Venäjän huono hallinto ja riittämättömät ratkaisut

ALEKSANTERI INSIGHT 4/2020. Useat mittarit osoittavat, että Venäjä hallinto on laadultaan huonoa. Poliittinen johto ja viranomaiset ovatkin kehittäneet erilaisia ohjelmia hallinnon tehostamiseksi. Ilman demokratisaatiota uudistukset jäävät kuitenkin tehottomiksi, kirjoittaa Vladimir Gel’man.

Venäjällä hallinto on huonompaa kuin maan taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys antaisi olettaa. Useat viimeaikaiset arviot osoittavat, että sitä leimaavat sellaiset huonon hallinnon piirteet kuin oikeusvaltioperiaatteen heikkous tai puuttuminen, voiton tavoittelu, korruptio, huonolaatuiset säännöstöt, julkisten varojen väärinkäyttö ja yleinen tehottomuus.  Esitän että Venäjän poliittinen järjestelmä tarjoaa riittämättömiä kannustimia tehostaa hallintoa ja että ilman demokratisoitumista uudistukset eivät tuota merkittäviä tuloksia. Periaatteessa autokratia ei välttämättä johda huonoon hallintoon, joskin esimerkit toimivista hallinnoista itsevaltaisissa maissa ovat harvinaisia. Kuten Dani Rodrik toteaa, jokaista Singaporen presidentti Lee Kwan Yewa kohden on monta Zairen ja Kongon demokraattisen tasavallan presidentti Mobutu Sese Sekoa.

Hallinnon näkökulmasta Venäjä ei muistuta Singaporea eikä Kongoa. Venäjän viranomaiset ovat asettaneet kunnianhimoisia tavoitteita kehitystyölle useilla politiikan aloilla ja monet valtionhallinnon ohjelmat ja projektit tähtäävät hallinnon parantamiseen. Valtio ei kuitenkaan ole kyennyt asettamaan riittäviä kannustimia uudistuksille. Venäjän johdon esittämät reseptit hallinnon kehittämiseksi näyttävät olevan erilaisia yhdistelmiä kolmea d:tä: deregulaatiota, eli sääntelyn purkamista, digitalisaatiota ja desentralisaatiota eli hajauttamista. Tarjotut reseptit ovat kuitenkin puutteellisia.

Monet asiantuntijat ajavat innokkaasti sääntelyn purkamista hallinnon tehostamiseksi. Toistaiseksi toteutetut säännöstöjen muokkaukset ovat kuitenkin osoittautuneet valikoiviksi, osittaisiksi ja merkityksettömiksi. Pitkän linjan byrokraateille on asetettu vähän kannustimia muuttaa status quota ja voidaan tuskin odottaa, että raskaan sääntelyn purkavat tehokkaasti samat ihmiset jotka olivat mukana sitä luomassa. Lisäksi sääntely jää aina sen laatijoiden harkintaan. Tämä voi johtaa ”sääntelyloukkuun”, eli siihen, että sääntelijät alkavat ajaa esimerkiksi vaikutusvaltaisten yritysten intressejä julkisen edun sijaan.

Digitalisaatiosta on muodostunut muotisana venäläisten viranomaisten ja teknokraattisten asiantuntijoiden parissa. ”Algoritmeihin perustuva hallinto” on nähty hyvänä keinona tehostaa hallintoa. Digitalisaatiota rajoittavat kuitenkin Venäjän hallinnon eristäytymispolitiikka ja sen pakkomielle suojella omaa suvereniteettiaan. Nämä poliittiset trendit eivät kuitenkaan sovi yhteen sellaisen hallinnon tehokkuuden kanssa jota digitalisaation puolustajat ajavat

 Suunnitelmien ongelmallisin osa on kuitenkin hallinnon hajauttaminen. Tämä johtuu 2000-luvulla toteutetusta merkittävästä poliittisesta, taloudellisesta ja hallinnollisesta keskittämisestä. Vain kourallisella Venäjän rikkaimpia alueita on varaa omiin laajamittaisiin kehitysohjelmiin. Viime aikoina Venäjän viranomaiset ovat ajaneet eri alueilla osallistavan politiikan kehittämistä esimerkiksi budjetoinnissa. Osallistava politiikka tukee kuitenkin hyvää hallintoa vain silloin, kun se täydentää vastuullisuutta äänestäjille sen sijaan että pyrkisi korvaamaan tämän.  

Venäjän nykyisen johdon ratkaisujen listalla ei toistaiseksi näy neljän d:n mallia, jossa deregulaation, digitalisaation ja desentralisaation lisäksi tärkeimpänä kohtana hyvän hallinnon kehittämisessä olisi demokratisaatio. Ilman merkittäviä poliittisia muutoksia Venäjä on todennäköisesti tuomittu rämpimään huonon hallinnon aiheuttamien ongelmien kanssa, eivätkä erilaiset ohjelmat ja uudistussuunnitelmat kykene lähitulevaisuudessa rikkomaan huonon hallinnon noidankehää.

Lataa tulostettava (PDF) versio tästä.

Vladimir Gel’man toimii Venäjän politiikan professorina Aleksanteri-instituutissa.