Imusuonilla on aktiivinen rooli melanooman leviämisessä

Helsingin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, kuinka imusuonen seinämän solujen aiheuttamat muutokset syöpäsoluissa edistävät melanooman leviämistä ja etäpesäkkeiden syntyä.

Yhä useampiin syöpäsairauksiin on onnistuttu kehittämään tehokkaita hoitoja ja monet syövät pystytään nykyään parantamaan. Kuitenkin kuolleisuus tiettyihin syöpätauteihin on yhä pysynyt ennallaan tai jopa lisääntynyt. Yksi tällaisista syövistä on ihon pigmenttiä tuottavien solujen syöpä, melanooma, joka sairauden myöhäisessä vaiheessa lähettää etäpesäkkeitä ympäri kehoa, muun muassa maksaan, keuhkoihin, luihin ja aivoihin.

– Jos melanooma havaitaan riittävän ajoissa, se voidaan hoitaa leikkauksella. Valitettavasti sairaus kuitenkin usein diagnosoidaan niin myöhään, ettei leikkaushoito enää riitä. Sen vuoksi melanooman leviämiseen johtavien mekanismien tunteminen on tärkeää, sanoo professori Päivi Ojala Helsingin yliopistosta.

Vastikään julkaistussa tutkimuksessaan Ojalan tutkimusryhmä selvitti näitä melanooman leviämisen mekanismeja tutkimalla imusuonten seinämän solujen ja melanoomasolujen vuorovaikutusta.

Melanoomasolujen eteneminen imusuoniin ja etäpesäkkeet imusolmukkeissa ovat huonon ennusteen merkkejä. Imusuonet tarjoavat väylän melanooman leviämiselle, mutta lisäksi on epäilty, että imusuonten solut voisivat myös suoraan vaikuttaa melanoomasoluihin niiden leviämistä edistävästi pitkälti tuntemattomien mekanismien kautta.

Tutkijat havaitsivat, että ne melanoomasolut, jotka oli kasvatettu yhdessä imusuonten seinämän solujen kanssa, tuottivat hiirimallissa enemmän etäpesäkkeitä kuin yksin kasvatetut melanoomasolut.

Tutkimus paljasti myös, että lisääntyneeseen melanoomasolujen leviämiskykyyn solumalleissa tarvittiin MMP14, Notch3 ja β1-integriini -proteiineja. Lisäksi solujen pinnan MMP14 ja Notch3 -proteiinit olivat välttämättömiä melanoomasolujen kyvylle muodostaa etäpesäkkeitä seeprakalamallissa.

– Tässä työssä kuvaamamme mekanismit selittävät, kuinka imusuonen seinämän solujen aiheuttamat muutokset syöpäsoluissa edistävät melanooman leviämistä ja metastaasia, Ojala sanoo.

– Nämä tulokset voivat auttaa ymmärtämään imusuonten solujen merkitystä myös muiden syöpien kuin melanooman leviämisessä. Jatkossa tulokset voivat myös auttaa löytämään ennustetekijöitä syövän leviämiselle ja uusia hoitovaihtoehtoja syövän hoitoon.

Lisätietoja:

Professori Päivi Ojala, Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta / Translationaalisen syöpäbiologian tutkimusohjelma
Puh.  029 415 9445
Sähköposti: paivi.ojala@helsinki.fi

Viite: Pirita Pekkonen, Sanni E. Alve, Giuseppe Balistreri, Silvia Gramolelli, Olga Tatti-Bugaeva, Ilkka Paatero, Otso Niiranen, Krista Tuohinto, Nina Perälä, Adewale Taiwo, Nadezhda Zinovkina, Pauliina Repo, Katherine Icay, Johanna Ivaska, Pipsa Saharinen, Sampsa Hautaniemi, Kaisa Lehti, and Päivi M. Ojala. Lymphatic endothelium stimulates melanoma metastasis and invasion via MMP14-dependent Notch3 and β1-integrin activation. eLife 2018. https://doi.org/10.7554/eLife.32490