Espanjantaudiksi kutsuttu maailmanlaajuinen influenssaepidemia puhkesi keväällä 1918 ja levisi parissa kuukaudessa ympäri maapalloa. Kaikkiaan tauti vei mennessään kymmeniä miljoonia, joidenkin arvioiden mukaan jopa sata miljoonaa ihmistä. Epidemian pelottava puoli oli se, että se iski tappavana myös nuoriin, periaatteessa hyväkuntoisiin ihmisiin. Toki myös ensimmäisen maailmansodan tuoma niukkuus ja esimerkiksi elintarvikepula heijastui taudin nopeaan leviämiseen.
Suomessa, kuten muissakin maissa, tauti esiintyi muutaman kuukauden väliajoin puhkeavina epidemia-aaltoina, joista syksyn 1918 aalto oli tappavin.
Eila Linnanmäki arvioi talous- ja sosiaalihistorian väitöstutkimuksessaan espanjantaudin kuolonuhrien määräksi Suomessa 19 000–27 000 henkeä.
— Todellinen määrä on lähempänä suurempaa lukua, mutta täsmällisempää arviota on vaikea esittää, sillä aikakauden kuolemansyytilastot ovat puutteellisia. Lisäksi influenssan kytkeytyminen muihin tauteihin, kuten jälkitauteina syntyneisiin keuhko- ja sydänperäisiin sairauksiin, vaikeuttaa arviointia, Linnanmäki kertoo.
Nuori valtio koki kovia
Espanjantaudin saapuessa tilanne Suomessa oli kaoottinen. Takana oli juuri käyty sisällissota. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat vankileireillä epäinhimillisissä olosuhteissa, ja myös muualla maassa ihmiset kärsivät elintarvikepulasta.
— Valtio oli valmistautumaton taudin leviämiseen. Sairaalajärjestelmä oli puutteellinen eikä kaikilla paikkakunnilla edes ollut sairastupaa. Monista kunnista puuttuivat myös kunnanlääkärit. Tilanne kaupungeissa oli sentään hieman parempi. Kuitenkaan tautiin ei ollut lääkettä eikä sen oireita pystytty helpottamaan. Lopputuloksena oli suuri kuolonuhrien määrä.
Yleensä influenssaa pidetään sosiaalisesti tasa-arvoisena tautina. Näin ei kuitenkaan ollut espanjantaudin kohdalla. Taudin tuhoisana komplikaationa oli viruksen itsensä aiheuttama keuhkokuume, johon liittyi myös verenvuotoja. Sen syntymisessä ei nähtävästi ole merkitystä sillä, onko potilas aliravittu. Mutta jälkitautien kohdalla aliravitsemus oli riskitekijä. Vankileireillä kuolleisuus oli erityisen suuri.
Köyhät paiskivat töitä sairaanakin
Työväestön kortteleissa ahdas asuminen lisäsi sairastumisriskiä. Välillisesti myös työntekijöiden olematon sosiaaliturva kasvatti kuolemanriskiä: ne, jotka olivat onnistuneet saamaan töitä, joutuivat työskentelemään sairaanakin säilyttääkseen työpaikkansa. Muut yleiskuntoa heikentävät sairaudet, kuten keuhkotuberkuloosi, olivat nimenomaan köyhän väestön tauteja.
— Sosiaalinen epätasa-arvo näkyi myös potilaiden hoidon tasossa. Vaikka lääkkeitä ei juuri ollut saatavilla eikä esimerkiksi jälkitautien hoitoa varten ollut vielä käytössä antibiootteja, sairastuneiden hyväksi pystyttiin tekemään sentään jotakin. Hyvä perushoiva olisi ollut tärkeintä: lepoa, runsaasti juotavaa ja lämpöä. Pahimmillaan koko perhekunta ja lähiympäristö sairastuivat, eikä naapuriapuun voitu turvautua.
