Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä 3/2011.
Katariina II:sta suututtaa. Keisarinna oli kovin odottanut näkevänsä Gerard Doun triptyykin, jota oli kehuttu Rembrandtin Yövartion veroiseksi maalaukseksi. Prinssi Gallitzin onnistui nappaamaan Amsterdamissa pidetyssä huutokaupassa Doun sekä Paulus Potterin maalaukset monien muiden eurooppalaisten kuningashuoneiden edustajien nenän edestä. Nyt maalaukset olivat meren pohjassa, niin Katariinalle oli kerrottu.
Katariina Suuren ostamat maalaukset lastattiin Amsterdamissa kauppalaiva Vrouw Mariaan syyskuun alussa 1771. Alus lähti kohti Pietaria viidentenä syyskuuta, ja Tanskassa Juutinrauman tullissa se pysähtyi 18 päivää myöhemmin. Tullin luetteloihin kirjattiin ylös rahti: sokeria, väriaineita ja metalleja. Mukana oli myös pieniä määriä kalaa, juustoa ja voita.
Nuoren kapteenin matka
Keisarinnan maalausten lisäksi rahallisesti arvokkainta lastia oli kauppias Lodewijk Hovyn kymmenen tynnyrillistä hopeaa.
Vasta 24-vuotias kapteeni Reynoud Lourens oli purjehtinut Amsterdamin ja Pietarin väliä 1760-luvun puolivälistä lähtien ainakin kolmesti. Lourens tiesi, ettei matkan viimeinen osuus karikkoisella Suomenlahden rannikolla ollut helppo, etenkään näin myöhään syksyllä. Alkumatkasta Vrouw Maria joutui odottelemaan suotuisia tuulia, mutta sen jälkeen matkaa tehtiin tasaisesti.
Kalastajat pelastivat miehistön
Lokakuun kolmantena päivänä 1771 nousi hirmuinen myrsky, joka koitui aluksen kohtaloksi. Kapteeni ja kaksi miehistön jäsentä oli kannella pitämässä rukoushetkeä, kun Vrouw Maria ajoi karille.
Laivaan tulvi vettä, jota miehistö joutui pumppaamaan pois koko yön pitääkseen aluksen pinnalla. Aamulla Lourens totesi, ettei vuotokohtia saada tukittua, ja määräsi miehistön pelastautumaan läheiselle luodolle.
Seuraavana iltana paikalliset kalastajat löysivät luodolla värjöttelevät merenkulkijat. Kolmen päivän ajan kalastajat auttoivat Lourensia ja miehistöä pelastamaan mahdollisimman paljon lastia. Lokakuun yhdeksännen päivän aamuna miehet palasivat haaksirikkopaikalle ja totesivat, että Vrouw Maria oli kadonnut aaltojen syvyyksiin.
Koskematon hylky löytyy
Vrouw Maria löytyi 1990-luvun lopussa, kun hylkyharrastajat saivat käyttöönsä viistokaikuluotaimia. Sukeltaja Rauno Koivusaari määritteli tutkija Christian Ahlströmin keräämien arkistotietojen pohjalta alueen, jolta Vrouw Mariaa systemaattisesti etsittiin kahtena kesänä.
28.6.1999 viistokaikuluotaimen kuvassa näkyi laivan hylyn muotoinen hahmo. Ensimmäisten tarkistussukellusten tulos oli häkellyttävä: noin 40 metrin syvyydessä miltei ehjänä, ikään kuin purjehdusasennossa lepäsi koskematon hylky, joka alustyypin ja muutamien yksityiskohtaisten tuntomerkkien perusteella identifioitiin Vrouw Mariaksi.
Ei välitöntä uhkaa
Hylyn löytyminen yli kahdensadan vuoden jälkeen aloitti pitkän kiistan sen omistusoikeudesta. Katariina Suuren tauluista kiinnostuneet venäläiset miljonääritkin ovat vaatineet hylyn pikaista nostamista. Nauvon lähellä Suomen aluevesillä sijaitseva hylky on Suomen valtion omaisuutta, ja sen hallinnoimisesta vastaa Museovirasto.
— Tällä hetkellä hylyn nostaminen tai mittavat arkeologiset kaivaukset kohteella eivät ole näköpiirissä, kertoo Museoviraston tutkija, Helsingin yliopistossa väitäskirjaansa tekevä Riikka Alvik.
Nyt tiedetään, että olosuhteet Suomenlahden pohjassa ovat vakaat, eikä välitöntä uhkaa hylylle ole olemassa. Toisaalta tiedot hylyn kunnosta, rakenteesta ja ympäristötekijöistä ovat välttämättömiä, jos kaivauksiin tai nostamiseen jossain vaiheessa päädytään.
