Vesi on ihmiselle tärkein luonnonvara ja useimmille niin itsestään selvä asia, ettei sen puute käy mielessäkään. Riittävä vedensaanti on kuitenkin globaalisti vaikea ongelma, eivätkä yksityistämisyritykset eri maissa ole sitä helpottaneet, päinvastoin, sanoo saksalainen Andreas Bieler Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista.
– Investoijat sanovat, että vesi olisi uusi öljy. Siinä missä öljy oli aiemmin tuottava sijoitus, he väittävät veden olevan sitä nyt erityisesti mahdollisen vesipulan vuoksi mutta myös siksi, että sitä ilman ei voi elää. Esimerkiksi Britanniassa hinnat nousivat muutamassa vuodessa 40 prosenttia yksityistämisen jälkeen, Bieler toteaa.
Yksityistämisen puolustajien mukaan palvelut paranevat, kun ne eivät ole enää kaupunkien tai kuntien tehtävinä. He uskovat, että toisin kuin julkisten palvelujen, kilpailutettujen yritysten on onnistuttava palvelussaan ja samalla tuotettava voittoa.
Bielerin mukaan vesihuollon yksityistämisestä ei ole seurannut missään mitään hyvää. Voiton tavoittelu heikentää palvelua ja nostaa hintoja, kun palvelu ei enää ole julkisen hinnoittelun piirissä.
Vesi on ongelma myös Euroopan Unionissa
Tällä hetkellä Bieler tutkii veden yksityistämistä Euroopan Unionissa. Finanssikriisin jälkeiset yksityistämisyritykset ovat myös EU:ssa aiheuttaneet puhtaan veden puutetta. Esimerkiksi Ateenan Atticassa vielä vuonna 2018 vähävaraiset olivat rakentaneet laittomia vesijohtoja turvatakseen vedensaannin.
– Vettä on oltava saatavilla, se ei ole luksustuote, Bieler sanoo. – Sen ei missään tapauksessa pitäisi kuulua kilpailun piiriin.
Esimerkiksi Irlannissa yritettiin säännöstellä vedenkäyttöä asuntokohtaisilla vesimittareilla, vaikka irlantilaiset maksoivat vedestä jo verojen yhteydessä. Kun sallittu kuukausilukema täyttyi, ylimenevästä osasta tuli käyttäjälle lasku. Käyttäjät siis maksoivat käyttämästään vedestä kahdesti. Laajojen mielenosoitusten jälkeen vesimittareista luovuttiin.
Bielerin mielestä veden on oltava rajoittamaton julkinen palvelu ja kaikkien saatavilla. Tämä huomattiin Napolissa, jossa Berlusconin yksityistämisten jälkeen vesi palautettiin julkiseksi palveluksi vuonna 2013.
Kreikan Thessalonikissa ja Ateenassa veden jakelusta tehtiin vuonna 2015 julkinen yritys ”the Hellenic Corporation of Assets and Participation”, jota kutsutaan nimellä Superfund ja jota lähes kaikki asukkaat vastustivat. Julkisia palveluja tarjoava yhtiö oli kuitenkin perustettava osana Kreikan velkajärjestelyjä. Superfundin hallituksen jäsenet hyväksyy Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Kaksi jäsenistä on Kreikan ulkopuolelta. Kreikan taloudellinen itsemääräämisoikeus heikentyi yhtiön myötä. Bieler nimittää tätä uuskolonialismiksi.
– Julkisia palveluja tulisi johtaa niin, että päätöksentekoon pääsevät osallistumaan sekä työntekijät että käyttäjät.
Tähän päästiin Pariisissa vuonna 2010 ja Berliinissä vuonna 2013, kun vesihuolto palasi julkiseksi palveluksi kuluttajien vaatimuksesta.
Vedensaannin yksityistämistä vastustavia ryhmiä ja järjestöjä on paljon: ympäristöjärjestöjä, ammattiyhdistysliikkeitä, kehitysyhteistyöjärjestöjä ja kansalaisaktivisteja. Vastustajat ovat onnistuneet vaikuttamaan sekä veden tuotantoon että jakeluun, ja lisäksi tuoneet esiin esimerkiksi ympäristönäkökulmia.
Andreas Bieler on talouspolitiikan professori ja Centre for the Study of Social and Global Justice-keskuksen jäsen Nottinghamin yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.