Health Incubator Helsinki - ainutlaatuinen yrityshautomo vauhdittamaan uusien terveysalan startup-yritysten kasvua

Helsingin kaupunki ja Helsingin yliopisto yhteistyössä Health Capital Helsingin kanssa ovat kehittäneet terveysalan inkubaattorin Health Incubator Helsingin. Yrityshautomon tavoitteena on edistää terveysinnovaatioita ja tutkimuslähtöisten hankkeiden kehittymistä.

Helsingin kaupungin tavoitteena on olla yksi Euroopan houkuttelevimmista ympäristöistä innovatiivisille startup-yrityksille. Lisäksi kaupunki pyrkii edelleen vahvistamaan Meilahden kampuksen asemaa yhtenä Euroopan johtavista lääketieteellisistä kampuksista ja kansainvälisesti merkittävänä terveysalan innovaatio- ja yritysympäristönä. Näihin tarpeisiin vastaa Health Capital Helsinki -hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa pääkaupunkiseudun terveysalan toimijoiden yhteistyötä ja näkyvyyttä.

Helsingissä on vahvaa terveystoimialan tutkimusta ja osaamista. Helsingin kaupunki haluaa vahvistaa edelleen terveysalan ekosysteemiä ja Health Capital Helsingin toimintaa nyt aloitettavalla hautomotoiminnalla. Tavoitteenamme on synnyttää uutta liiketoimintaa ja tehdä Helsingistä yksi alan keskeisimmistä keskuksista Euroopassa", sanoo Marja-Leena Rinkineva, Helsingin kaupungin elinkeino-osaston johtaja.

Health Incubator Helsinki – terveysinnovaatioista menestyvää liiketoimintaa

Helsingin kaupunki ja Helsingin yliopisto tunnistivat tarpeen perustaa terveysalan inkubaattorin pääkaupunkiseudulle, ja yhteistyössä Health Capital Helsingin kanssa kehitettiin Health Incubator Helsinki. Yrityshautomon tavoitteena on edistää terveysinnovaatioiden ja tutkimuslähtöisten hankkeiden kehittymistä kansainväliseksi yritystoiminnaksi sekä houkutella tutkijoita ja uusia yrityksiä Helsinkiin.

Lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen on innoissaan, kun Health Incubator Helsinki saadaan Meilahden Terkon yläkerrassa käyntiin:

Health Incubator Helsinki on Suomen ensimmäinen pitkäkestoinen terveysalan yrityshautomo-ohjelma. Se on tarkoitettu suomalaisille ja ulkomaisille varhaisen vaiheen tiimeille ja aloittaville yrityksille, jotka keskittyvät diagnostiikkaan, lääkkeisiin, lääkinnällisiin laitteisiin ja biotieteisiin sekä niihin liittyviin digitaalisiin ja teknisiin ratkaisuihin kuten big data, AI ja XR.

Health Incubator Helsinki antaa pitkäkestoista tukea startup-yrityksille

Health Incubator Helsinki tarjoaa aloitteleville terveysalan yrityksille kaivattua, pitkäaikaista tukea. Se toimii tiiviissä yhteystyössä muiden pääkaupunkiseudun terveysekosysteemin toimijoiden kuten HUS-tutkimusalustojen, Spark Finlandin, Helsingin Innovaatiopalveluiden (HIS) ja Business Finlandin kanssa. Hautomo tarjoaa yhteyksiä myös muihin pohjoismaisiin yrityshautomoihin ja -kiihdyttämöihin.

 – Olen työssäni nähnyt, minkälaisten haasteiden kanssa varhaisen vaiheen startup-yrittäjät ja tutkijatiimit painivat päivittäin. Aloittavilla tiimeillä ja yrityksillä on suuri tarve saada räätälöityjä neuvoja ja pitkäaikaista ohjausta liiketoimintakonseptiensa kehittämiseen, markkinoille siirtymiseen sekä kansainvälistymisstrategioiden kehittämiseen”, toteaa Christian Lardot, Health Incubator Helsingin johtaja.

Haku on auki – ensimmäisessä vaiheessa mukaan kymmenen tiimiä

Health Incubator Helsingin hakuaika on nyt auki, ja ensimmäisessä vaiheessa kymmenen tiimiä otetaan mukaan.

Ohjelmaan valitut tiimit saavat niille yksilöllisesti räätälöityä valmennusta ja mentorointia, liiketoiminnan tukea ja neuvontaa sekä mahdollisuuden hyödyntää laajasti palveluita, kuten testausalustoja. Tiimit pääsevät osaksi laajempaa terveysalan startup-yhteisöä ja ne saavat käyttöönsä modernit toimisto- ja ryhmätyötilat Terkko Health Hubissa Meilahden kampusalueella Helsingissä. Ohjelman aikana tiimeillä on mahdollisuus verkostoitua sijoittajien, terveydenhuollon alan asiantuntijoiden, innovatiivisten terveysalan yrittäjien ja neuvonantajien kanssa.

Ohjelma on tiimeille maksuton lukuun ottamatta pientä korvausta toimistotilasta. Hautomo ei ota omistusosuutta osallistuvasta yrityksestä.

Christian Lardot odottaa ohjelmaan runsaasti korkeatasoisia hakemuksia. Tavoitteena on, että Health Incubator Helsinki palvelee aloittavia yrityksiä ja tutkijoita tulevaisuudessa myös kansallisella tasolla.

Lisätiedot

Christian Lardot, puh. 040 195 2639, christian.lardot@hel.fi
www.healthincubatorhelsinki.com  

Haku ohjelmaan on avoinna 9. huhtikuuta saakka.

Health Capital Helsinki

Health Capital Helsinki rakentaa maailman parasta terveyspääkaupunkia. Edistämme yhteistyötä pääkaupunkiseudun terveysekosysteemin toimijoiden välillä, tuemme innovatiivisten terveysyritysten kasvua ja houkuttelemme ulkomaisia yrityksiä pääkaupunkiseudulle. Health Capital Helsingin taustalla on allianssi, johon kuuluvat Helsingin ja Espoon kaupungit, HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto sekä pääkaupunkiseudun kolme suurinta ammattikorkeakoulua: Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia.

www.healthcapitalhelsinki.fi