Helsingin yliopisto ja Orion Oyj yhdistävät voimansa mitokondriotautien ja etenevän myoklonusepilepsian hoitotutkimuksessa

Suomessa ainutlaatuinen elinkeinoelämän ja yliopistojen ekosysteemikonsepti saa mittavan Business Finland -rahoituksen. Uuden yhteistyömallin julkistaminen ajoittuu sopivasti tämänvuotisen mitokondriosairauksien teemaviikon alkuun.

”New Modalities” -ekosysteemin tautibiologinen tutkimus keskittyy hermoston rappeumaoireina ilmeneviin suomalaisen tautiperimän harvinaissairauksiin. MIRAS ja etenevä myoklonusepilepsia ovat tällaisia Suomeen rikastuneita sairauksia, joiden geenivirheitä tietämättään kantaa joka seitsemäskymmenes - kahdeksaskymmenes suomalainen. Molemmat taudit puhkeavat vain, jos virheen perii kummaltakin vanhemmalta.

– Tutkimme näiden tautien omia ja yhteisiä molekyylitason piirteitä, ja tätä täsmätietoa käytämme jo aikaisessa vaiheessa yhdessä yritysten kanssa diagnostiikan parantamiseen ja uusien hoitojen kehittämiseen. Tieto voi olla tärkeää myös yleisille rappeumataudeille ja niiden hoidolle, toteavat akatemiaprofessori Anu Wartiovaara (Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja HiLIFE, HUSLAB) ja professori Anna-Elina Lehesjoki (Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja HiLIFE, Folkhälsanin tutkimuskeskus).

Wartiovaara ja Lehesjoki ovat kansainvälisesti ansioituneita asiantuntijoita energia-aineenvaihdunnan ja hermostonrappeumatautien alalla. Heidän tutkimusryhmiensä työ MIRAS:n ja etenevän myoklonusepilepsian tautimekanismeista ovat avanneet uutta merkittävää tietämystä hermoston ja lihasten perinnöllisistä rappeumataudeista. Wartiovaara ja Lehesjoki vastaavat New Modalities -ekosysteemin molekyylitason tutkimuksesta sekä yhteistyössä Orionin kanssa löydösten soveltamisesta potilaiden hyväksi.  Business Finland tukee heidän tutkimustaan yli 2,1 miljoonan euron summalla. 

Ekosysteemissä kehitetään myös digitaalisia sovelluksia potilaiden liikehäiriöiden mittaamiseen ja raportoimiseen kotioloissa sekä diagnostiikkaa (Itä-Suomen yliopisto, KYS, Petsofi Oy, Perkin-Elmer) ja tutkitaan muokattuihin vasta-aineisiin ja nukleotideihin perustuvia uusia lääketeknologioita (Turun yliopoisto, Syrinx Bioanalytics, AdmeScope, Forendo Pharma ja InME OY).

Orionin koordinoima, yliopistot ja elinkeinoelämän yhteen laajasti kokoava ekosysteemi on maassamme toistaiseksi ainoa laatuaan. Se tavoite on jo aikaisessa tutkimusvaiheessa tunnistaa lupaavat kohdemolekyylit ja uudet diagnostiikkamahdollisuudet.  Business Finlandin tukemana ekosysteemi kouluttaa huippuasiantuntijoita uusien hoitomuotojen kehittämiseksi Suomessa, lisää yliopistojen ja yritysten yhteistyötä ja edistää molempien kansainvälistä kilpailukykyä.