Merisairaana kenttätöissä
Hylyn kunto heikkenee koko ajan, vaikkakin hitaasti. Vrouw Marian säilyttäminen syvyyksissä on lähtökohta, mutta Alvik korostaa, että on syytä miettiä tarkoin, mitä sillä saavutetaan tai menetetään.
— Rakenteiden romahtaminen ei ehkä tapahdu vielä meidän elinaikanamme, mutta meidän aluevesiltämme ei oikeastaan tunneta näin ehjänä säilyneitä 1600-luvun hylkyjä. Ruotsista tunnetaan kyllä joitakin.
Hylyn sijaintipaikka avomerellä on altis tuulille, ja jo 7 m/s estää sukellukset.
— Ikinä en ole ollut niin merisairas kuin Vrouw Marian kenttätöissä, Alvik naurahtaa.
Yleisölle avoimeksi sukelluskohteeksi Vrouw Maria ei sovi. Hylky nimittäin sijaitsee luonnonsuojelualueella, missä liikkuminen on kielletty vuoden ympäri. Tutkijoiden tavoitteena onkin tuoda hylky yleisön silmien eteen virtuaalimallinnuksella.
Museoviraston meriarkeologian yksikkö ja Aalto-yliopiston Medialaboratorio aloittavat paraikaa Vrouw Marian 3D-mallinnusta. Virtuaalinen hylky on tarkoitus saada Kotkaan Suomen merimuseossa keväällä 2012 avattavaan näyttelyyn. Virtuaalisukellus tehdään ”luolassa”, jonka seinille vedenalainen maisema heijastetaan. Kävijä pääsee vaikkapa kurkistamaan lastiruuman luukusta sisään.
Turvallisuus edellä
Kesällä 2011 meriarkeologit jatkavat kenttätutkimuksia Vrouw Marian parissa kahden tai kolmen viikon ajan.
— Meidän on jatkettava hylyn rakenneosien dokumentointia, sillä vieläkään ei ole riittävän tarkkaa tietoa siitä, millainen laiva Vrouw Maria oikeastaan oli, Alvik kertoo.
Arkistolähteitä itse aluksesta on löytynyt niukalti. Ainoa säilynyt myyntikirjakin antaa epätarkkoja mittoja.
— Ei ole mitään viitteitä siitä, että hylky ei olisi Vrouw Maria, mutta tarvitsemme lisää tietoa aluksen rakenteista jo 3D-mallinnusta varten.
Tutkijat aikovat suunnata huomionsa entistä tarkemmin myös lastiruumaan. Muutamia esinenostojakin suunnitellaan.
— Ruuman ahtaus on turvallisuusriski sekä arkeologisille löydöille että sukeltajille, joten se on toistaiseksi jätetty miltei koskemattomaksi. Viime kesänä videoimme lastia robottikameralla, ja nyt mietimme, mistä laatikoista tai tynnyreistä otamme kesällä lisää näytteitä, Riikka Alvik kertoo.
Myrkkypitoisuudet syynissä
Ruuman luukun kohdalta aiotaan nostaa muutamia esineitä, joiden lähdön ei pitäisi vaikuttaa niiden ympärillä olevien materiaalien kuntoon. Ennen tarkempia tutkimuksia on kuitenkin selvitettävä lastiruuman elohopeapitoisuuksia. Jos lastina ollut elohopea on muuttunut metyylielohopeaksi, lasti saattaa olla myrkyllistä.
Laivan rakenteista on otettu näytteitä rikki- ja rautapitoisuuksien selvittämistä varten. Ruotsin Vasa-museon kokemusten perusteella tiedetään, että runkoon kerääntynyt rauta liittyy prosessiin, jossa puuhun kertynyt rikki muuttuu puuainesta syövyttäväksi rikkihapoksi.
Varakkaat punahameiset
Arkeologi näkee yksityiskohtien kautta vivahteikkaita kuvia historiasta. Lastia peittävästä vaaleasta rikkibakteerikasvustosta löytyneet punaiset kuidut kiehtovat Alvikia. Punainen saattaa olla peräisin lastin kangaspakoista tai se voi olla väriainetta, joka oli matkalla Pietarin värjäämöihin.
Väriaineen suuri määrä kuvastaa Pietarin varakkuutta, sillä punaisella krapilla värjätty hame saattoi 1770-luvulla maksaa lehmän tai talon verran. Vrouw Marian krappimäärällä olisi voinut värjätä 7500 hametta. Värin suuri määrä kertoo myös kulttuurista.
— Suomessa pukeutumissäännöt eri säätyjen välillä olivat tiukat, mutta Venäjällä ei oltu yhtä tarkkoja. Jos rahaa oli, sai pukeutua hienosti taustaan katsomatta, Alvik kertoo.
