Olemme eläneet 12 viime vuotta jatkuvien talouskriisien aikaa. Ensin iski Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi, sen vanavedessä eurokriisi ja tänä vuonna koronakriisi. Julkinen valta on joutunut avittamaan investointeja ja kysyntää liikkeelle. Keskuspankit ovat saaneet aiempaa isomman roolin, poliittisen talouden tutkija Lauri Holappa toteaa.
Euroopan keskuspankki EKP ja Yhdysvaltain keskuspankki ovat massiivisilla arvopaperien ja velkakirjojen osto-ohjelmillaan puskeneet korot nollatasolle. Investoimisesta on tehty yrityksille houkuttelevampaa ja valtiotkin ovat voineet ottaa lainaa aiempaa riskittömämmin.
Poikkeava kriisi
Euroopan finanssipolitiikassa on tähän saakka vannottu tiukan talouspolitiikan nimiin, mutta koronakriisi on nostanut elvytyksen tarpeen vahvasti esiin. Tämä on suuntana jopa tiukan budjettilinjan Saksassa, samoin Suomessa.
Viruksen aiheuttama kriisi poikkeaa aikaisemmista siinä, että sitä ei voida edes yrittää selittää minkään maan vastuuttomalla taloudenpidolla, Holappa pohtii.
— Valtavirrankin taloustieteeseen sisältyy ajatus, että poikkeustilanteessa elvytys on sallittua ja mahdollista. Koronapandemia aktualisoi tämän, koska sen myötä syntyneen talouskriisin syistä ei ollut tulkintakamppailua.
Taustalla voi tutkijan mukaan olla myös pelko siitä, että tiukan kulukurin sosiaaliset seuraukset nostaisivat entisestään populististen puolueiden kannatusta.
Turhia huolia
Poliittisen talouden tutkimuksessa ajatellaan usein, että kansainväliset rahoitusmarkkinat, joilta valtiot lainaavat rahaa, rajoittavat olennaisesti maiden talouspolitiikan liikkumatilaa. Viime keväänä tarkastetussa väitöksessään Lauri Holappa kyseenalaistaa teesin.
— Kysyn simppelin kysymyksen: jos näin on, miksi emme sivuuta luottomarkkinoita ja lainaa suoraan omasta keskuspankista?
Tämä entisaikaan setelirahoitukseksi kutsuttu elvytystapa on mahdollista rahapoliittisesti suvereeneille valtioille, jotka laskevat liikkeelle omaa valuuttaansa. Esteenä on kuitenkin teoria, jonka mukaan julkisen kulutuksen rahoittaminen keskuspankista johtaisi hyperinflaatioon.
Holapan mukaan pelko on ainakin tällä hetkellä länsimaisissa yhteiskunnissa turha. Euroalueella inflaatio on päinvastoin jatkuvasti Euroopan keskuspankille asetetun kahden prosentin tavoitteen alapuolella.
Erot kasvavat
Joissakin puheenvuoroissa on pelätty, että keskuspankkien runsaat arvopaperien ja velkakirjojen osto-ohjelmat paisuttavat taas uutta finanssi- ja pörssikuplaa. Holappa ei usko ainakaan nopeaan tuhoskenaarioon, mutta näkee kyllä muunlaisia huolenaiheita.
— Kun tiedetään, miten arvopaperien omistus jakautuu väestöryhmien kesken, niin onhan tämä omiaan kasvattamaan varallisuuseroja.
Tilanteesta ei Holapan mukaan kuitenkaan pidä syyttää keskuspankkeja, vaan ongelmat ovat syvemmällä.
— Keskuspankit ovat yrittäneet välillä päästä pois poikkeuksellisista rahapolitiikan operaatioista, mutta rahoitusmarkkinat etenkin Yhdysvalloissa ovat ajautuneet välittömästi paniikinomaiseen tilaan.
Valppaampaa sääntelyä
Finanssikriisin jälkeen rahoitusmarkkinoihin ei ole tehty riittäviä rakenteellisia muutoksia, Lauri Holappa arvioi: niitä ei ole saatu vakaalle pohjalle.
Tärkeää olisi esimerkiksi räätälöidä pankkien pääomavaatimukset vastaamaan tarkemmin niiden toimintaympäristön rahoitusrakenteita. Joissakin maissa ja tilanteissa pääomavaatimukset voisivat olla alempia, mutta jos pankkien riskipitoinen toiminta lisääntyy nopeasti, pitäisi myös sääntelyn tiukentua.
