Tuttu sanonta väittää, että vanha koira ei opi uusia temppuja.
Aiemmin nimittäin luultiin, että aivot saavuttavat aikuisikään tullessa jonkinlaisen stabiilin muuttumattomuuden tilan. Ajateltiin, että aikuisiässä tuhoutuneet hermosolut eivät kykene uusiutumaan.
Yksittäisissä hermosoluissa tapahtuvia rakenteellisia muutoksia ei osattu edes kuvitella. Niinpä myös älykkyyttä pidettiin muuttumattomana.
Nykytutkimus on onneksemme kuitenkin osoittanut luulot vääriksi. Vaikka onkin totta, että joidenkin asioiden oppiminen on helpointa tietyssä kehitysvaiheessa, asioiden oppiminen ei rajoitu lyhyisiin ajanjaksoihin. Kielen äänteitä on esimerkiksi helpointa oppia taaperona, mutta niiden oppiminen on mahdollista myös vanhempana. Silloin äänteiden opettelu vain vaatii enemmän työtä ja toistoja.
On korkea aika unohtaa vanhentunut mantramme. Todellisuudessa aivomme muuttuvat jatkuvasti, sillä jokainen uusi opittu asia muuttaa niiden rakennetta fyysisesti. Se vanhakin koira oppii uusia temppuja.
Muokkautuvuus on ensiarvoisen tärkeää
Hermosolut viestivät toisten hermosolujen kanssa synapseiksi kutsuttujen liitosten kautta. Hermosoluja aktivoivat synapsit sijaitsevat pienenpienissä nystyröissä, joita kutsutaan dendriittien okasiksi. Okasten koko määrittää synapsin tehokkuutta ja pysyvyyttä. Silloin, kun opimme uusia taitoja, meille muodostuu uusia okasia. Samalla turhat okaset surkastuvat pois.
Okasia voidaankin pitää aivojen pieninä muistiyksiköinä. Niitä lisäämällä ja poistamalla – ja niiden tehoa kasvattamalla tai vähentämällä – aivot muokkaavat toimintaansa. Näin aivot tallentavat uusia taitoja muokattuihin synapsipolkuihin.
Muokkautuvuus on tärkeää myös aivoinfarktista toipumisessa.
Muokkautuvuus on ensiarvoisen tärkeää myös aivoinfarktista toipumisessa. Aivoinfarktissa kokonainen solujoukko saattaa nimittäin tuhoutua. Onneksi hermosolut kuitenkin pystyvät uusiutumaan: tuhoutuneet saadaan osittain korvattua uusilla soluilla. Nämä uudet solut saadaan yhdistettyä vanhaan hermoverkkoon uusien synapsien kautta. Samalla terveiden alueiden hermosolut muokkaavat yhteyksiään niin, että ne ottavat tuhoutuneiden hermosolujen tehtäviä itselleen.
Vaikka aivojen muokkautuvuus on osoitettu jo useissa tieteellisissä tutkimuksissa, moni uskoo, ettei voi kehittää omaa älykkyyttään. Meihin tiukasti iskostuneen uskomuksen mukaan älykkyys on sisäsyntyinen, muuttumaton ominaisuus. Ajattelutavasta on kuitenkin tärkeää päästä eroon, koska se estää omien ajattelutaitojen kehittämistä.
Omaa älykkyyttä voi kehittää
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen tutkimukset ovat osoittaneet, että yläkouluikäisten oppilaiden ongelmanratkaisukykyyn vaikutti eniten se, miten kauan ja tarmokkaasti he jaksoivat pinnistellä ja yrittää. Tehtävissä oppilaat arvioivat esimerkiksi sitä, voidaanko kahden Formula1-kuskin paremmuutta arvioida, jos heillä on sama auto, mutta eri renkaat.
Alle kolmannes tehtäviin vastanneista käsitti, ettei kuskien paremmuutta voi verrata, ellei heillä ei ole täsmälleen samanlaiset autot ja renkaat. Tämänkaltaisissa tehtävissä pärjäävät ylipäänsä sellaiset oppilaat, jotka jaksavat pohtia tehtäviä pisimpään.
Eräässä toisessa tutkimuksessa, jossa lukioikäisille annettiin vastaavanlainen tehtävä, pärjäsivät puolestaan sellaiset oppilaat, jotka uskoivat muita vähemmän synnynnäiseen älykkyyteen. Tutkimuksissa ei ole voitu ylipäänsä erottaa sellaista oppilasryhmää, joka olisi selvittänyt tehtävät muita paremmin ja nopeammin poikkeavien päättelytaitojensa ansiosta.
Nykytutkimus viittaa siihen, että kaikenlainen aivojen käyttö kehittää aivoja – pääasia on, että aivoja käytetään. Vaikeiden asioiden oppiminen on kaikille vaikeaa, mutta vain itseään haastamalla voi kehittyä.
Aivojen harjoituksia voi verrata lihasten harjoittamiseen. Lihaksia pitää käyttää, jotta ne säilyttävät toimintakykynsä, eivätkä surkastu pois. Sama pätee aivoihin: hermosolu, joka ei saa ärsykkeitä, kuolee.
Ajattelukapasiteetti kehittyy harjoittelemalla
Ylläpitäväksi aivojen käytöksi voi laskea jokapäiväisen toiminnan aina kuulumisten vaihdosta musiikin kuunteluun. Kaikenlainen rasittava lihastyö kehittää lihaksistoa lisäämällä lihassäikeitä. Niin tapahtuu myös aivoissa: esimerkiksi uuden kielen opettelu rakentaa uusia yhteyksiä, jolloin ajattelukapasiteetti kehittyy.
Haastava rasitus nostaa suoritustasoa kaikista eniten. Urheilussa se on rasittavaa liikuntaa, joka tuntuu hetkellisesti niin hengästyttävältä, ettei kokemusta voi kuvailla mukavaksi. Vastaavasti aivojen kehittämisessä tällaista harjoitusta tarjoavat haasteellisten ongelmien ratkaiseminen – tai vaikeiden asioiden oppiminen, ymmärtäminen ja soveltaminen. Silloin on normaalia tuntea, että tehtävää on mahdotonta ratkaista. Ongelman työstämisestä voi tulla jopa fyysisesti paha olo.
Aivojen harjoituksia voi verrata lihasten harjoittamiseen.
Kova juoksuharjoittelu kuitenkin johtaa yleensä siihen, että juokseminen muuttuu helpommaksi. Samaan tapaan haastavat ajattelutehtävät nostavat älykkyystasoa ja aiemmin vaikeina koetut asiat alkavat tuntua yhtäkkiä helpoilta ja yksinkertaisilta. Oppimisen seurauksena asiat ikään kuin loksahtavat paikoilleen.
Itseään kannattaa siis haastaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Sitä paitsi fyysisen harjoituksen on osoitettu parantavan myös aivojen toimintaa.
Kuten urheilussa, jokainen voi tehdä älyharjoituksia omalla tasollaan. Se, mikä itselle on vaikeaa, voi toiselle olla jo helppoa. Tai päinvastoin.
Lopuksi on tärkeää muistaa, että lihas kehittyy levossa. Niinpä myös aivot tarvitsevat unta ja lepoa, jotta ne palautuvat, eivätkä ylikuormitu kaikesta tiedosta.