua kannattaa kutsua eläinlääkäri arvioimaan tilanne. Ensihoitona hevoselle annetaan kipulääkettä ja usein kengät poistetaan. Karsinaan laitetaan runsaasti kuivikkeita tai hevosen kavioihin teipataan esim. styrofoam-pohjalliset. Akuuttivaiheessa hevosen kuljettamista esim. klinikalle ei suositella, koska kaikenlainen liikkuminen voi pahentaa mahdollista kavioluun asennonmuutosta. Joissain tapauksissa hevosen kuljettaminen on kuitenkin kiertymisriskistäkin huolimatta välttämätöntä, esim. silloin kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä lievittämään kipua.
Klinikalla hevosen kavioista voidaan ottaa röntgenkuvat, joiden avulla arvioidaan kavioluun kiertymis-/laskeutumisastetta ja hevosen ennustetta. Mikäli kavioluu on laskeutunut sarveiskavion sisällä tai kiertymäaste on suuri, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Röntgenlaitteiden lisäksi klinikoilla on usein sairaskengitykseen perehtynyt seppä, joka voi tarvittaessa vuolla kavioita tai lyödä hevosen sairaskenkään. Klinikkaolosuhteissa voidaan käyttää myös tavanomaisesta poikkeavia kivunlievityskeinoja, kuten jatkuvia kipulääkeinfuusioita. Kaviokuumeen hoidon lisäksi klinikalla (toki myös kotitallilla) voidaan yrittää selvittää kaviokuumeen aiheuttajaa esim. verinäyttein. Metabolinen syndrooma voidaan diagnosoida mittaamalla veren insuliinitasoa ja/tai tekemällä glukoosirasituskokeita, kun taas Cushingin tautia voidaan testata mittaamalla veren kortisoli- ja/tai ACTH-tasoja.
Hevonen on saaliseläin, joka on luotu liikkumaan, ja pienikin ontuma heikentää sen kykyä paeta saalistajiaan. Siten kaviokuume villihevosella on usein kuolemaan johtava. Kesyhevosen kaviokuume puolestaan voi johtaa hevosen käyttökelvottomuuteen ja on tänä päivänä yksi yleisimmistä syistä luopua hevosesta.
Kaviokuume eli laminiitti on kavion lamellikerroksen tulehdustila, jonka syntymekanismi on edelleen, huolimatta laajasta tutkimuksesta, huonosti tunnettu. Itse sairaus on kuitenkin tunnettu jo pitkään ja ruotsalainen Nils Obel teki väitöskirjansa aiheesta jo vuonna 1948. Tällöin vielä ajateltiin, että kaviokuume syntyy lähinnä akuutista sokerin eli hiilihydraatin ylensyönnistä tai vakavien tulehdusten, kuten jälkeisten jäämisen seurauksena. Nykyään kuitenkin tiedetään, että hormoniperäiset eli endokrinopatiset kaviokuumeet ovat tyyppinä huomattavasti yleisempiä, mikä on todettu myös Helsingin yliopistollisen hevossairaalaan potilasmateriaalissa.
Hormonihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa kaviokuumeen, ovat metabolinen syndrooma (EMS) ja PPID eli Cushingin tauti. Näiden sairauksien lisäksi kortisonilääkitys, jota annetaan pitkään ja/tai isolla annoksella, voi harvinaisena laukaista hormoniperäisen kaviokuumeen. Kortisonia onkin vältettävä erityisesti EMS- ja Cushing-hevosilla, sillä se pahentaa jo olemassa olevaa insuliiniresistenssiä.
Lihavien hevosten metabolinen syndrooma on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. Kaviokuumeen uskotaan aiheutuvan insuliiniresistenssistä eli kudosten kykenemättömyydestä käyttää glukoosia, mutta tarkemmasta syntymekanismista on toistaiseksi vain arvailuja. Metabolisesta syndroomasta ja sen hoidosta tarkemmin toisessa jutussa. Cushingin tauti puolestaan on vanhojen, yleensä yli 15-vuotiaiden hevosten sairaus, joka johtuu aivolisäkkeen hormonien liikaerityksestä. Cushingin taudin näkyvin oire on pitkä, kiharainen karva ja hidastunut talvikarvan vaihto keväällä. Lisäksi Cushingin tautia sairastavilla hevosilla voi esiintyä lihaskatoa, rasvan epätasaista jakaantumista, lisääntynyttä juomista ja virtsaamista sekä herkkyyttä sairastua erilaisiin tulehduksiin. Ikävin Cushingin taudin oire on kuitenkin kaviokuume, jonka on ajateltu johtuvan metabolisen syndrooman lailla veren korkeasta insuliinitasosta (insuliiniresistenssi). Cushingin tautia voidaan hoitaa pergolidilääkityksellä, joka lieventää tai jopa poistaa oireet, mutta ei paranna itse sairautta. Pergolidilääkityksen lisäksi säännöllinen kavio- ja hammashuolto, madotus ja oikeanlainen ruokinta ovat tärkeitä Cushing-potilaan hoidossa.
Hormoniperäisen kaviokuumeen jälkeen seuraavaksi yleisin muoto on niin sanottu tulehduksellinen eli inflammatorinen muoto, joka voi seurata vakavaa elimistön tulehdustilaa, kuten kohtu-/keuhko- tai suolistotulehdusta. On ajateltu, että voimakkaissa tulehduksissa verenkiertoon pääsevät bakteerimyrkyt eli endotoksiinit aiheuttaisivat inflammatorisen kaviokuumeen. Kokeissa, joissa terveille hevosille on annettu endotoksiineja suonensisäisesti, ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi kaviokuumeoireita, joten tämänkin muodon tarkempi syntymekanismi on yhä selvittämättä. Inflammatorinen kaviokuume voi tulla mille tahansa hevoselle lihavuusasteeseen, rotuun, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta vaatii syntyäkseen voimakkaan tulehduksen, johon usein liittyy korkea kuume. Inflammatorinen muoto on aina akuutti ja usein voimakasoireinen. Muutokset kavion sisällä (kavioluun kiertyminen ja tippuminen) tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin hormoniperäisessä muodossa, ja siksi kaviokuumetta tulee yrittää kaikin keinoin ehkäistä. Helpoin vaihtoehto on poistaa kengät ja laittaa hevonen seisomaan runsaasti purulla/turpeella kuivitettuun karsinaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa kavioihin styrofoam-pohjalliset tai kaupalliset tossut ja vähentää kuivikkeiden määrää. Varvaspulsseja ja kävelemisen sujumista on seurattava tarkkaan. Lisäksi jalkoja voidaan kylmätä, mutta tämän on todettu olevan hyödyllistä vain, jos kylmäys aloitetaan ennen oireiden alkamista ja kylmäys yltää etupolveen saakka.
