Vallitsevan käsityksen mukaan vakavan tapaturmaisen aivoverenvuodon saaneita iäkkäitä ihmisiä ei kannata hoitaa leikkaushoidolla, koska vain harva jää henkiin tai ainakaan kuntoutuu omatoimiseksi. Samanaikaisesti maailman väestö ikääntyy nopeasti, ja iäkkäiden kaatumiset ja muut tapaturmat ovat entistä yleisempiä. Pään kolhimisesta saattaa pahimmassa tapauksessa seurata traumaattinen kovakalvonalainen aivoverenvuoto.
Ikää pidetään merkittävimpänä ennusteeseen vaikuttavana tekijänä aivovammapotilailla. Kun kysymys on nuoresta potilaasta, kovakalvonalainen aivoverenvuoto hoidetaan normaalisti neurokirurgisella leikkauksella. Hoidosta huolimatta nuorillakin potilailla kuolleisuus ja toiminnankyvyn merkittävä lasku ovat näissä tapauksissa huomattavan yleisiä. Vanhemmilla potilailla leikkaushoidon onnistumista ja toipumisennustetta huonontaa usein se, että potilaalla on käytössä verenohennuslääke esimerkiksi eteisvärinän, sairastettujen laskimotukosten tai aivoverenkiertohäiriöiden vuoksi.
HYKS:ssa on poikkeuksellisesti hoidettu leikkaushoidolla myös hyvin iäkkäitä potilaita. Helsingin yliopiston ja HYKS:n tutkijat ovat nyt selvittäneet, millä tavoin tapaturmaista kovakalvonalaista vuotoa edeltävä omatoimisuus ja käytössä oleva verenohennuslääkitys vaikuttavat 75-vuotiaiden ja vanhempien potilaiden ennusteeseen.
Tutkimus osoitti aikaisempien olettamusten mukaisesti, että vuoden kuluttua leikkauksesta elossa ei ollut ainoatakaan niistä iäkkäistä potilaista, jotka oli tuotu hoitoon tajuttomana ja jotka eivät ennen vammautumista olleet omatoimisia tai joilla oli ollut verenohennuslääkitys käytössä.
– Yllätys sen sijaan oli, että potilaat, jotka olivat tajuissaan ennen leikkausta ja joilla ei ollut verenohennuslääkitystä käytössä tai jotka olivat olleet omatoimisia ennen vammautumista, selvisivät varsin hyvin. Näiden potilaiden elinajanennuste vastasi ikävakioitua väestöä, kertoo yksi tutkimuksen päätekijöistä, neurokirurgiaan erikoistuva lääkäri, LT Rahul Raj.
– Pienen potilasmäärän perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta vaikuttaa siltä, että noin puolessa tapauksista myös iäkäs potilas hyötyy leikkaushoidosta ja toipuu niin hyvin, että voi jatkaa normaalia ja omatoimista elämää.
Raj korostaa, että tutkimuksessa mukana olleilla potilailla oli ainoastaan aivokudoksen ulkopuolinen verenvuoto ja itse aivokudos oli vaurioitumaton. – Tuloksia ei siis voi yleistää aivoruhjepotilaisiin, joiden hoito ja ennuste ovat hyvin erilaiset, hän toteaa.
Leikkauspäätöstä ei voi tehdä pelkästään iän perusteella
Tutkimus kyseenalaistaa vanhoja uskomuksia, joiden mukaan iäkkäiden leikkaushoito ei ole ylipäänsä mielekästä, Raj sanoo. – Leikkauspäätöstä ei voi tehdä pelkän iän perusteella, kuten yleisesti maailmalla tehdään. Onneksi meillä ei ole toimittu näin enää pitkään aikaan.
Tapaturmaisen kovakalvonalaisen aivoverenvuodon leikkaushoito ja sen jälkeinen tehohoito ja kuntoutus aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja myös suuria kustannuksia. Sen vuoksi olisi tärkeää pystyä kohdentamaan leikkaushoito vain niille potilaille, jotka siitä todennäköisesti hyötyvät.
– Mutta miten määritellään huono ennuste? Jos vain joka kymmenes toipuu kotikuntoiseksi, onko hoito turhaa? Jos puolet hoidetuista kuolee vuoden sisällä, onko hoito turhaa? Tämä ei ole lääketieteellinen päätös, tutkijat huomauttavat. He uskovat, että tulevaisuudessa leikkaushoitoon otettavat joudutaan rajaamaan entistä tarkemmin niihin, joilla on ainakin kohtalaiset mahdollisuudet toipua ja kuntoutua.
Lisätietoja:
Rahul Raj, LT, Neurokirurgian klinikka, HYKS
Sähköposti: rahul.raj@hus.fi
Viite: Raj R, Mikkonen ED, Kivisaari R, Skrifvars MB, Korja M, Siironen J: Mortality in elderly patients operated for an acute subdural hematoma: A surgical case series. World Neurosurgery, 2015 Nov 5.