Tiedot ilmenevät Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta, joka kartoittaa ja kuvaa tunnustettujen eurooppalaisten yliopistojen historiallisesti kehittyneitä organisaatiomuotoja ja niihin tyypillisesti kohdistettuja organisaatiouudistuksia. Tutkimuksessa vakiintuneiden eurooppalaisten yliopistojen organisaatiorakenteista vertaillaan 106:n yliopiston organisaatiomuotojen pitkän aikavälin kehitystä ja tyypillisiä reformeja 1960-luvulta 2010-luvulle.
Väitöskirja havainnollistaa, kuinka 1960-luvulta asti jatkuvien organisaatiomuutosten jatkumo ei juuri missään päin Eurooppaa ole lopettanut yliopistoreformeja tai edes vähentänyt niiden yleisyyttä. Reformeissa pyritään usein rakenteellisilla organisaatiouudistuksilla ratkaisemaan myös ei-rakenteellisia ongelmia, vaikka niiden hyödyllisyydestä tällaisten ongelmien ratkaisemisessa ei yleensä ole näyttöä.
Yliopistojen määrä, koko ja kompleksisuus organisaatioina ovat lisääntyneet
Puolen vuosisadan aikasarja-aineiston tarkastelu osoittaa, että eurooppalaiset yliopistot ovat viime vuosikymmeninä organisaatioina kooltaan moninkertaistuneet ja keskenään erilaistuneet sekä instituutioina että sisäisten organisaatiorakenteidensa osalta. Tutkimus selkeyttää myös keskustelua siitä, yhdenmukaistuvatko vai erilaistuvatko yliopistojen ja korkeakoulujärjestelmien organisaatiorakenteet.
– Yksittäisten yliopistojen sisäiset organisaatiorakenteet pääsääntöisesti erilaistuvat ja korkeakoulutuksen globaalit rakenteet yhdenmukaistuvat. Näiden välisellä kansallisten korkeakoulujärjestelmien tasolla tapahtuu samanaikaisesti, mutta toisistaan poikkeavin tavoin sekä yhdenmukaistumista että erilaistumista, väitöskirjatutkija Arto Aniluoto selittää.
Uudentyyppiset organisaatiorakenteet ja -reformit yleistyneet 2000-luvulla
Etenkin 2000- ja 2010-luvuilla yliopistoreformien muutosnopeus ympäri Eurooppaa on kiihtynyt ja vaikutukset yliopistorakenteisiin ovat erilaistuneet, esimerkiksi uudentyyppisten, tiedekuntien päälle luotujen uusien organisaatiotasojen sekä toteutuksiltaan erilaistuneiden yliopistofuusioiden myötä. Tutkijan mukaan monet näistä reformeista ovat kyseenalaisesti perusteltuja tai ne eivät ota huomioon kohteidensa historiaa ja luonnetta organisaationa.
– Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä valitsemalla tietoisesti joukosta vertailtuja rakenteellisia vaihtoehtoja, kun suunnitellaan tulevaisuuden yliopistoreformeja ja uusia yliopisto-organisaatioita, Aniluoto toteaa.
Väitös jäsentää niiden lukuisten historiallisten yliopistomallien evoluutiota, joiden kautta vanhemmista ja arvovaltaisemmista yliopistoista mallia ottamalla ovat syntyneet ja muotoutuneet sekä nykyajan yliopistojen organisaatiorakenteet että Euroopan kansalliset korkeakoulujärjestelmät.
************************
VTM Arto Aniluoto väittelee 18.12.2020 kello 13 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "‘At Once So Uniform and So Diverse’ – A Comparative Study of the Organisational Structures of Well-Established European Universities from 1962 to 2013". Väitöstilaisuutta voi seurata osoitteessa:
https://helsinki.zoom.us/j/69859439642?pwd=MHR0aW1GdVRtZThncUw1RW13ZmdZ…
Vastaväittäjänä on yliopistonlehtori Elias Pekkola, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Pertti Ahonen.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa e-thesispalvelussa .
Väittelijän yhteystiedot:
Arto Aniluoto
Puh. 050 381 3829
arto.aniluoto@alumni.helsinki.fi