Harvinaisempi kaviokuumeen muoto on ns. tukeutumislaminiitti, joka voi syntyä terveeseen jalkaan tilanteessa, jossa hevonen ei pysty varaamaan viereiselle kipeälle jalalle painoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuohisluun murtuman korjauksen jälkeen, jolloin hevonen ei halua laskea painoa leikatulle etujalalle. Tukeutumiskaviokuumeen kehittyminen voi kestää päivistä viikkoihin ja on hyvin vaikeaa ennustaa, mille hevoselle se tulee ja mille ei. Tukeutumiskaviokuumetta voidaan ehkäistä tukisiteillä ja kengityksellä. Lisäksi käytetään runsaasti kuivikkeita ja kannustetaan hevosta makaamaan. Kuuluisin tukeutumiskaviokuumeen uhri lienee aikoinaan paljon julkisuutta saanut täysiverinen laukkahevonen, ori Barbaro, joka voitti muun muassa Kentucky Derbyn. Derbyn jälkeisessä startissa Barbaro mursi takajalkansa, joka operoitiin New Bolton Centerissä Pennsylvaniassa. Toipuessaan murtumasta ori sai tukeutumiskaviokuumeen terveeseen takajalkaan, minkä takia se pitkän taistelun jälkeen jouduttiin lopettamaan.
KUINKA VOIT EHKÄISTÄ KAVIOKUUMETTA?
Tärkeintä on estää hevosta lihomasta ruokkimalla sitä oikein ja liikuttamalla säännöllisesti. Helpoiten lihavuusastetta voi arvioida tunnustelemalla hevosen kylkiluita, jotka normaalipainoisella hevosella ovat helposti tunnettavissa. Mikäli kylkiluut eivät tunnu tai tuntuvat huonosti, on hevonen yleensä liian lihava. Lihavuuden arviointiin voidaan käyttää myös kuntoluokitustaulukoita. Myös runsaasti hiilihydraattia sisältäviä rehuja tulee välttää etenkin riskiroduilla, kevyttä työtä tekevillä hevosilla sekä lemmikkihevosilla. Cushingin tautia sairastavilla hevosilla pergolidilääkitys usein pitää kaviokuumeen poissa, mutta myös säännöllisellä ja oikeanlaisella kengityksellä on merkitystä. Inflammatorisen ja tukeutumiskaviokuumeen ehkäisystä aiemmin tekstissä.
MILLOIN KANNATTAA KUTSUA ELÄINLÄÄKÄRI?
Kaviokuume voi alkaa joko pikku hiljaa tai akuutisti. Usein hiljalleenkin kehittyneet kaviokuumeet kuitenkin lopulta akutisoituvat, jolloin oireet viimeistään huomataan. Usein omistajat kertovat hevosen olleen jo jonkin aikaa hieman haluton liikkumaan tai jäykkä, akuuttivaiheessa hevonen voi myös maata tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta. Muita tyypillisiä oireita ovat mm. hakkaavat varvaspulssit vuohisen sivuilla, kavioiden kuumuus, hikoilu, painon vaihtelu jalalta toiselle ja seisominen takajalat alle työnnettyinä. Heti oireiden ilmaannuttua kannattaa kutsua eläinlääkäri arvioimaan tilanne. Ensihoitona hevoselle annetaan kipulääkettä ja usein kengät poistetaan. Karsinaan laitetaan runsaasti kuivikkeita tai hevosen kavioihin teipataan esim. styrofoam-pohjalliset. Akuuttivaiheessa hevosen kuljettamista esim. klinikalle ei suositella, koska kaikenlainen liikkuminen voi pahentaa mahdollista kavioluun asennonmuutosta. Joissain tapauksissa hevosen kuljettaminen on kuitenkin kiertymisriskistäkin huolimatta välttämätöntä, esim. silloin kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä lievittämään kipua.
Klinikalla hevosen kavioista voidaan ottaa röntgenkuvat, joiden avulla arvioidaan kavioluun kiertymis-/laskeutumisastetta ja hevosen ennustetta. Mikäli kavioluu on laskeutunut sarveiskavion sisällä tai kiertymäaste on suuri, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Röntgenlaitteiden lisäksi klinikoilla on usein sairaskengitykseen perehtynyt seppä, joka voi tarvittaessa vuolla kavioita tai lyödä hevosen sairaskenkään. Klinikkaolosuhteissa voidaan käyttää myös tavanomaisesta poikkeavia kivunlievityskeinoja, kuten jatkuvia kipulääkeinfuusioita. Kaviokuumeen hoidon lisäksi klinikalla (toki myös kotitallilla) voidaan yrittää selvittää kaviokuumeen aiheuttajaa esim. verinäyttein. Metabolinen syndrooma voidaan diagnosoida mittaamalla veren insuliinitasoa ja/tai tekemällä glukoosirasituskokeita, kun taas Cushingin tautia voidaan testata mittaamalla veren kortisoli- ja/tai ACTH-tasoja.
Hevonen on saaliseläin, joka on luotu liikkumaan, ja pienikin ontuma heikentää sen kykyä paeta saalistajiaan. Siten kaviokuume villihevosella on usein kuolemaan johtava. Kesyhevosen kaviokuume puolestaan voi johtaa hevosen käyttökelvottomuuteen ja on tänä päivänä yksi yleisimmistä syistä luopua hevosesta.
Kaviokuume eli laminiitti on kavion lamellikerroksen tulehdustila, jonka syntymekanismi on edelleen, huolimatta laajasta tutkimuksesta, huonosti tunnettu. Itse sairaus on kuitenkin tunnettu jo pitkään ja ruotsalainen Nils Obel teki väitöskirjansa aiheesta jo vuonna 1948. Tällöin vielä ajateltiin, että kaviokuume syntyy lähinnä akuutista sokerin eli hiilihydraatin ylensyönnistä tai vakavien tulehdusten, kuten jälkeisten jäämisen seurauksena. Nykyään kuitenkin tiedetään, että hormoniperäiset eli endokrinopatiset kaviokuumeet ovat tyyppinä huomattavasti yleisempiä, mikä on todettu myös Helsingin yliopistollisen hevossairaalaan potilasmateriaalissa.
Hormonihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa kaviokuumeen, ovat metabolinen syndrooma (EMS) ja PPID eli Cushingin tauti. Näiden sairauksien lisäksi kortisonilääkitys, jota annetaan pitkään ja/tai isolla annoksella, voi harvinaisena laukaista hormoniperäisen kaviokuumeen. Kortisonia onkin vältettävä erityisesti EMS- ja Cushing-hevosilla, sillä se pahentaa jo olemassa olevaa insuliiniresistenssiä.
Lihavien hevosten metabolinen syndrooma on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. Kaviokuumeen uskotaan aiheutuvan insuliiniresistenssistä eli kudosten kykenemättömyydestä käyttää glukoosia, mutta tarkemmasta syntymekanismista on toistaiseksi vain arvailuja. Metabolisesta syndroomasta ja sen hoidosta tarkemmin toisessa jutussa. Cushingin tauti puolestaan on vanhojen, yleensä yli 15-vuotiaiden hevosten sairaus, joka johtuu aivolisäkkeen hormonien liikaerityksestä. Cushingin taudin näkyvin oire on pitkä, kiharainen karva ja hidastunut talvikarvan vaihto keväällä. Lisäksi Cushingin tautia sairastavilla hevosilla voi esiintyä lihaskatoa, rasvan epätasaista jakaantumista, lisääntynyttä juomista ja virtsaamista sekä herkkyyttä sairastua erilaisiin tulehduksiin. Ikävin Cushingin taudin oire on kuitenkin kaviokuume, jonka on ajateltu johtuvan metabolisen syndrooman lailla veren korkeasta insuliinitasosta (insuliiniresistenssi). Cushingin tautia voidaan hoitaa pergolidilääkityksellä, joka lieventää tai jopa poistaa oireet, mutta ei paranna itse sairautta. Pergolidilääkityksen lisäksi säännöllinen kavio- ja hammashuolto, madotus ja oikeanlainen ruokinta ovat tärkeitä Cushing-potilaan hoidossa.
Hormoniperäisen kaviokuumeen jälkeen seuraavaksi yleisin muoto on niin sanottu tulehduksellinen eli inflammatorinen muoto, joka voi seurata vakavaa elimistön tulehdustilaa, kuten kohtu-/keuhko- tai suolistotulehdusta. On ajateltu, että voimakkaissa tulehduksissa verenkiertoon pääsevät bakteerimyrkyt eli endotoksiinit aiheuttaisivat inflammatorisen kaviokuumeen. Kokeissa, joissa terveille hevosille on annettu endotoksiineja suonensisäisesti, ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi kaviokuumeoireita, joten tämänkin muodon tarkempi syntymekanismi on yhä selvittämättä. Inflammatorinen kaviokuume voi tulla mille tahansa hevoselle lihavuusasteeseen, rotuun, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta vaatii syntyäkseen voimakkaan tulehduksen, johon usein liittyy korkea kuume. Inflammatorinen muoto on aina akuutti ja usein voimakasoireinen. Muutokset kavion sisällä (kavioluun kiertyminen ja tippuminen) tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin hormoniperäisessä muodossa, ja siksi kaviokuumetta tulee yrittää kaikin keinoin ehkäistä. Helpoin vaihtoehto on poistaa kengät ja laittaa hevonen seisomaan runsaasti purulla/turpeella kuivitettuun karsinaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa kavioihin styrofoam-pohjalliset tai kaupalliset tossut ja vähentää kuivikkeiden määrää. Varvaspulsseja ja kävelemisen sujumista on seurattava tarkkaan. Lisäksi jalkoja voidaan kylmätä, mutta tämän on todettu olevan hyödyllistä vain, jos kylmäys aloitetaan ennen oireiden alkamista ja kylmäys yltää etupolveen saakka.
Harvinaisempi kaviokuumeen muoto on ns. tukeutumislaminiitti, joka voi syntyä terveeseen jalkaan tilanteessa, jossa hevonen ei pysty varaamaan viereiselle kipeälle jalalle painoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuohisluun murtuman korjauksen jälkeen, jolloin hevonen ei halua laskea painoa leikatulle etujalalle. Tukeutumiskaviokuumeen kehittyminen voi kestää päivistä viikkoihin ja on hyvin vaikeaa ennustaa, mille hevoselle se tulee ja mille ei. Tukeutumiskaviokuumetta voidaan ehkäistä tukisiteillä ja kengityksellä. Lisäksi käytetään runsaasti kuivikkeita ja kannustetaan hevosta makaamaan. Kuuluisin tukeutumiskaviokuumeen uhri lienee aikoinaan paljon julkisuutta saanut täysiverinen laukkahevonen, ori Barbaro, joka voitti muun muassa Kentucky Derbyn. Derbyn jälkeisessä startissa Barbaro mursi takajalkansa, joka operoitiin New Bolton Centerissä Pennsylvaniassa. Toipuessaan murtumasta ori sai tukeutumiskaviokuumeen terveeseen takajalkaan, minkä takia se pitkän taistelun jälkeen jouduttiin lopettamaan.
KUINKA VOIT EHKÄISTÄ KAVIOKUUMETTA?
Tärkeintä on estää hevosta lihomasta ruokkimalla sitä oikein ja liikuttamalla säännöllisesti. Helpoiten lihavuusastetta voi arvioida tunnustelemalla hevosen kylkiluita, jotka normaalipainoisella hevosella ovat helposti tunnettavissa. Mikäli kylkiluut eivät tunnu tai tuntuvat huonosti, on hevonen yleensä liian lihava. Lihavuuden arviointiin voidaan käyttää myös kuntoluokitustaulukoita. Myös runsaasti hiilihydraattia sisältäviä rehuja tulee välttää etenkin riskiroduilla, kevyttä työtä tekevillä hevosilla sekä lemmikkihevosilla. Cushingin tautia sairastavilla hevosilla pergolidilääkitys usein pitää kaviokuumeen poissa, mutta myös säännöllisellä ja oikeanlaisella kengityksellä on merkitystä. Inflammatorisen ja tukeutumiskaviokuumeen ehkäisystä aiemmin tekstissä.
MILLOIN KANNATTAA KUTSUA ELÄINLÄÄKÄRI?
