Vielä jokin aika sitten väestöräjähdys-termi toistui julkisessa keskustelussa tämän tästä. Uhkaavia ennusteita konkretisoivat kuvat täpötäysien pakolaisleirien kurjuudesta ja nälkiintyneistä Afrikan lapsista.
Nyt liikakansoituksesta ei juuri puhuta. Tuliko räjähdyksen sijaan sittenkin suutari?
— Maapallon kantokyvyn romahtaminen ja valtavan väestön taistelu viimeisistä resursseista ei näytä enää kauhean todennäköiseltä skenaariolta, yliopistonlehtori, väestötieteilijä Karri Silventoinen Helsingin yliopistosta myöntää.
Tungos kuitenkin lisääntynee, sillä YK:n mediaaniarvion mukaan meitä on vuonna 2100 nykyisen 7 miljardin sijaan noin 11 miljardia. YK ennustaa, että vuosisadan vaihteen jälkeen väkiluku kääntyy laskuun.
Silventoisen mukaan maapallo pystyisi ruokkimaan ennusteen mukaan kasvaneen väestön helposti, sillä ruoantuotannon globaali potentiaali on suurempi kuin aiemmin on ymmärretty. Afrikan hedelmällisiä alueita voisi hyödyntää viljelyssä paljon nykyistä tehokkaammin. Onpa meillä karussa Pohjolassakin ruoan ylituotantoa.
— Ruoan riittävyys ei ole ongelma nyt eikä todennäköisesti tulevaisuudessakaan. Pulmallista on se, että koska ruoka myydään markkinoilla, kaikilla ihmisillä ei ole välttämättä varaa ostaa sitä, Silventoinen tähdentää.
EPÄVARMAT ENNUSTEET
Palataan vielä YK:n vuoden 2100 väestöennusteeseen. Väestötutkimukseen keskittynyttä Max Planck -instituuttia Saksassa johtava Mikko Myrskylä huomauttaa, että 11 miljardin väestö on mediaaniarvio. YK:lla on tulevaisuuden varalle erilaisia skenaariota syntyvyyden ja elinajanodotteen varalle. Väestöarviot vaihtelevat 7 miljardista 15 miljardiin.
— Väestön määrän kehityksen ennustaminen on vaikeaa. Ennusteet ulottuvat niin pitkälle, että kaikenlaista yllättävää voi tapahtua. Todellisuus ulottuu usein skenaarioiden ulkopuolelle, hän toteaa.
Myrskylän mukaan väestötieteilijät ovat toistuvasti aliarvioineet elinajanodotteen paranemista, minkä vuoksi myös maapallon väkimäärän kasvua on arvioitu alakanttiin.
Myös syntyvyysennusteiden tekeminen on osoittautunut hankalaksi.
Monin paikoin syntyvyys on vähentynyt nopeammin kuin väestötieteilijät ovat ennustaneet. Teollisuusmaissa naisten hedelmällisyys on laskenut alle uusiutumisrajan jo aikaa sitten. Länsimaissa naiset synnyttävät siis keskimäärin alle kaksi lasta. Myös useissa kehittyvissä maissa perheiden tavanomaisin lapsiluku on kaksi.
YKSI POIKKEUS
Paljon katsojia keränneillä nettiluennoillaan ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling Karoliinisesta instituutista on kohahduttanut esittelemällä Bangladeshin alhaista 2,2:n hedelmällisyysastetta.
Alenevien syntyvyyslukujen joukossa on yksi poikkeus: Afrikka ja siellä erityisesti Sahel, Saharan eteläpuolinen alue. Angolassa hedelmällisyysaste oli vuonna 2014 6,1, Malissa 6,2 ja Nigeriassa 5,7.
— Näihin korkeisiin lukuihin ei ole mitään yksinkertaista selitystä. Yleensä naisten koulutus ja talouden koheneminen ovat laskeneet hedelmällisyyttä. Monissa Afrikan maissa tällaista selvää syiden ja seurausten suhdetta ei ole ollut. Tämä on asia, jota tutkijat yhä yrittävät ymmärtää, Myrskylä sanoo.
Ennusteiden mukaan leijonanosa maapallon väestönkasvusta tuleekin vastaisuudessa juuri Afrikasta.
EI MÄÄRÄ VAAN VAKAUS
Vaikka puheet varsinaisesta väestöräjähdyksestä voineekin unohtaa, on väestönkasvu yhä monin paikoin ongelma. Kaikille ei välttämättä riitä työtä ja toimeentuloa, jolloin paine siirtolaisuuteen kasvaa.
Eurooppa näki viime vuonna ennätysmäisen pakolaisten aallon. Myrskylä arvelee, että vastaisuudessa tulijoita riittää yhä etenkin Pohjois-Afrikasta. Alueen maiden väestörakenne, nuorison suuri määrä sekä poliittinen ja taloudellinen epävakaus ennakoivat suurta määrää.