Holapan edustama jälkikeynesiläinen kritiikki kyseenalaistaa uusklassisen taloustieteen oletuksen, että talous automaattisesti tasapainottuisi ja kansantalouden kaikki resurssit saataisiin käyttöön.
— Kapitalismille ominaista on kriisiytyminen ja alityöllisyys. Tilanteet, joissa olisi täystyöllisyys ja kapasiteetti olisi maksimaalisesti käytössä, ovat poikkeuksellisia.
EU suojaa ja sitoo
Valtioiden tulee finanssipolitiikallaan — esimerkiksi keskuspankkirahoituksen avulla — huolehtia riittävästä kokonaiskysynnästä, Holappa katsoo.
Osana euroaluetta Suomi tai muutkaan yksittäiset jäsenmaat eivät kuitenkaan ole rahapoliittisesti suvereeneja. Vaikka meilläkin voidaan nyt huoletta turvautua EKP:n ostotoimien ansiosta jopa nollakorkoiseksi muuttuneeseen lainarahaan, oma rahapoliittinen päätösvalta puuttuu.
— Siksi pitää varautua siihen, että maksukyvyttömyysriski on tulevaisuudessa olemassa. Kreikan kohdalla näytti taannoin, että EKP oli valmis uhraamaan sen.
Yksipuolisuus uhkana
Holappa on tutkinut myös etelän kehittyvien maiden rahapolitiikkaa. Niissä rahoitusmarkkinat ja ulkomaiset sijoitukset ovat tavallisesti länsimaita heikommalla pohjalla.
— Pääomapako saattaa realisoitua nopeammin ja olla paljon voimakkaampaa.
Myös valuuttakurssien vaihtelu on huomattavasti suurempaa.
Olennaista on, millaiset valuuttareservit mailla on käytettävissään kriisien torjumiseen. Esimerkiksi Thaimaalla ja Brasilialla liikkumatilaa on, kun taas Mongoliassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa valuuttavarannot ja vientisektorit ovat huomattavasti heikommalla tolalla.
Yksipuolisen tuotantorakenteen maissa inflaation ja devalvaation kierre on todellinen uhka. Öljyteollisuuteen keskittyvä ja muuten paljolti tuonnin varassa elävä Venezuela on tällä hetkellä lähellä hyperinflaatiota.
Dollarin paino
Globaalit valtarakenteet kytkeytyvät vahvasti valuuttakysymyksiin.
— Maailmantalouden rakenteessa huipulla on Yhdysvallat, jonka dollari on erityisasemassa kansainvälisenä kaupankäyntivaluuttana. Sitten tulevat muut länsivaltiot, joiden valuutat ovat vakaita ja vahvoja, ja niillä on tiettyä reservivaluutan asemaa.
Perää pitävät köyhimmät valtiot, joista monilla on siirtomaamenneisyys, Holappa vertailee.
Kiina on aivan oma lukunsa. Sillä on pitemmällä aikavälillä potentiaalia haastaa Yhdysvaltojen erityisasema maailmantalouden pyramidin huipulla. Tämä taas on iso geopoliittinen kysymys.
— Yhdysvallat ei välttämättä ilman aseellisia konflikteja luovu dollarin erityisasemasta maailmantaloudessa.
Tasa-arvoisempi talous?
Voisiko maailmantaloutta uudistaa oikeudenmukaisemmaksi? Yksi keino voisi Holapan mukaan olla vaihtotaseiden yli- ja alijäämien rajoittaminen.
— Estettäisiin esimerkiksi Saksan tapaan tehty politiikka, jossa omaa vientikonetta trimmataan kuluja karsimalla ylijäämän kasvattamiseksi. Markkinoita pitäisi avata köyhimpienkin valtioiden vientituotteille.
Vaikka muutokset vaikuttavat poliittisesti hyvin vaikeilta, irrottautuminen vaihtoehdottomuuden ajatuksesta on meneillään, tutkija sanoo.
— Olemme välitilassa. Uutta ei ole vielä päässyt syntymään, ja vanha kieltäytyy kuolemasta. On lopulta poliittinen kysymys, ketkä ottavat tilanteessa ilmaherruuden ja millaisten ideoiden taakse muutos rakentuu.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2020.
Mitä julkinen velka tarkoittaa ja miten se vaikuttaa meidän arkeemme? Tiedekulman Mistä puhumme kun puhumme velasta? -keskustelu (katso tallenne) avataan velkakeskustelun taustoja ja käsitteitä kansantajuisesti.
Tiedekulman Haloo, Suomi! -ohjelmasarja
Tutustu teemaan Hyvä yhteiskunta