Kaviokuume voi alkaa joko pikku hiljaa tai akuutisti. Usein hiljalleenkin kehittyneet kaviokuumeet kuitenkin lopulta akutisoituvat, jolloin oireet viimeistään huomataan. Usein omistajat kertovat hevosen olleen jo jonkin aikaa hieman haluton liikkumaan tai jäykkä, akuuttivaiheessa hevonen voi myös maata tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta. Muita tyypillisiä oireita ovat mm. hakkaavat varvaspulssit vuohisen sivuilla, kavioiden kuumuus, hikoilu, painon vaihtelu jalalta toiselle ja seisominen takajalat alle työnnettyinä. Heti oireiden ilmaannuttua kannattaa kutsua eläinlääkäri arvioimaan tilanne. Ensihoitona hevoselle annetaan kipulääkettä ja usein kengät poistetaan. Karsinaan laitetaan runsaasti kuivikkeita tai hevosen kavioihin teipataan esim. styrofoam-pohjalliset. Akuuttivaiheessa hevosen kuljettamista esim. klinikalle ei suositella, koska kaikenlainen liikkuminen voi pahentaa mahdollista kavioluun asennonmuutosta. Joissain tapauksissa hevosen kuljettaminen on kuitenkin kiertymisriskistäkin huolimatta välttämätöntä, esim. silloin kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä lievittämään kipua.
Klinikalla hevosen kavioista voidaan ottaa röntgenkuvat, joiden avulla arvioidaan kavioluun kiertymis-/laskeutumisastetta ja hevosen ennustetta. Mikäli kavioluu on laskeutunut sarveiskavion sisällä tai kiertymäaste on suuri, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Röntgenlaitteiden lisäksi klinikoilla on usein sairaskengitykseen perehtynyt seppä, joka voi tarvittaessa vuolla kavioita tai lyödä hevosen sairaskenkään. Klinikkaolosuhteissa voidaan käyttää myös tavanomaisesta poikkeavia kivunlievityskeinoja, kuten jatkuvia kipulääkeinfuusioita. Kaviokuumeen hoidon lisäksi klinikalla (toki myös kotitallilla) voidaan yrittää selvittää kaviokuumeen aiheuttajaa esim. verinäyttein. Metabolinen syndrooma voidaan diagnosoida mittaamalla veren insuliinitasoa ja/tai tekemällä glukoosirasituskokeita, kun taas Cushingin tautia voidaan testata mittaamalla veren kortisoli- ja/tai ACTH-tasoja.
Hevonen on saaliseläin, joka on luotu liikkumaan, ja pienikin ontuma heikentää sen kykyä paeta saalistajiaan. Siten kaviokuume villihevosella on usein kuolemaan johtava. Kesyhevosen kaviokuume puolestaan voi johtaa hevosen käyttökelvottomuuteen ja on tänä päivänä yksi yleisimmistä syistä luopua hevosesta.
Kaviokuume eli laminiitti on kavion lamellikerroksen tulehdustila, jonka syntymekanismi on edelleen, huolimatta laajasta tutkimuksesta, huonosti tunnettu. Itse sairaus on kuitenkin tunnettu jo pitkään ja ruotsalainen Nils Obel teki väitöskirjansa aiheesta jo vuonna 1948. Tällöin vielä ajateltiin, että kaviokuume syntyy lähinnä akuutista sokerin eli hiilihydraatin ylensyönnistä tai vakavien tulehdusten, kuten jälkeisten jäämisen seurauksena. Nykyään kuitenkin tiedetään, että hormoniperäiset eli endokrinopatiset kaviokuumeet ovat tyyppinä huomattavasti yleisempiä, mikä on todettu myös Helsingin yliopistollisen hevossairaalaan potilasmateriaalissa.
Hormonihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa kaviokuumeen, ovat metabolinen syndrooma (EMS) ja PPID eli Cushingin tauti. Näiden sairauksien lisäksi kortisonilääkitys, jota annetaan pitkään ja/tai isolla annoksella, voi harvinaisena laukaista hormoniperäisen kaviokuumeen. Kortisonia onkin vältettävä erityisesti EMS- ja Cushing-hevosilla, sillä se pahentaa jo olemassa olevaa insuliiniresistenssiä.
Lihavien hevosten metabolinen syndrooma on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. Kaviokuumeen uskotaan aiheutuvan insuliiniresistenssistä eli kudosten kykenemättömyydestä käyttää glukoosia, mutta tarkemmasta syntymekanismista on toistaiseksi vain arvailuja. Metabolisesta syndroomasta ja sen hoidosta tarkemmin toisessa jutussa. Cushingin tauti puolestaan on vanhojen, yleensä yli 15-vuotiaiden hevosten sairaus, joka johtuu aivolisäkkeen hormonien liikaerityksestä. Cushingin taudin näkyvin oire on pitkä, kiharainen karva ja hidastunut talvikarvan vaihto keväällä. Lisäksi Cushingin tautia sairastavilla hevosilla voi esiintyä lihaskatoa, rasvan epätasaista jakaantumista, lisääntynyttä juomista ja virtsaamista sekä herkkyyttä sairastua erilaisiin tulehduksiin. Ikävin Cushingin taudin oire on kuitenkin kaviokuume, jonka on ajateltu johtuvan metabolisen syndrooman lailla veren korkeasta insuliinitasosta (insuliiniresistenssi). Cushingin tautia voidaan hoitaa pergolidilääkityksellä, joka lieventää tai jopa poistaa oireet, mutta ei paranna itse sairautta. Pergolidilääkityksen lisäksi säännöllinen kavio- ja hammashuolto, madotus ja oikeanlainen ruokinta ovat tärkeitä Cushing-potilaan hoidossa.
