15. syyskuuta 2008 yhdysvaltalainen rahoitusalan yritys Lehman Brothers meni konkurssiin ja maailmanlaajuinen finanssikriisi alkoi. Pankit ympäri maailmaa tarvitsivat valtioiden tukea, euroalue ajautui kriisiin ja ihmiset joutuivat vaikeuksiin, kun monen omaisuudesta suli iso osa ihmisten sijoitusten ollessa kiinni muun muassa pörssin kehityksestä riippuvaisissa rahoitusinstrumenteissa.
Lehman Brothersin kaatumisesta on nyt kymmenen vuotta. Mitä hallitukset ja keskuspankit ovat tehneet talouden vakauttamiseksi?
– Yhdysvaltojen edellisen presidentin Barack Obaman kaudella lisättiin vähän rahoitusmarkkinoiden sääntelyä, minkä lisäksi finanssivalvontaa on lisätty esimerkiksi pankeille tehtävien stressitestien muodossa, sanoo Antti Ronkainen.
Hän tekee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjaa keskuspankkien poliittisesta muutoksesta finanssikriisin jälkeen.
– Sen sijaan suuria politiikkamuutoksia ei ole tehty eikä 1970-luvun jälkeen toteutettua finanssimarkkinoiden vapauttamista peruttu. Esimerkiksi pankkien oikeuteen luoda velkaa ei puututtu, liike- ja investointipankkitoimintaa ei ole erotettu toisistaan, eikä merkittäviä talousrikossyytteitä ole nostettu, Ronkainen jatkaa.
– Päinvastoin ihmisiä ja yrityksiä on kannustettu jatkamaan velanottoa painamalla korot alas ja suurista pankeista on tehty entistä isompia. Lisäksi presidentti Donald Trump pyrkii purkamaan pankeille asetettuja lakeja. Edellisen kriisin opetukset alkavat jo unohtua nykyisessä noususuhdanteessa.
Keskuspankilla iso rooli
Finanssikriisin jälkeen finanssipolitiikan ja rahapolitiikan suhde on muuttunut koko maailmassa. Jatkossa yhdeksi kulmakiveksi nouseekin Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) ja presidentti Trumpin välinen suhde. Ronkaisen mukaan on poikkeuksellista, että istuva presidentti on eri linjoilla keskuspankin kanssa.
– Trump haluaa, että korkoja ei nosteta enempää. Jos Fed alistuu Trumpin tahtoon, sen uskottavuus itsenäisenä keskuspankkina kokee kolauksen. Jos taas Fed jatkaa itsepäisesti koronnostoa, se voi ajaa kehittyvät taloudet taantumaan. Turkki ja Argentiina kärsivät jo dollarimääräisten lainojen kallistumisesta.
Kiinnostavaa on myös se, tunnistavatko poliitikot keskuspankkien ja hallitusten välisen roolin muutoksen. Finanssikriisin jälkeen hallitukset ovat olleet passiivisempia ja keskuspankkien on pitänyt ottaa enemmän vastuuta.
– Esimerkiksi euroalueella hallitusten välinen heikko luottamus ja alhainen toimintakyky on pakottanut Euroopan keskuspankin estämään euroalueen hajoamisen. Onko vallassa olevien poliitikkojen oletuksena, että keskuspankki pelastaa aina, kun hätä iskee? Entä onko keskuspankeilla kykyä toimia seuraavassa kriisissä, Ronkainen kysyy.
Pörssit nousussa epävarmuuksista huolimatta
Jos uusi kriisi tulee, se tulee Ronkaisen mukaan yllätyksenä. Taloussuhdanteen yksi indikaattori on yleensä pörssikurssit. Ne nousevat edelleen Yhdysvalloissa, vaikka ilmassa on paljon poliittista epävarmuutta. Perinteisesti pörssit ennakoivat puolisen vuotta eteenpäin, mitä tuleman pitää. Noususta ei nyt siis voi päätellä, että taloudella menisi kaikkiaan hyvin.
Ronkaisen mukaan pinnalla on paljon avoimia kysymyksiä, joilla voi olla suuri vaikutus maailmantalouteen: Jäävätkö Turkki ja Argentiina ainoiksi kehittyvien talouksien ongelmamaiksi vai alkaako uusi kehittyvien talouksien kriisi? Pystyvätkö läntiset keskuspankit lopettamaan elvytystoimia ilman uutta kriisiä? Miten Trumpin kauppasodat eskaloituvat, ja millaisena Kiinan talouskasvu jatkuu?
– Kysymysmerkkejä ovat myös ensi vuoden EU-vaalit, Brexitin poliittiset seuraukset sekä EU:n ja USA:n välisten suhteiden jatko.
Lisäksi talouteen tuovat oman epävarmuutensa radikaalioikeisto ja populistit, joista Brexit ja Trumpin valtaannousu ovat esimerkkejä. Jos europarlamentin kansallismieliset ryhmittymät yhdistävät voimansa, ne voivat nousta sosiaalidemokraattien ohi toiseksi suurimmaksi parlamenttiryhmäksi.
Politiikan ja talouden suhde on tullut entistä läheisemmäksi. Tämä tulee Ronkaisen mukaan selvästi esiin etenkin silloin, kun laskukausi alkaa.
– Maailmantalouden ylle tulee koko ajan enemmän mustia pilviä. Talouden ennustamisessa eivät enää riitä taloustieteen matemaattiset mallit, vaan asiassa pitää huomioida yhä enemmän poliittisia epävarmuustekijöitä, Ronkainen sanoo.