ALEKSANTERI INSIGHT 3/2021. Uusi tietokoneteknologia auttaa toimituksia keräämään, analysoimaan ja visualisoimaan tietoa sekä helpottaa mediatekstien tuottamista ja levittämistä. Tämä tekniikka voi lisätä uutistuotannon nopeutta, skaalaa ja tarkkuutta ja sen avulla voi räätälöidä uutissyötteitä ihmisille. Samalla se kuitenkin myös uhkaa journalistien autonomiaa, etenkin koska sosiaalisen median tapaiset internetin välittäjätahot muokkaavat uutiskulutusta lisääntyvässä määrin. Mutta miten median automatisaatio ja datajournalismi autoritäärisissä valtioissa eroavat vastaavista demokratioissa?
Venäjän mediakentän digitaalisia innovaatioita ja sellaisia suuria teknologiayrityksiä kuin Yandex käsittelevä tutkimuksemme osoittaa, että liberaaleja demokratioita selittämään kehitetyt lähestymistavat ja mallit eivät välttämättä sovi autoritäärisiin yhteiskuntiin. Näitä tutkimuksellisia linssejä ei siis voida suoraan soveltaa sellaisiin vähän tutkittuihin alueisiin kuin entinen Neuvostoliitto. Venäjän tarkastelu tarjoaa konkreettisia esimerkkejä ilmiöistä, jotka jäävät usein huomaamatta.
Ensinnäkin on tärkeää tarkastella erilaisia poliittisia rajoitteita, jotka muokkaavat journalismin arkea Venäjällä ja vaikuttavat platformisaatioon eli alustatalouteen ja datafikaatioon, eli yhä lisääntyvään ihmisten toiminnasta syntyvään tietoon. Entisen Neuvostoliiton alueen maissa journalistit kohtaavat merkittävästi enemmän haasteita tiedon saatavuuden ja luotettavuuden suhteen kuin liberaaleissa demokratioissa. Näin ollen heidän on käytettävä huomattavasti aikaa monimutkaiseen tiedon keräämiseen, siivoamiseen ja oikeaksi todistamiseen. Tiedon saavuttamisen vaikeuttamista käytetään poliittisiin päämääriin. Esimerkiksi Venäjällä julkisia tietoja hyödyntäneet korruptiotutkimukset (kuten Aleksei Navalnyin tekemät) ovat johtaneet joidenkin tietokantojen avoimuuden rajoittamiseen.
Toiseksi tutkijoiden ja alan toimijoiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota journalistien haavoittuvaan asemaan autoritäärisisä maissa. Datajournalismi voi tarjota merkittävän edun toimituksissa, joiden toimintaa rajoitetaan esimerkiksi estämällä toimittajien pääsy hallinnon lehdistötilaisuuksiin, tai kun viralliset tahot eivät suostu puhumaan joistakin aiheista, kuten vaikkapa korruptiosta. Toisaalta vaikutus voi olla myös päinvastainen. Samalla kun (data)journalismin ja aktivismin välinen raja on hämärtynyt, näkyvän tutkivan journalismin tekemiseen liittyy huomattavia ammatillisia ja henkilökohtaisia riskejä maissa, joissa poliittinen ja median vapaus on rajoittunut. Esimerkiksi viime aikoina monet venäläiset toimittajat ja julkaisijat, kuten vaikkapa Meduza ja Proekt.media ovat joutuneet ”ulkomaisten agenttien” listalle.
Kolmanneksi vaikka journalismin riippuvaisuus suurista teknologiayrityksistä tunnustetaan laajalti, joitakin tämän kehityksen ongelmallisia puolia ei ole riittävästi huomioitu. Sellaisia ovat esimerkiksi vähäinen tuki pienille kielille sekä se, miten riippuvaisuus teknologiayhtiöistä voi linkittyä autoritäärisen kontrollin. Liiallinen tukeutuminen pääosin länsimaisiin kolmansien osapuolien tuottamiin teknologioihin hidastaa kotimaisen osaamisen kehittymistä. Vain muutaman kansallisen teknologiayrityksen keskeinen asema puolestaan antaa autoritääriselle hallinnolle mahdollisuuksia väärinkäyttää teknologiaa vaikuttaakseen uutistuotantoon infrastruktuurin tasolla.
Neljänneksi yleisön roolia tulisi tarkastella syvällisemmin. Erityisen tärkeää on medialukutaito ja sen suhde uutisointiin politiikasta, kuten vaikkapa Venäjän parlamentinvaaleissa syyskuussa 2021. Tekstien, kuvien ja äänimateriaalin lukutaito määrittää miten ja mitkä yleisöt kykenevät osallistumaan politiikan uutisointiin. Medialukutaito vaikuttaa siihen, millaista tietoa erilaiset kansalaisten ryhmät saavat vaaleista ja näkevätkö he vaalit rehellisinä ja laillisina.
Mariëlle Wijermars on vieraileva tutkija Aleksanteri-instituutissa
Olga Dovbysh toimii tohtoritutkijana Aleksanteri-instituutissa