Hormoniperäisen kaviokuumeen jälkeen seuraavaksi yleisin muoto on niin sanottu tulehduksellinen eli inflammatorinen muoto, joka voi seurata vakavaa elimistön tulehdustilaa, kuten kohtu-/keuhko- tai suolistotulehdusta. On ajateltu, että voimakkaissa tulehduksissa verenkiertoon pääsevät bakteerimyrkyt eli endotoksiinit aiheuttaisivat inflammatorisen kaviokuumeen. Kokeissa, joissa terveille hevosille on annettu endotoksiineja suonensisäisesti, ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi kaviokuumeoireita, joten tämänkin muodon tarkempi syntymekanismi on yhä selvittämättä. Inflammatorinen kaviokuume voi tulla mille tahansa hevoselle lihavuusasteeseen, rotuun, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta vaatii syntyäkseen voimakkaan tulehduksen, johon usein liittyy korkea kuume. Inflammatorinen muoto on aina akuutti ja usein voimakasoireinen. Muutokset kavion sisällä (kavioluun kiertyminen ja tippuminen) tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin hormoniperäisessä muodossa, ja siksi kaviokuumetta tulee yrittää kaikin keinoin ehkäistä. Helpoin vaihtoehto on poistaa kengät ja laittaa hevonen seisomaan runsaasti purulla/turpeella kuivitettuun karsinaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa kavioihin styrofoam-pohjalliset tai kaupalliset tossut ja vähentää kuivikkeiden määrää. Varvaspulsseja ja kävelemisen sujumista on seurattava tarkkaan. Lisäksi jalkoja voidaan kylmätä, mutta tämän on todettu olevan hyödyllistä vain, jos kylmäys aloitetaan ennen oireiden alkamista ja kylmäys yltää etupolveen saakka.
Harvinaisempi kaviokuumeen muoto on ns. tukeutumislaminiitti, joka voi syntyä terveeseen jalkaan tilanteessa, jossa hevonen ei pysty varaamaan viereiselle kipeälle jalalle painoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuohisluun murtuman korjauksen jälkeen, jolloin hevonen ei halua laskea painoa leikatulle etujalalle. Tukeutumiskaviokuumeen kehittyminen voi kestää päivistä viikkoihin ja on hyvin vaikeaa ennustaa, mille hevoselle se tulee ja mille ei. Tukeutumiskaviokuumetta voidaan ehkäistä tukisiteillä ja kengityksellä. Lisäksi käytetään runsaasti kuivikkeita ja kannustetaan hevosta makaamaan. Kuuluisin tukeutumiskaviokuumeen uhri lienee aikoinaan paljon julkisuutta saanut täysiverinen laukkahevonen, ori Barbaro, joka voitti muun muassa Kentucky Derbyn. Derbyn jälkeisessä startissa Barbaro mursi takajalkansa, joka operoitiin New Bolton Centerissä Pennsylvaniassa. Toipuessaan murtumasta ori sai tukeutumiskaviokuumeen terveeseen takajalkaan, minkä takia se pitkän taistelun jälkeen jouduttiin lopettamaan.
KUINKA VOIT EHKÄISTÄ KAVIOKUUMETTA?
Tärkeintä on estää hevosta lihomasta ruokkimalla sitä oikein ja liikuttamalla säännöllisesti. Helpoiten lihavuusastetta voi arvioida tunnustelemalla hevosen kylkiluita, jotka normaalipainoisella hevosella ovat helposti tunnettavissa. Mikäli kylkiluut eivät tunnu tai tuntuvat huonosti, on hevonen yleensä liian lihava. Lihavuuden arviointiin voidaan käyttää myös kuntoluokitustaulukoita. Myös runsaasti hiilihydraattia sisältäviä rehuja tulee välttää etenkin riskiroduilla, kevyttä työtä tekevillä hevosilla sekä lemmikkihevosilla. Cushingin tautia sairastavilla hevosilla pergolidilääkitys usein pitää kaviokuumeen poissa, mutta myös säännöllisellä ja oikeanlaisella kengityksellä on merkitystä. Inflammatorisen ja tukeutumiskaviokuumeen ehkäisystä aiemmin tekstissä.
MILLOIN KANNATTAA KUTSUA ELÄINLÄÄKÄRI?
Kaviokuume voi alkaa joko pikku hiljaa tai akuutisti. Usein hiljalleenkin kehittyneet kaviokuumeet kuitenkin lopulta akutisoituvat, jolloin oireet viimeistään huomataan. Usein omistajat kertovat hevosen olleen jo jonkin aikaa hieman haluton liikkumaan tai jäykkä, akuuttivaiheessa hevonen voi myös maata tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta. Muita tyypillisiä oireita ovat mm. hakkaavat varvaspulssit vuohisen sivuilla, kavioiden kuumuus, hikoilu, painon vaihtelu jalalta toiselle ja seisominen takajalat alle työnnettyinä. Heti oireiden ilmaannuttua kannattaa kutsua eläinlääkäri arvioimaan tilanne. Ensihoitona hevoselle annetaan kipulääkettä ja usein kengät poistetaan. Karsinaan laitetaan runsaasti kuivikkeita tai hevosen kavioihin teipataan esim. styrofoam-pohjalliset. Akuuttivaiheessa hevosen kuljettamista esim. klinikalle ei suositella, koska kaikenlainen liikkuminen voi pahentaa mahdollista kavioluun asennonmuutosta. Joissain tapauksissa hevosen kuljettaminen on kuitenkin kiertymisriskistäkin huolimatta välttämätöntä, esim. silloin kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä lievittämään kipua.
Klinikalla hevosen kavioista voidaan ottaa röntgenkuvat, joiden avulla arvioidaan kavioluun kiertymis-/laskeutumisastetta ja hevosen ennustetta. Mikäli kavioluu on laskeutunut sarveiskavion sisällä tai kiertymäaste on suuri, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Röntgenlaitteiden lisäksi klinikoilla on usein sairaskengitykseen perehtynyt seppä, joka voi tarvittaessa vuolla kavioita tai lyödä hevosen sairaskenkään. Klinikkaolosuhteissa voidaan käyttää myös tavanomaisesta poikkeavia kivunlievityskeinoja, kuten jatkuvia kipulääkeinfuusioita. Kaviokuumeen hoidon lisäksi klinikalla (toki myös kotitallilla) voidaan yrittää selvittää kaviokuumeen aiheuttajaa esim. verinäyttein. Metabolinen syndrooma voidaan diagnosoida mittaamalla veren insuliinitasoa ja/tai tekemällä glukoosirasituskokeita, kun taas Cushingin tautia voidaan testata mittaamalla veren kortisoli- ja/tai ACTH-tasoja.
Hevonen on saaliseläin, joka on luotu liikkumaan, ja pienikin ontuma heikentää sen kykyä paeta saalistajiaan. Siten kaviokuume villihevosella on usein kuolemaan johtava. Kesyhevosen kaviokuume puolestaan voi johtaa hevosen käyttökelvottomuuteen ja on tänä päivänä yksi yleisimmistä syistä luopua hevosesta.