Lisätietoja:
Akatemiaprofessori Anu Wartiovaara, Helsingin yliopisto
Puh. 040 5936386 (AW) tai 050 415 5262 (projektikoordinaattori Maija Komonen)
Sähköposti: anu.wartiovaara@helsinki.fi
@AWartiovaara
@MolNeuroProgram
Wartiovaara Lab

Professori Anna-Elina Lehesjoki, Helsingin yliopisto, Folkhälsanin tutkimuskeskus
Puh: 050 505 8894
Sähköposti: anna-elina.lehesjoki@helsinki.fi
Lehesjoki Lab

Professori Antti Haapalinna, johtaja, Harvinaissairaudet terapia-alue
Biologiset lääkkeet, biomarkkerit ja uudet hoitomuodot yksikkö, Tutkimus ja Tuotekehitys, Orion Oyj
Puh. 050 966 7670
Sähköposti: antti.haapalinna@orionpharma.com

Light Up for Mito! - Mitokondriosairauksien teemaviikko värjää maailman monumentteja vihreiksi

Lukuisat kansallismonumentit ympäri maailman värjäytyvät vihreiksi lauantaina syyskuun 22. päivänä kansainvälisen mitokondriosairauksien teemaviikon huipennukseksi.  Teemaviikon tavoitteena on lisätä tietoa näistä vaikeista sairauksista ja valottaa sitä, miksi tutkimus on potilaiden ainoa toivo. Kertojina ovat potilaat itse sekä heidän omaisensa, lääkärit ja tutkijat. 

Mito-häiriöstä johtuvat etenevät taudit vaikeuttavat jopa 200 000 eurooppalaisen elämää – niitä on suunnilleen yhtä paljon kuin lasten syöpiä - mutta silti ne tunnetaan huonosti.

Mitokondriotauti voi puhjeta millä iällä hyvänsä, ja on aina potilaalle ja perheelle tragedia. Se voi olla vaikea lapsen tai aikuisen aivo-, lihas- hermo- tai sydänsairaus, ja siihen voi liittyä sokeutta, kuurotta tai vaikeaa epilepsiaa. Yhteistä taudeille on se, että ne etenevät, eikä niille ole parantavaa hoitoa. Osa johtaa elämän katkeamiseen ennen aikojaan. Osa Parkinsonin taudistakin liittyy mitokondrioiden toimintavikaan.

Mitokondriotautien huono tunnettuus hidastaa diagnoosin saamista, oikeita hoitotoimenpiteitä ja kuntoutusta.

18.9. Yleisöluentotilaisuus, järjestäjänä Mitokondrioyhdistys ry, Neuroliitto ja Kuuloliitto. 

17.-21.9. Potilaiden tai heidän sukulaistensa kirjoittamat tarinat heräävät eloon näyttelijä Krista Kososen lukemina. Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen yhdessä kuvataiteilija Elina Warstan kanssa loi näistä tarinoista videoita, joiden musiikista vastasivat huilisti Heljä Räty ja muusikko Kie Von Hertzen. Tarinoita julkaistaan päivittäin Wartiovaara Lab -kampanjasivulla. Myös Mitokondrioyhdistys ry julkaisee potilastarinoita omilla Facebook-sivuillaan.

Meilahden kampuksella Helsingin yliopiston mitokondriotautitutkijat tunnistaa vihreistä ”Team MITO - STOP Mitochondrial Disease” -paidoistaan. He kertovat mielellään mitotaudeista ja omista tutkimusprojekteistaan.

22.9. Lauantai.  #lightupformito.  Yli sata kansallismonumenttia vihreäksi valaiseva aalto alkaa Australiasta ja etenee länteen. Vihreän värin saavat muun muassa Colosseum, Sagrada Familia, Empire State Building ja Niagaran putoukset. Suomessa kampanjaan on ilmoittautunut yli 20 rakennusta tai monumenttia kahdeksassa kaupungissa:  HUS:n Meilahden Tornisairaala, Skywheel Helsinki, Finlandia-talo, Helsingin Kaupunginteatteri, Linnanmäki, Tampere-talo, Näsinneula, Oulun Teatteri, Kokkolan kaupunginteatteri, Vetelin taidekartano, IKEA Kuopio, Matkus Shopping Center, Kuopion kaupunginteatteri, Pohjois-Savon pelastuslaitos, Turun Kirjastosilta, Vaasan Maisemapylväs Illuusio. Albergan kartano, Espoon kulttuurikeskus, Gumbölen kartano ja Karhusaari.