Musta oli kaikkein arvokkain
Lastina oli myös merkittävä määrä indigoa ja värjäämiseen käytettyä brasil-puuta sekä alunaa ja viinikiveä, joita käytettiin lankojen värjäyksessä. Krappia ja indigoa päällekkäin värjäämällä taitava käsityöläinen sai aikaan mustaa. Meille arkipäiväinen musta oli 1700-luvulla väreistä arvokkain.
— Mustaa saadakseen piti osata kahta erilaista tekniikkaa, eikä värjäysprosessissa saanut mokata yhtään, selittää arkeologi Krista Vajanto, joka tekee väitöskirjaa rautakauden värjätyistä tekstiileistä.
Katariina luopui toivosta
Lokakuussa 1771 Turusta saapuneet tullivirkailijat valvoivat Vrouw Marialta pelastetun tavaran kuljetusta kaupunkiin. Asiakirjoista käy ilmi, että suuri osa lastista katosi, mutta Hovyn hopeatynnyrit sekä paljon kapteenin henkilökohtaista tavaraa saatiin pelastettua.
Katariinan ulkoasianministeri Nikita Panin vaati Ruotsia avustamaan taulujen etsintä- ja pelastustöissä. Panin lähetti Turkuun keisarinnan edustajan, jonka tehtävänä oli taulujen pelastaminen yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa. Meri ehti jäätyä ennen kuin etsijät pääsivät tositoimiin, mutta keväällä 1772 hylkyä etsittiin, kunnes kesän tullen Katariina viimein luopui toivosta.
Kirje Voltairelle
Mitä keisarinna todella ajatteli ostostensa katoamisesta? Siihen emme taida saada vastausta.
— Samaan aikaan, kun Vrouw Marian haaksirikko tapahtui, Katariina II suunnitteli jo paljon suurempia taidekauppoja ranskalaisen taideasiantuntija Denis Diderot’n kanssa, kertoo Suomen merimuseon tutkija Eero Ehanti.
— Katariina valitteli kyllä taideteostensa kohtaloa Voltairelle kirjoittamassaan kirjeessä, mutta todennäköisesti hänen ajatuksensa olivat jo näyttävämmässä kokoelmassa, jota oltiin hankkimassa Ranskasta, Ehanti arvelee.
Tarkkaa tietoa maalausten pakkausmateriaalista ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt.
— Hylystä kiinnostuneet venäläiset tutkijat pitävät edelleen yllä toiveita siitä, että maalaukset olisi pakattu vedenpitäviin lyijylieriöihin. Venäläisille juuri maalausten kohtalo on tärkeintä hylyn tutkimuksissa.
Ehanti käsikirjoittaa Suomen merimuseossa keväällä 2012 avattavaa näyttelyä, jossa kävijä pääsee tutustumaan Vrouw Marian historiaan juuri maalausten kautta. Sitä ennen voi Doun ja Potterin säilyneitä taideteoksia ihailla esimerkiksi Eremitaasin taidemuseossa.
Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä 3/2011.
Lustopankki ja uudet lajit
— Itämeri on erikoislaatuinen, eikä läheskään kaikkia sen salaisuuksia vielä tunneta. Vrouw Marialta nostetuista puunäytteistä on löydetty uusia mikrobilajeja, joiden lajikuvauksia tutkijamme aikovat julkaista, kertoo Helsingin yliopiston mikrobiologian dosentti Kari Steffen.
Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen dna-analyyseissä on selvitetty, mitä erilaisia eliöitä hylkypuussa elää ja millä vauhdilla ne hajottavat puusolukkoa.
Puuaineksen lujuutta on tutkittu ultraäänellä Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella professori Edward Haeggströmin johdolla. Puusolukon kunnon selvittämistä varten Vrouw Marian palasia on lähetetty myös Grenobleen. Professori Ritva Serimaan johtamat tutkijat ovat analysoivat puunäytteitä synkrotronitutkimuskeskus ESRF:n laitteilla. Tavoitteena on määritellä alkuainejakauma ja selvittää puusolukon selluloosan kiteytysaste. Mitä vähemmän kiteistä selluloosa on, sitä huonommassa kunnossa on puu.
Itä-Suomen yliopiston dendrokronologian laboratorion johtaja, kvartäärigeologi Pentti Zetterberg on ajoittanut useita hylkyjä. Vrouw Marian näytteet ovat hänellä juuri nyt työn alla. Dendrokronologiassa puun vuosirenkaiden avulla ajoitetaan puun kasvuaika ja kaadonkin ajankohta voi selvitä, jos uloimmat vuosilustot ovat vielä tallella.
Vrouw Marian puulajianalyysit puolestaan on tehty Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseossa.
— Itämeri kätkee aaltoihinsa valtavan tietopankin, hehkuttaa Riikka Alvik.
Onneksi puuta syövä laivamato Teredo Navalis ei viihdy vähäsuolaisessa ja kylmässä Itämeressä.