Suora lähetys Tiedekulmasta 11.6.: COVID-19 in Russian and Eurasian societies

Koronapandemia on keväällä 2020 koetellut koko maailmaa. Virus ei tunnusta valtioiden rajoja, mutta sillä, miten pandemiaan eri maissa suhtaudutaan ja millaiset valmiudet sen hoitamiseen yhteiskuntajärjestelmä, terveydenhuolto ja muut instituutiot antavat, on ollut suuri merkitys. Aleksanteri-instituutin tutkijat ovat seuranneet pandemian etenemistä ja sen seurauksia Venäjällä ja Euraasiassa mm. politiikan, työmarkkinoiden, kansalaisjärjestöjen ja historian näkökulmista.

Ensimmäinen postaus koronaan liittyen ilmestyi Aleksanteri-instituutin Gulag Echoes -hankkeen blogissa 1.4.2020. Viisivuotinen Euroopan tutkimuskomission (ERC) rahoittama hanke tutkii monikulttuurisuuden kohtaamista entisen Neuvostoliiton alueen maiden vankiloissa, mutta hankkeen tutkijoiden käyttämät metodit ja verkostot mahdollistivat myös nopean tarttumisen ajankohtaiseen aiheeseen. Tutkijatohtori Olga Zeveleva onnistui jo pandemian alkuvaiheissa keräämään huomattavan laajan aineiston koronatilanteesta, epidemian torjunnasta ja epäonnistuneiden torjuntatoimien nostattamista mellakoista vankiloissa eri puolilla maailmaa. Kesäkuun alkuun mennessä blogissa on ilmestynyt viisi hankkeen tutkijoiden pitkää artikkelia, joissa pandemiaa mm. tarkastellaan 1800-1900-lukujen vaihteen kolera- ja lavantautiepidemioita vasten, ja kerrotaan Georgiassa toteutetusta erikoisesta toimenpiteestä asuttaa vankiloiden työntekijät pandemian ajaksi vankilatiloihin.

Siinä missä Gulag Echoes -blogi keskittyy tiukasti vankilakontekstiin, Politics & Pandemics -blogissa otetaan laajempi näkökulma pandemian poliittisiin ja yhteiskunnallisiin seurauksiin. Tätä blogia ylläpitävät Electoral Malpractices -hankkeen tutkijat, ja siinä pääsevät ääneen tutkijat monilta eri tieteenaloilta. Blogin postauksissa on tähän mennessä käsitelty niin Venäjän sisäpolitiikkaa, keskiaasialaisten siirtotyöläisten asemaa kuin Unkarin Viktor Orbánin tapaa käyttää pandemiaa asemansa vahvistamisen ja diktatuurin luomisen välineenäkin.

Aleksanteri-instituutin tutkijat ovat julkaisseet kirjoituksia koronatilanteesta ja kommentteja sen taustoista myös monissa Helsingin yliopiston ulkopuolella tuotetuissa verkkojulkaisuissa. Vladimir Gel'manin kirjoituksen Venäjän huonon jhallinnon ja pandemiatoimien suhteesta voit lukea The Riddle -julkaisusta and Sherzod Eralievin artikkelin pandemian vaikutuksista Keski-Aasian talouksiin julkaisusta Voices on Central Asia.

Tervetuloa seuraamaan suoraa keskustelua Tiedekulmasta 11.6.

Helsingin yliopiston Tiedekulmassa torstaina 11.6. klo 14-15.30 järjestettävä paneelikeskustelu tuo yhteen tutkijoiden eri alustoilla esittämiä analyysejä ja katsauksia. "COVID-19 in Russia and Eurasia" -tilaisuudessa kolme keskusteluun aktiivisesti osallistunutta tutkijaa kertoo viimeisimmät näkemyksensä tilanteesta:

  • Dr. Margarita Zavadskaya: Political Consequences of the COVID-19 in Russia: Another Blame Game?
    "Recent Russian polls have registered an increase of trust in regional heads, while state-sponsored agencies and independent pollsters keep reporting contradicting numbers for the presidential support; I will talk about who and why is held accountable for fighting the coronavirus and economic downturn."
  • Dr. Sherzod Eraliev: Covid-19 pandemic on Central Asian labour migrants in Russia
    “As thousands of Central Asian labour migrants have lost jobs due to the pandemic-caused lockdown and economic crisis, how have their perspectives changed in the Russian job market? What are the effects on their remittance-dependent home countries?”
  • Dr. Olga Zeveleva: Prisons and punishment in Russia during the COVID-19 pandemic
    "Prisoners have been among the most vulnerable groups during the virus outbreak. I will examine how Russia’s prison system has dealt with the COVID-19 pandemic, and situate the Russian case in a broader context of responses to the virus in places of detention around the world."

Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Gulag Echoes -hankkeen tutkijatohtori Mikhail Nakonechnyi, ja sitä voi seurata suorana Live Streamina tai sen voi katsoa myöhemmin Aleksanteri-instituutin YouTube-kanavalta. Suoran lähetyksen etuna on mahdollisuus lähettää kysymyksiä panelisteille. Keskustelua käydään Twitterissä aihetunnisteella #coronainrussia.