Kehitysmaatutkimuksen yliopistonlehtori Markus Kröger Helsingin yliopistosta puolestaan tähdentää, ettei suuri väkimäärä tarkoita automaattisesti levottomuuksia, kurjuutta ja nälänhätää.
— Benelux-maat kuuluvat maailman tiheimmin asuttuihin alueisiin. Väkeä on yhtä tiuhassa kuin Haitissa tai Ruandassa, hän rinnastaa.
Krögerin mukaan suuri väkimäärä on ollut myös siunaus Afrikalle.
— Afrikassa ei ole nähty samanlaisia maakaappauksia kuin vaikkapa Brasiliassa, jossa suurmaanomistajat ovat rohmunneet paikallisten maita Amazonin ja Cerradon harvaan asutuilla alueilla. Kuin varkain kaapparit ovat hakanneet siellä valtavan määrän metsää rehuksi tarkoitettujen soijaviljelmien tieltä.
Afrikassa vastaava maaryöstö ei ole onnistunut, koska väkeä on niin paljon. Paikalliset ovat vastustaneet äänekkäästi kaappausyrityksiä, Kröger toteaa.
LÄNSIMAINEN JÄLKI
Miten paljon väkeä maapallo kestää? Vaikka Maa pystyisikin ruokkimaan nykyistä suurilukuisemman väkimäärän, niin ei ole varmaa, suoriutuuko se ihmispaljouden tuottamista saasteista ja kasvihuonekaasuista.
Maantieteilijä, yliopistonlehtori Paola Minoia Helsingin yliopistosta muistuttaa, että kantokyvyn kannalta olennaista ei ole väestön määrä vaan kulutuksen määrä.
— Köyhän väkirikkaan maan ekologinen jalanjälki voi olla moninkertaisesti pienempi kuin rikkaan vähäväkisen maan. Verrataan vaikkapa ruokavalioita: keskivertoamerikkalaisen ruokakorin tuottaminen kuluttaa noin viisi kertaa niin paljon vettä kuin tavallisen intialaisen.
Maapallon kestokyvystä huolestuneiden rikkaiden länsimaalaisten pitäisi siis korjata ensisijassa omia kulutustottumuksiaan ja lakata huolehtimasta kehitysmaiden köyhistä, jotka haaveilevat elämästä, joka olisi edes hieman leveämpää kuin heidän nykyinen arkensa, Minoia arvioi.
KASVUN ONGELMA
Kröger puolestaan kehottaa kiinnittämään huomiota maihin, joiden bruttokansantuote kasvaa vauhdilla.
— Bruttokansantuotteen kasvu pitkälti mittaa, miten paljon maa kuormittaa ympäristöä. BKT:n räjähdys olisi väestöräjähdystä oikeampi termi, kun mietitään maapallon kantokyvyn kestämistä, Kröger painottaa.
Nopeasti kasvavia talouksia ovat olleet muun muassa Kiina, Intia, Indonesia, Malesia, Brasilia, Paraguay, Argentiina, Nigeria ja Angola. Eikö näille kehittyville maille sitten pitäisi suoda mahdollisuutta vaurastua?
Krögerin mukaan kasvu ei leviä esimerkkimaissa reilusti, vaan usein yhdet vaurastuvat toisten kustannuksella.
OIKEAA TIETOA
Väestötieteilijä Mikko Myrskylä ei suostu antamaan suoraa vastausta siihen, pitäisikö korkean syntyvyyden maissa koettaa painaa hedelmällisyysastetta nykyistä alemmaksi.
— Yleensä koulutusta pidetään parhaana syntyvyyden säännöstelyn keinona. Jos haluaa olla väestönkasvusta huolissaan, voi ajatella, että koulutus on hyvä ase sitä vastaan. Jos ei halua olla huolissaan, voi ajatella, että koulutus on aina hyväksi, ja sen sivutuotteena myös syntyvyys saattaa laskea, tutkija muotoilee.
Enemmän kuin väestönkasvusta Myrskylä on huolissaan siitä, miten kehittyvistä maista saadun väestötiedon taso on viime aikoina laskenut. Väestölaskentojen tekeminen on kallista, eikä kaikkialla nähdä niiden arvoa.
— Jotta ymmärtäisi, mitä maailmassa tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa, pitää ensin katsoa väestökehitystä. Pitää siis ymmärtää, mitä tapahtuu eri maiden väestömäärille, -rakenteille ja elinajanodotteille, Myrskylä toteaa.
TYTÖT PÄÄROOLIIN
Syntyvyys on pienentynyt Saharan eteläpuolella, joskin hitaasti. Iso perhe on Afrikan maaseudulla yhä henkivakuutus, mutta tyttöjen koulutus muuttaa asenteita.
Sanotaan, että köyhyys tarkoittaa suuria lapsilaumoja. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa väite pitääkin paikkansa. Pienokaisten lukuisuus saa alueen rutiköyhien maiden väestöpyramidit pullistumaan alaosastaan.
