Kiinan toimia ilmastonmuutoksessa avannut esitelmä palkittiin San Franciscossa

Tutkijatohtori Sanna Kopran esitelmä vakuutti International Studies Associationin kansainvälisiin suhteisiin, politiikkaan ja talouteen keskittyvän English School -osaston palkintoraadin.

International Studies Associationin vuosittainen konferenssi järjestettiin tänä vuonna San Franciscossa Yhdysvalloissa. Aleksanteri-instituutissa tutkijatohtorina työskentelevä Sanna Kopra osallistui konferenssiin nyt kolmatta kertaa.

— Viime vuonna konferenssi pidettiin Baltimoressa. Se oli ensimmäinen suuri kansainvälinen konferenssi, johon osallistuin väitökseni jälkeen. ISA:n English School on arvostettu monitieteinen yhteisö, jonka eteen astuminen kieltämättä jännitti tuoretta tohtoria, myöntää Kopra. 

Konferenssi oli kuitenkin antoisa. Kopra sai esitelmästään arvokasta palautetta, pääsi seuraamaan useita inspiroivia puheenvuoroja ja verkostoitumaan. 

— Ilmastonmuutoksen tutkijana yritän välttää turhaa lentelyä. ISA:n konferenssi on kuitenkin kansainvälisen politiikan tutkimuksen suurin ja merkittävin konferenssi, jossa saa muutaman päivän aikana päivitettyä tietonsa alan kehityksestä ja uusimmasta tutkimuksesta, joten päätin osallistua myös tänä vuonna.

Päätös kannatti, sillä Kopra sai konferenssin yhteydessä yllätyksekseen ottaa vastaan ISA English School:in myöntämän palkinnon viime vuonna pitämästään esitelmästä "China and international climate responsibility: Agency and Institutional Change”. Kopran esitelmä palkittiin nuorten tutkijoiden kategoriassa Outstanding Research Paper Award -palkinnolla.

— On hienoa huomata, että oma tutkimus nähdään kansainvälisissä ympyröissä relevanttina ja tärkeänä. Suomessa tutkimusaiheeni Kiinan nousevan suurvalta-aseman tuomasta normatiivisesta muutoksesta kansainvälisessä politiikassa saattaa vaikuttaa marginaaliselta, mutta maailman mittakaavassa Kiinan ilmastokysymykset ovat kasvavan kiinnostuksen kohteena, Kopra iloitsee. 

Tutkijatohtori Sanna Kopra on osa Aleksanteri-instituutin yhä vahvistuvaa Venäjän ja Euraasian ympäristökysymyksiin keskittyvää tutkijaryhmää, jota ohjaa Venäjän ympäristöpolitiikan apulaisprofessori Veli-Pekka Tynkkynen. Kopran tutkimus liittyy Suomen Akatemian rahoittamaan kolmivuotiseen hankkeeseen Assessing Intermediary Expertise in Cross-Border Arctic Energy Development

Sanna Kopran palkittu esitelmä julkaistaan vuonna 2018  osana Tonny Brems Knudsenin ja Cornelia Navarin toimittamaa teosta International Organization in the Anarchical Society. The Institutional Structure of World Order.

Voit lukea Sanna Kopran ja Liisa Kauppilan samaa aihetta sivuavan helmikuisen kirjoituksen Kiinan arktinen diplomatia pyrkii vähentämään uhkakuvia Politiikasta.fi-sivustolla.