Helsingin yliopiston Eläinten hyvinvointitutkimus EU:n päätöksenteon tueksi

Professori Anna Valros Helsingin Yliopistosta on valittu Euroopan unioinin komission vastaperustaman eläinten hyvinvoinnin asiantuntijaryhmän, ’Eläinten hyvinvointia käsittelevän foorumin’ (EU Platform on Animal Welfare)  jäseneksi.  Foorumi avustaa komissiota eläintenhyvinvointityössä edistämällä muun muassa tuotantoeläinten hyvinvoinnin kohentamiseksi tarkoitettuja vapaaehtoisia laatuohjelmia sekä unionin eläinten hyvinvointinormeja sekä niiden hyödyntämistä maailmanmarkkinoilla.

- Helsingin yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksessa olemme tehneet uraauurtavaa tutkimusta esimerkiksi sikojen hännänpurennan, broileriemojen hyvinvoinnin, vasikoiden kasvatuksen sekä kalkkunoiden kuljetusten saralla. On hienoa huomata, että meidän tutkimustyömme merkitys ja laatu tunnustetaan Euroopassa, riemuitsee professori Anna Valros. Foorumissa on Valrosin lisäksi kymmenen muuta kansainvälisesti tunnettua eurooppalaista tutkijaa. Henkilöt on valittu tutkimuslaitoksista, joiden eläinten hyvinvointitutkimuksella on vaikutuksia unionin politiikkaan.

- Odotan erityisesti, että foorumi luo uusia mahdollisuuksia jalkauttaa tutkittua tietoa eläinten hyvinvoinnille merkityksellisistä hyvistä käytänteistä, kokemuksista ja innovaatioista, Valros toteaa. Uskon, että ilman tutkitun tiedon käytäntöön viemistä, emme pääse eläinten hyvinvointiasioissa eteenpäin, hän jatkaa.

Riippumattomien tutkijoiden lisäksi foorumissa on edustus eläinsuojelu- ja kuluttajajärjestöistä, eläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnista, Kansainvälisestä soveltavan etologian tiedeseurasta (ISAE), Euroopan eläinlääkärien liitosta (FVE) sekä useista eläintuotantoa edustavista tahoista, yhteensä 40 jäsentä. Näiden lisäksi yhteistyöelimessä on edustajat Maailmanpankista, EU:n jäsenvaltioista, Euroopan talousalueelta, Euroopan elintarviketurvallisuusvirastosta (EFSA), YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestöstä (FAO) sekä maailman eläintautijärjestöstä (OIE).

Professori Valros on Euroopan johtavia sikojen hyvinvoinnin asiantuntijoita ja sikojen lisäksi hän on tutkinut mm. siipikarjan hyvinvointikysymyksiä sekä sidosryhmien asenteita eläinten hyvinvointiin. Hän on koordinoinut useita kansainvälisiä tutkimushankkeita ja toiminut Kansainvälisen soveltavan etologian tiedeseuran ISAEn presidenttinä.

Foorumin ensimmäinen kokous pidettiin Brysselissä 6.6 2017. Kokouksen äänitettä voi katsella netissä: https://webcast.ec.europa.eu/inaugural-meeting-of-the-platform-on-animal-welfare

Lisätietoja

Anna Valros, anna.valros@helsinki.fi, puh: +358-504151242, 

Lisätietoja foorumista englanniksi