Inarissa oli vain muutama terve
Yksi taudin pahimmin koettelemista alueista oli Inari, jossa influenssan kolmas aalto teki tuhoa tammikuussa 1920. Kirkonkylässä oli terveenä ainoastaan lääkäri, kaksi miestä ja apteekkarin vaimo. Lääkäri laittoi miehet pilkkomaan puita ja lämmittämään asuntoja, apteekkarin rouva taas keitti kauravelliä sairaille. Sairaalan henkilökunta oli sairaana, taloa ei lämmitetty eikä valaistu, sillä kukaan ei ehtinyt vaihtaa öljylamppuja. Pelastajaksi tuli saksalainen kullankaivaja, joka ryhtyi huolehtimaan sairaalasta.
— Inarissa toiminut lääkäri Jukola kulki talosta toiseen ja lääkitsi potilaita pääasiassa keitettyyn maitoon sekoitetulla konjakilla ja aspiriinilla. Myös saunalla ja tervanpoltolla yritettiin kukistaa basilleja.
Lehdissä kerrottiin, kuinka sairaat ihmiset olivat hakeutuneet kotieläinten läheisyyteen, kun eivät enää pystyneet lämmittämään asuntoaan. Muutama emäntä oli kuollut lapsineen navettaan. Monet syrjäkyliltä apua hakemaan lähteneet tuupertuivat matkalle. On vaikea arvioida, kuinka moni todella kuoli influenssaan ja kuinka moni kylmään ja ravinnon puutteeseen.
Syrjäseudut olivat erityisen haavoittuvaisia
Kaikkein pahiten espanjantaudista kärsivät eristyneinä eläneet alkuperäisväestöt. Esimerkiksi Alaskan alkuperäisväestöstä sairauteen menehtyi peräti kahdeksan prosenttia. Myös Norjan saamelaisväestöä tauti koetteli muuta väestöä enemmän. Inarin saamelaisia kuoli tautiin paljon, mutta myös suomalaisväestö kärsi pahoin.
— Ilmiöön kytkeytyy sekä etnisyys että eristyneisyys. Yhteisön eristyneisyys voi suojella sitä epidemialta, mutta toisaalta saattaa johtaa suureen yhtäaikaiseen sairastuvuuteen ja hoivaverkostojen romahtamiseen, Linnanmäki pohtii.
Espanjantaudin aiheuttajavirus tunnistettiin vuonna 1933. Sittemmin espanjantauti on merkinnyt tutkijoille lähinnä esimerkkiä siitä, mitä influenssa pahimmillaan on. 1990-luvulla aihe nousi uudelleen lääketieteellisen tutkimuksen kohteeksi kun uudet menetelmät mahdollistivat aiheuttajaviruksen jäljittämisen uhrien säilyneistä kudosnäytteistä. Tutkimusretkikunnat tekivät kilvan kaivauksia Alaskan ja Huippuvuorten pikkukylien hautausmailla, jonne uhrien jäänteet oli haudattu ikiroutaan.
Tuleeko uusi epidemia?
— Historioitsijat ovat vältelleet tautiaiheita, kenties siksi, että niiden kohdalla katsotaan olevan kyse hallitsemattomista luonnonilmiöistä. Mikrohistorian ja ympäristöhistorian nousu on verrattain uusi asia, sanoo Eila Linnanmäki, joka on pohjakoulutukseltaan mikrobiologi.
Espanjantaudin kaltainen maailmanlaajuinen epidemia ei todennäköisesti toistu samanlaisena. Uusi pandemia ei raivoaisi yhtä laajasti.
— Tämän päivän Suomessa tilanne olisi aivan toinen.
Toistaiseksi terveysviranomaiset ovat askeleen edellä uutta pandemiaa. Epidemiaan pyritään varautumaan järjestämällä riittävästi sairaanhoitopaikkoja, sillä tiedetään, että uuden influenssaviruksen jäljiltä tulisi olemaan valtava määrä hengitystiepotilaita.
Suomessa rokotetaan influenssan varalta. Rokotteiden saatavuus on laaja ja hyvä.
— Kuitenkin myös nyky-yhteiskunta saattaa olla aika haavoittuvainen, Linnanmäki arvioi.
Silloin useamman asian pitäisi ensin mennä huonosti. Tärkeintä ennaltaehkäisyä voi olla diplomatia ja kriisinhallinta.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2006.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.