Kaviokuume eli laminiitti on kavion lamellikerroksen tulehdustila, jonka syntymekanismi on edelleen, huolimatta laajasta tutkimuksesta, huonosti tunnettu. Itse sairaus on kuitenkin tunnettu jo pitkään ja ruotsalainen Nils Obel teki väitöskirjansa aiheesta jo vuonna 1948. Tällöin vielä ajateltiin, että kaviokuume syntyy lähinnä akuutista sokerin eli hiilihydraatin ylensyönnistä tai vakavien tulehdusten, kuten jälkeisten jäämisen seurauksena. Nykyään kuitenkin tiedetään, että hormoniperäiset eli endokrinopatiset kaviokuumeet ovat tyyppinä huomattavasti yleisempiä, mikä on todettu myös Helsingin yliopistollisen hevossairaalaan potilasmateriaalissa.
Hormonihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa kaviokuumeen, ovat metabolinen syndrooma (EMS) ja PPID eli Cushingin tauti. Näiden sairauksien lisäksi kortisonilääkitys, jota annetaan pitkään ja/tai isolla annoksella, voi harvinaisena laukaista hormoniperäisen kaviokuumeen. Kortisonia onkin vältettävä erityisesti EMS- ja Cushing-hevosilla, sillä se pahentaa jo olemassa olevaa insuliiniresistenssiä.
Lihavien hevosten metabolinen syndrooma on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. Kaviokuumeen uskotaan aiheutuvan insuliiniresistenssistä eli kudosten kykenemättömyydestä käyttää glukoosia, mutta tarkemmasta syntymekanismista on toistaiseksi vain arvailuja. Metabolisesta syndroomasta ja sen hoidosta tarkemmin toisessa jutussa. Cushingin tauti puolestaan on vanhojen, yleensä yli 15-vuotiaiden hevosten sairaus, joka johtuu aivolisäkkeen hormonien liikaerityksestä. Cushingin taudin näkyvin oire on pitkä, kiharainen karva ja hidastunut talvikarvan vaihto keväällä. Lisäksi Cushingin tautia sairastavilla hevosilla voi esiintyä lihaskatoa, rasvan epätasaista jakaantumista, lisääntynyttä juomista ja virtsaamista sekä herkkyyttä sairastua erilaisiin tulehduksiin. Ikävin Cushingin taudin oire on kuitenkin kaviokuume, jonka on ajateltu johtuvan metabolisen syndrooman lailla veren korkeasta insuliinitasosta (insuliiniresistenssi). Cushingin tautia voidaan hoitaa pergolidilääkityksellä, joka lieventää tai jopa poistaa oireet, mutta ei paranna itse sairautta. Pergolidilääkityksen lisäksi säännöllinen kavio- ja hammashuolto, madotus ja oikeanlainen ruokinta ovat tärkeitä Cushing-potilaan hoidossa.
Hormoniperäisen kaviokuumeen jälkeen seuraavaksi yleisin muoto on niin sanottu tulehduksellinen eli inflammatorinen muoto, joka voi seurata vakavaa elimistön tulehdustilaa, kuten kohtu-/keuhko- tai suolistotulehdusta. On ajateltu, että voimakkaissa tulehduksissa verenkiertoon pääsevät bakteerimyrkyt eli endotoksiinit aiheuttaisivat inflammatorisen kaviokuumeen. Kokeissa, joissa terveille hevosille on annettu endotoksiineja suonensisäisesti, ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi kaviokuumeoireita, joten tämänkin muodon tarkempi syntymekanismi on yhä selvittämättä. Inflammatorinen kaviokuume voi tulla mille tahansa hevoselle lihavuusasteeseen, rotuun, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta vaatii syntyäkseen voimakkaan tulehduksen, johon usein liittyy korkea kuume. Inflammatorinen muoto on aina akuutti ja usein voimakasoireinen. Muutokset kavion sisällä (kavioluun kiertyminen ja tippuminen) tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin hormoniperäisessä muodossa, ja siksi kaviokuumetta tulee yrittää kaikin keinoin ehkäistä. Helpoin vaihtoehto on poistaa kengät ja laittaa hevonen seisomaan runsaasti purulla/turpeella kuivitettuun karsinaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa kavioihin styrofoam-pohjalliset tai kaupalliset tossut ja vähentää kuivikkeiden määrää. Varvaspulsseja ja kävelemisen sujumista on seurattava tarkkaan. Lisäksi jalkoja voidaan kylmätä, mutta tämän on todettu olevan hyödyllistä vain, jos kylmäys aloitetaan ennen oireiden alkamista ja kylmäys yltää etupolveen saakka.
Harvinaisempi kaviokuumeen muoto on ns. tukeutumislaminiitti, joka voi syntyä terveeseen jalkaan tilanteessa, jossa hevonen ei pysty varaamaan viereiselle kipeälle jalalle painoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuohisluun murtuman korjauksen jälkeen, jolloin hevonen ei halua laskea painoa leikatulle etujalalle. Tukeutumiskaviokuumeen kehittyminen voi kestää päivistä viikkoihin ja on hyvin vaikeaa ennustaa, mille hevoselle se tulee ja mille ei. Tukeutumiskaviokuumetta voidaan ehkäistä tukisiteillä ja kengityksellä. Lisäksi käytetään runsaasti kuivikkeita ja kannustetaan hevosta makaamaan. Kuuluisin tukeutumiskaviokuumeen uhri lienee aikoinaan paljon julkisuutta saanut täysiverinen laukkahevonen, ori Barbaro, joka voitti muun muassa Kentucky Derbyn. Derbyn jälkeisessä startissa Barbaro mursi takajalkansa, joka operoitiin New Bolton Centerissä Pennsylvaniassa. Toipuessaan murtumasta ori sai tukeutumiskaviokuumeen terveeseen takajalkaan, minkä takia se pitkän taistelun jälkeen jouduttiin lopettamaan.
KUINKA VOIT EHKÄISTÄ KAVIOKUUMETTA?
Tärkeintä on estää hevosta lihomasta ruokkimalla sitä oikein ja liikuttamalla säännöllisesti. Helpoiten lihavuusastetta voi arvioida tunnustelemalla hevosen kylkiluita, jotka normaalipainoisella hevosella ovat helposti tunnettavissa. Mikäli kylkiluut eivät tunnu tai tuntuvat huonosti, on hevonen yleensä liian lihava. Lihavuuden arviointiin voidaan käyttää myös kuntoluokitustaulukoita. Myös runsaasti hiilihydraattia sisältäviä rehuja tulee välttää etenkin riskiroduilla, kevyttä työtä tekevillä hevosilla sekä lemmikkihevosilla. Cushingin tautia sairastavilla hevosilla pergolidilääkitys usein pitää kaviokuumeen poissa, mutta myös säännöllisellä ja oikeanlaisella kengityksellä on merkitystä. Inflammatorisen ja tukeutumiskaviokuumeen ehkäisystä aiemmin tekstissä.
