Vuoden 1970 seurakuntavaaleissa otettiin käyttöön suhteellinen vaalitapa ja puolueet pystyivät perustamaan valitsijayhdistyksiä. Puoluetunnuksia ei kuitenkaan ollut lupa käyttää ehdokaslistoissa.
− Vanhan vaalijärjestelmän aikana ei-sosialistiset puolueet, erityisesti Keskustapuolue ja Kokoomus, olivat olleet ikään kuin luonnostaan vallankäyttäjiä seurakuntien päättävissä elimissä. Kirkko koettiin merkittäväksi instituutioksi suomalaisessa yhteiskunnassa, joten muutkin puolueet halusivat olla vaikuttamassa päätöksentekoon, aihetta tutkinut Virpi Siitonen toteaa.
Siitosen mukaan eri yhteiskuntaluokkia edustavien seurakuntalaisten asettuminen ehdokkaiksi vaaleissa kuvasti kiinnostusta ja arvostusta kirkkoa kohtaan. Puolueita kiinnosti myös kirkon talous ja kysymys kirkollisverosta. Lisäksi kirkon ja valtion suhteesta keskusteltiin. Vasemmistossa oli halua erottaa ne toisistaan.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa puolueiden aktiivisuus jakoi mielipiteitä. Monet seurakuntalaiset vierastivat tai suorastaan pelkäsivät suoraa puolueiden poliittista vaikuttamista vaaleissa.
− Lehtien palstoilla käytiin esimerkiksi keskustelua siitä, miten työväenliike on ollut mukana kirkon toiminnassa ja miten sen tulisi olla. Silloinen arkkipiispa Martti Simojoki muun muassa kommentoi useissa yhteyksissä, että kirkon käyttäminen puoluepoliittisten pyrkimysten palvelukseen oli torjuttava. Toisaalta hänen mukaansa oli väärin tulkita puolueiden kiinnostus pelkäksi yritykseksi kamppailla poliittisesta vaikutusvallasta, Siitonen kertoo.
Tutkimuskohteina Forssan, Merijärven ja Vihdin seurakunnat
Siitonen on tutkinut väitöskirjassaan kolmea erilaista seurakuntaa eri puolilta Suomea, joissa poliittisten puolueiden ja herätysliikkeiden asema ja merkitys poikkesivat toisistaan. Tutkimuskohteena olleet seurakunnat edustivat sekä maaseutua että kaupunkia.
Tutkimusseurakunnista Forssassa ja Vihdissä SDP oli kaikissa 1970-luvun vaaleissa omalla listallaan. Forssassa myös evankeliset asettivat ehdokkaita. Vihdissä ei-sosialistiset puolueet olivat puolestaan erilaisilla kokoonpanoilla vaaliliitossa vuosien 1974 ja 1978 vaaleissa. Ei-sosialistisissa vaaliliitoissa oli mukana usein seurakuntaväkeä tai riippumattomia.
Vuonna 1970 Merijärvellä järjestettiin sopuvaalit. Seuraavissa vaaleissa lestadiolaiset ja Keskustapuolue asettivat ehdokkaita. Myös SKDL:llä oli oma ehdokaslistansa vuoden 1974 vaaleissa.
Puolueilla oli 1970-luvulla omat kirkkopoliittiset ohjelmansa
Valmistautuessaan vaaleihin puolueet tekivät kirkkopoliittisia ohjelmia. Yleispoliittinen tilanne ja menestys eduskuntavaaleissa vaikuttivat puolueiden aktiivisuuteen seurakuntavaaleissa. Kaikkein selvimmin omilla listoillaan vuoden 1970 seurakuntavaaleissa esiintyivät SDP ja SMP.
− Vuosien 1974 ja 1978 vaaleissa myös muut puolueet olivat entistä näkyvämmin esillä. Osa oli vaaliliitoissa. SKDL oli aktiivinen erityisesti Pohjois-Suomessa, väittelijä jatkaa.
Vuoden 1970 vaaleissa puoluepoliittisella pohjalla muodostettuja valitsijayhdistyksiä oli koko maassa lähes puolet, vuonna 1974 kaksi kolmasosaa ja vuonna 1978 kolme neljäsosaa.
− Koko maassa äänestysprosentti jäi kaikissa 1970-luvun vaaleissa alle 20 %:n ja vaihteli tutkimusseurakunnissa noin 13 %:sta yli 43 %:iin. Vaikka suhteellinen vaalitapa mahdollisti aiempaa paremmin seurakuntalaisten tasapuolisen vaikuttamisen seurakunnan päätöksentekoon, vain pieni osa heistä äänesti, Siitonen summaa.
Väitöstutkimuksen aineisto koostuu vuosien 1970, 1974 ja 1978 seurakuntavaaleja käsitelleistä lehtikirjoituksista kymmenessä lehdessä sekä tutkimusseurakuntien seurakuntavaalien ja kunnallisvaalien asiakirjoista.
***
TM Virpi Siitonen väittelee 7.4.2018 kello 10 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Puolueet kirkkoa valtaamassa? − Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja yhteiskunnan väliset suhteet Forssan, Merijärven ja Vihdin seurakuntavaalien 1970, 1974 ja 1978 valossa". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa HY, Päärakennus, Unioninkatu 34, 3. krs., Auditorium XII.
Vastaväittäjänä on dosentti Ville Jalovaara, Helsingin yliopisto, ja kustoksena professori Jyrki Knuutila Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.