Kaikkialla köyhyys ei kuitenkaan merkitse suurperhettä.
— Esimerkiksi Etelä-Aasian köyhimmissä maissa syntyvyys on noin puolet Afrikan lukemista, kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessori Juhani Koponen vahvistaa.
Pientä laskua on myös Afrikan köyhimmillä alueilla. Esimerkiksi Tansaniassa 1960-luvulla naiset synnyttivät keskimäärin 7 lasta, nyt 5.
Syntyvyyden suuruudella on väliä. Monissa Afrikan maissa nuorten ikäluokille ei riitä töitä eikä siten näköaloja. Vakaus voi kärsiä — ja ainakin ihmissalakuljettajille riittää töitä Välimerellä.
STATUSSYMBOLI
Selityksiä Afrikan köyhien alueiden hitaalle lapsiluvun laskulle voi poimia niin historiasta, kulttuurista kuin taloudestakin.
— Aikoinaan siirtomaavallat pitivät alkuasukkaiden määrää liian pienenä. Uudet isännät tarvitsivat työvoimaa plantaaseilleen ja kaivoksiinsa. Modernisaatio ja kehittyvä terveydenhuolto vähensivätkin kuolleisuutta ja nostivat syntyvyyttä, Koponen selittää.
Nykyisin monien Afrikan maiden elinkeinorakenne suosii suuria perheitä. Lasten suuri määrä voi olla etenkin maaseudulla tietoinen ratkaisu. Siellä lapset ovat vanhemmille tervetullutta työvoimaa ja myöhemmin turva vanhuuden varalle.
— Iso lapsikatras voi olla myös statussymboli. Esimerkiksi Malawissa ajatellaan, että mitä isompi perhe on, sen voimakkaampi se on. Statusmerkitys on tärkeä etenkin miehille, Malawissa kehitysyhteistyötä tehneen Väestöliiton asiantuntija Laura Lipsanen sanoo.
KUUMA AIHE
Naisten koulutusta pidetään yhtenä tehokkaimpana keinona suitsia väestönkasvua. Saharan eteläpuolisissa maissakin tyttöjen koulutus on vuosien mittaan jonkin verran kohentunut.
— Yhä useampi tyttö aloittaa opinnot, mutta tasa-arvon toteutumiseen koulutuksessa on vielä matkaa. Tytöt joutuvat vielä usein jättämään koulun kesken liian varhain, toiminnanjohtaja Elina Multanen Suomen UN Womenista sanoo.
Väestöliiton asiantuntija Laura Lipsanen puolestaan arvioi, että koulutuksen voima näkyy jo Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kouluttamattomien naisten keskimääräinen lapsiluku on siellä noin 6–7, jonkin verran koulua käyneiden taas 4–5.
Koponen puolestaan painottaa, että naisten koulutus laskee syntyvyyttä vasta, kun sitä on saatu riittävästi. Yhteiskunnan modernisoituessa syntyvyys voi alkuvaiheessa jopa nousta.
Multanen ja Lipsanen tähdentävät perhesuunnittelun ja valistuksen merkitystä.
Köyhillä alueilla seksuaalikasvatus ja perhesuunnittelupalvelut eivät vieläkään ole kaikkien ulottuvilla. Seudun ainoa klinikka voi olla pitkien taipaleiden takana, jonne matkustaminen vaatisi aikaa ja rahaa.
Paikalliset voivat myös karsastaa perhesuunnittelua. Yhteisö saattaa pitää etenkin nuorille ja naimattomille suunnattua valistusta moraalittomana. Naimisissa olevan naisen aviomies tai miespuolinen sukulainen voi päättää, ettei ehkäisy tule kyseeseen.
RAHOITUS KATKOLLA
Pakkovalistus ei kuulu kehitysyhteistyön lähtökohtiin.
— Päätös lapsiluvusta on seksuaalioikeus. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus päättää, miten monta lasta hankkii. Tämä edellyttää tietoa ja mahdollisuuksia punnita päätöstä. Yleensä seksuaalikasvatuksen tuoma tieto pienentää perhekokoa, Lipsanen toteaa.
Vaikka perhesuunnitteluohjelmat ovat laskeneet voimakkaasti syntyvyyttä, on niille vaikea saada rahoitusta.
— Aihe on kiistanalainen ja siihen liittyy paljon tabuja niin avustusta antavissa kuin tuettavissakin maissa. Rahahanat voivat sulkeutua, jos arvellaan, että rahoituksen turvin annettaisiin tietoa abortista. Yhdysvallat lopetti George W. Bushin presidenttikaudella YK:n väestörahaston tukemisen, Lipsanen kertoo.
Juuri nyt myös Väestöliiton tyttöjen koulutusta Malawissa tukenut hanke on jäissä, sillä Suomi on leikannut hankkeen rahoituksen kehitysavusta säästäessään.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/09/16.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.