MILLOIN KANNATTAA KUTSUA ELÄINLÄÄKÄRI?
Kaviokuume voi alkaa joko pikku hiljaa tai akuutisti. Usein hiljalleenkin kehittyneet kaviokuumeet kuitenkin lopulta akutisoituvat, jolloin oireet viimeistään huomataan. Usein omistajat kertovat hevosen olleen jo jonkin aikaa hieman haluton liikkumaan tai jäykkä, akuuttivaiheessa hevonen voi myös maata tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta. Muita tyypillisiä oireita ovat mm. hakkaavat varvaspulssit vuohisen sivuilla, kavioiden kuumuus, hikoilu, painon vaihtelu jalalta toiselle ja seisominen takajalat alle työnnettyinä. Heti oireiden ilmaannuttua kannattaa kutsua eläinlääkäri arvioimaan tilanne. Ensihoitona hevoselle annetaan kipulääkettä ja usein kengät poistetaan. Karsinaan laitetaan runsaasti kuivikkeita tai hevosen kavioihin teipataan esim. styrofoam-pohjalliset. Akuuttivaiheessa hevosen kuljettamista esim. klinikalle ei suositella, koska kaikenlainen liikkuminen voi pahentaa mahdollista kavioluun asennonmuutosta. Joissain tapauksissa hevosen kuljettaminen on kuitenkin kiertymisriskistäkin huolimatta välttämätöntä, esim. silloin kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä lievittämään kipua.
Klinikalla hevosen kavioista voidaan ottaa röntgenkuvat, joiden avulla arvioidaan kavioluun kiertymis-/laskeutumisastetta ja hevosen ennustetta. Mikäli kavioluu on laskeutunut sarveiskavion sisällä tai kiertymäaste on suuri, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Röntgenlaitteiden lisäksi klinikoilla on usein sairaskengitykseen perehtynyt seppä, joka voi tarvittaessa vuolla kavioita tai lyödä hevosen sairaskenkään. Klinikkaolosuhteissa voidaan käyttää myös tavanomaisesta poikkeavia kivunlievityskeinoja, kuten jatkuvia kipulääkeinfuusioita. Kaviokuumeen hoidon lisäksi klinikalla (toki myös kotitallilla) voidaan yrittää selvittää kaviokuumeen aiheuttajaa esim. verinäyttein. Metabolinen syndrooma voidaan diagnosoida mittaamalla veren insuliinitasoa ja/tai tekemällä glukoosirasituskokeita, kun taas Cushingin tautia voidaan testata mittaamalla veren kortisoli- ja/tai ACTH-tasoja.
Hevonen on saaliseläin, joka on luotu liikkumaan, ja pienikin ontuma heikentää sen kykyä paeta saalistajiaan. Siten kaviokuume villihevosella on usein kuolemaan johtava. Kesyhevosen kaviokuume puolestaan voi johtaa hevosen käyttökelvottomuuteen ja on tänä päivänä yksi yleisimmistä syistä luopua hevosesta.
Kaviokuume eli laminiitti on kavion lamellikerroksen tulehdustila, jonka syntymekanismi on edelleen, huolimatta laajasta tutkimuksesta, huonosti tunnettu. Itse sairaus on kuitenkin tunnettu jo pitkään ja ruotsalainen Nils Obel teki väitöskirjansa aiheesta jo vuonna 1948. Tällöin vielä ajateltiin, että kaviokuume syntyy lähinnä akuutista sokerin eli hiilihydraatin ylensyönnistä tai vakavien tulehdusten, kuten jälkeisten jäämisen seurauksena. Nykyään kuitenkin tiedetään, että hormoniperäiset eli endokrinopatiset kaviokuumeet ovat tyyppinä huomattavasti yleisempiä, mikä on todettu myös Helsingin yliopistollisen hevossairaalaan potilasmateriaalissa.
Hormonihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa kaviokuumeen, ovat metabolinen syndrooma (EMS) ja PPID eli Cushingin tauti. Näiden sairauksien lisäksi kortisonilääkitys, jota annetaan pitkään ja/tai isolla annoksella, voi harvinaisena laukaista hormoniperäisen kaviokuumeen. Kortisonia onkin vältettävä erityisesti EMS- ja Cushing-hevosilla, sillä se pahentaa jo olemassa olevaa insuliiniresistenssiä.
Lihavien hevosten metabolinen syndrooma on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. Kaviokuumeen uskotaan aiheutuvan insuliiniresistenssistä eli kudosten kykenemättömyydestä käyttää glukoosia, mutta tarkemmasta syntymekanismista on toistaiseksi vain arvailuja. Metabolisesta syndroomasta ja sen hoidosta tarkemmin toisessa jutussa. Cushingin tauti puolestaan on vanhojen, yleensä yli 15-vuotiaiden hevosten sairaus, joka johtuu aivolisäkkeen hormonien liikaerityksestä. Cushingin taudin näkyvin oire on pitkä, kiharainen karva ja hidastunut talvikarvan vaihto keväällä. Lisäksi Cushingin tautia sairastavilla hevosilla voi esiintyä lihaskatoa, rasvan epätasaista jakaantumista, lisääntynyttä juomista ja virtsaamista sekä herkkyyttä sairastua erilaisiin tulehduksiin. Ikävin Cushingin taudin oire on kuitenkin kaviokuume, jonka on ajateltu johtuvan metabolisen syndrooman lailla veren korkeasta insuliinitasosta (insuliiniresistenssi). Cushingin tautia voidaan hoitaa pergolidilääkityksellä, joka lieventää tai jopa poistaa oireet, mutta ei paranna itse sairautta. Pergolidilääkityksen lisäksi säännöllinen kavio- ja hammashuolto, madotus ja oikeanlainen ruokinta ovat tärkeitä Cushing-potilaan hoidossa.
