Teologien vetämä hanke jatkoon Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen haussa

Professori Anne Birgitta Pessin johtama monitieteellinen konsortio pureutuu yhteiskunnallisiin jakolinjoihin ja jakautuneisuuteen.

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto päätti 13.3.2017 varsinaiseen hakuun valituista konsortioista. Jatkoon pääsi 32 hanketta. Valintapäätösten perusteena olivat monitieteisyys, hankkeiden yhteiskunnallinen merkitys, vaikuttavuus ja tieteellinen laatu.

Haettavana oli kolme uutta ohjelmaa, joihin saatiin yhteensä 93 aiehakemusta. Niissä oli mukana tutkijoita 71 organisaatiota. Eri tutkimusaloja oli mukana 55.

Kestävän kasvun avaimet -ohjelmassa jatkoon pääsi kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessin johtama konsortio: Sosiaalisista etäisyyksistä kohti kestävää kasvua. Yhteensä hakemuksia kyseiseen ohjelmaan tuli 25 kappaletta, joista kahdeksan kutsutaan varsinaiseen hakuun.

− Olemme CoPassion ja CoCare -tiimeissä jatkoon pääsystä valtavan onnellisia. Hanke nivoutuu äärettömän synergeettisesti osaksi suunnitelmiamme, Pessi iloitsee.

Monitieteistä pureutumista ihmisyyteen ja lähimmäisyyteen

Sosiaalisista etäisyyksistä kohti kestävää kasvua -konsortio on ensimmäinen strategisen tutkimuksen haun loppuvaiheeseen päässyt teologian hanke. Tavoitteena on valottaa yhteiskunnallisia jakolinjoja ja jakautuneisuutta.

− Meiltä on rapautumassa jaettujen perspektiivien ja yhteisyyden kokemus. Kysymme, miksi yhteisöllisyys nähdään liian kepeästi ja tarkastelemme mitä se todella on ja mille se voi rakentua, Pessi kertoo.

− Lisäksi tuomme esille, että ihminen nähdään liian negatiivisesti ja talousmielessä: empatia ja myötätunto ovat myös ydintä, hän jatkaa.

Konsortion tarkoituksena on tutkia ja rakentaa jaettuja perspektiivejä erityisesti neljän teeman alla: ihmiskuvan ja ihmisen holistisuuden (myös luonto ja taide); urbaaneiden yhteisöjen; työelämän sekä nuorten ja koulun kautta.

Hankkeen kokoonpano on hyvin poikkialainen.

− Meillä on kymmeniä kumppaneita yritysmaailmasta ja eri yhteisöistä sekä yliopistokumppaneita eri puolilta. Mukana on myös tutkijoita Suomen ympäristökeskuksesta. Teologeista mukana on eetikoita, systemaatikoita ja kirkkososiologeja, Pessi luettelee.

− Tiukasta tutkimuksellisesta fokuksesta huolimatta ajattelemme luovasti ja tavoitteemme on luoda uutta.

Tiimityölle kiitosta

Aiehakemuksen valmistelua Pessi kuvailee surrealistiseksi kokemukseksi.

− Valmisteluaikataulu oli tiukka, mutta lopputulos aivan käsittämätön puristus huikealta tiimiltä. 

Lisätyötä on vielä kuitenkin paljon luvassa, mutta Pessi suhtautuu jatkoon luottavaisesti.

− Haut ovat yhteistoiminnan hankkeita, eivät vain tutkimusta. Jo nyt meillä on mukana yli 30 kumppania eri puolilta yhteiskuntaa, ja vaikka hakemus ei lopulta menisikään läpi, poikii hanke joka tapauksessa varmasti tutkimuksellista hyvää paremman maailman puolesta.

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen ohjelmat

Strategisen tutkimuksen neuvosto päättää ohjelmiin otettavista hankkeista syksyllä 2017. Hakemukset arvioidaan kahdessa eri paneelissa, joista toinen keskittyy hakemusten tieteelliseen laatuun ja toinen niiden yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

Lisätietoja:

32 konsortiota strategisen tutkimuksen varsinaiseen hakuun (Suomen Akatemia 13.3.2017)