Hormoniperäisen kaviokuumeen jälkeen seuraavaksi yleisin muoto on niin sanottu tulehduksellinen eli inflammatorinen muoto, joka voi seurata vakavaa elimistön tulehdustilaa, kuten kohtu-/keuhko- tai suolistotulehdusta. On ajateltu, että voimakkaissa tulehduksissa verenkiertoon pääsevät bakteerimyrkyt eli endotoksiinit aiheuttaisivat inflammatorisen kaviokuumeen. Kokeissa, joissa terveille hevosille on annettu endotoksiineja suonensisäisesti, ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi kaviokuumeoireita, joten tämänkin muodon tarkempi syntymekanismi on yhä selvittämättä. Inflammatorinen kaviokuume voi tulla mille tahansa hevoselle lihavuusasteeseen, rotuun, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta vaatii syntyäkseen voimakkaan tulehduksen, johon usein liittyy korkea kuume. Inflammatorinen muoto on aina akuutti ja usein voimakasoireinen. Muutokset kavion sisällä (kavioluun kiertyminen ja tippuminen) tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin hormoniperäisessä muodossa, ja siksi kaviokuumetta tulee yrittää kaikin keinoin ehkäistä. Helpoin vaihtoehto on poistaa kengät ja laittaa hevonen seisomaan runsaasti purulla/turpeella kuivitettuun karsinaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa kavioihin styrofoam-pohjalliset tai kaupalliset tossut ja vähentää kuivikkeiden määrää. Varvaspulsseja ja kävelemisen sujumista on seurattava tarkkaan. Lisäksi jalkoja voidaan kylmätä, mutta tämän on todettu olevan hyödyllistä vain, jos kylmäys aloitetaan ennen oireiden alkamista ja kylmäys yltää etupolveen saakka.
Harvinaisempi kaviokuumeen muoto on ns. tukeutumislaminiitti, joka voi syntyä terveeseen jalkaan tilanteessa, jossa hevonen ei pysty varaamaan viereiselle kipeälle jalalle painoa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vuohisluun murtuman korjauksen jälkeen, jolloin hevonen ei halua laskea painoa leikatulle etujalalle. Tukeutumiskaviokuumeen kehittyminen voi kestää päivistä viikkoihin ja on hyvin vaikeaa ennustaa, mille hevoselle se tulee ja mille ei. Tukeutumiskaviokuumetta voidaan ehkäistä tukisiteillä ja kengityksellä. Lisäksi käytetään runsaasti kuivikkeita ja kannustetaan hevosta makaamaan. Kuuluisin tukeutumiskaviokuumeen uhri lienee aikoinaan paljon julkisuutta saanut täysiverinen laukkahevonen, ori Barbaro, joka voitti muun muassa Kentucky Derbyn. Derbyn jälkeisessä startissa Barbaro mursi takajalkansa, joka operoitiin New Bolton Centerissä Pennsylvaniassa. Toipuessaan murtumasta ori sai tukeutumiskaviokuumeen terveeseen takajalkaan, minkä takia se pitkän taistelun jälkeen jouduttiin lopettamaan.
KUINKA VOIT EHKÄISTÄ KAVIOKUUMETTA?
Tärkeintä on estää hevosta lihomasta ruokkimalla sitä oikein ja liikuttamalla säännöllisesti. Helpoiten lihavuusastetta voi arvioida tunnustelemalla hevosen kylkiluita, jotka normaalipainoisella hevosella ovat helposti tunnettavissa. Mikäli kylkiluut eivät tunnu tai tuntuvat huonosti, on hevonen yleensä liian lihava. Lihavuuden arviointiin voidaan käyttää myös kuntoluokitustaulukoita. Myös runsaasti hiilihydraattia sisältäviä rehuja tulee välttää etenkin riskiroduilla, kevyttä työtä tekevillä hevosilla sekä lemmikkihevosilla. Cushingin tautia sairastavilla hevosilla pergolidilääkitys usein pitää kaviokuumeen poissa, mutta myös säännöllisellä ja oikeanlaisella kengityksellä on merkitystä. Inflammatorisen ja tukeutumiskaviokuumeen ehkäisystä aiemmin tekstissä.
MILLOIN KANNATTAA KUTSUA ELÄINLÄÄKÄRI?
Kaviokuume voi alkaa joko pikku hiljaa tai akuutisti. Usein hiljalleenkin kehittyneet kaviokuumeet kuitenkin lopulta akutisoituvat, jolloin oireet viimeistään huomataan. Usein omistajat kertovat hevosen olleen jo jonkin aikaa hieman haluton liikkumaan tai jäykkä, akuuttivaiheessa hevonen voi myös maata tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta. Muita tyypillisiä oireita ovat mm. hakkaavat varvaspulssit vuohisen sivuilla, kavioiden kuumuus, hikoilu, painon vaihtelu jalalta toiselle ja seisominen takajalat alle työnnettyinä. Heti oireiden ilmaannuttua kannattaa kutsua eläinlääkäri arvioimaan tilanne. Ensihoitona hevoselle annetaan kipulääkettä ja usein kengät poistetaan. Karsinaan laitetaan runsaasti kuivikkeita tai hevosen kavioihin teipataan esim. styrofoam-pohjalliset. Akuuttivaiheessa hevosen kuljettamista esim. klinikalle ei suositella, koska kaikenlainen liikkuminen voi pahentaa mahdollista kavioluun asennonmuutosta. Joissain tapauksissa hevosen kuljettaminen on kuitenkin kiertymisriskistäkin huolimatta välttämätöntä, esim. silloin kun tavalliset kipulääkkeet eivät riitä lievittämään kipua.
Klinikalla hevosen kavioista voidaan ottaa röntgenkuvat, joiden avulla arvioidaan kavioluun kiertymis-/laskeutumisastetta ja hevosen ennustetta. Mikäli kavioluu on laskeutunut sarveiskavion sisällä tai kiertymäaste on suuri, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Röntgenlaitteiden lisäksi klinikoilla on usein sairaskengitykseen perehtynyt seppä, joka voi tarvittaessa vuolla kavioita tai lyödä hevosen sairaskenkään. Klinikkaolosuhteissa voidaan käyttää myös tavanomaisesta poikkeavia kivunlievityskeinoja, kuten jatkuvia kipulääkeinfuusioita. Kaviokuumeen hoidon lisäksi klinikalla (toki myös kotitallilla) voidaan yrittää selvittää kaviokuumeen aiheuttajaa esim. verinäyttein. Metabolinen syndrooma voidaan diagnosoida mittaamalla veren insuliinitasoa ja/tai tekemällä glukoosirasituskokeita, kun taas Cushingin tautia voidaan testata mittaamalla veren kortisoli- ja/tai ACTH-tasoja.