Käänteinen Putin eli puhetta Aleksei Navalnyista

Mitä yhteistä on Vladimir Putinilla ja Aleksei Navalnyilla? Itse asiassa aika paljonkin.

ALEKSANTERI iNSIGHT 2/2021. Hiljattain The New York Timesissa julkaistussa artikkelissaan venäläinen journalisti Oleg Kashin esitti, että Venäjän todellinen johtaja on Aleksei Navalnyi. Vaikka tämä korruptiota vastaan taisteleva aktivisti on vankilassa, Vladimir Putinin sijaan hän ansaitsisi asua Kremlissä. Kashinin kertomus perustuu Putinin ja Navalnyin vastakkainasetteluun, jossa edellinen on paha ja jälkimmäinen hyvä. Tahattomasti kertomus kuitenkin rakentaa myös kuvaa kahdesta samanlaisesta.  

Ensinnäkin, perinteiset instituutiot eivät pidättele kumpaakaan. Esimerkiksi vuonna 2011 Putin “päätti ryhtyä jälleen presidentiksi ja hänen puolueensa Yhtenäinen Venäjä keräsi epäuskottavan enemmistön”. Myös Navalnyin suhde poliittisiin instituutioihin on hankala. Kuvatessaan Navalnyin erottamista Yabloko-puolueesta vuonna 2007 Kashin selittää: “Oli selvää, että sellainen mies ahdistuisi kankeassa vanhassa puolueessa.” Toiseksi, molemmat kohoavat tavallisten ihmisten yläpuolelle. Putin “hallitsee”, ”antaa määräyksiä”, “käyttää valtaa”. Vuoden 2011 protesteissa Navalnyi muiden oppositiojohtajien kanssa huomasi yllättäen ”katsovansa kymmeniä tuhansia kansalaisia.” Myöhemmin hän “nousi kiistämättömäksi johtajaksi.” Putin ja Navalnyi edustavat siis yllättävän samankaltaista johtajuutta, vallan huippua rajattomin valtaoikeuksin. Kashinin artikkelissa, kuten monissa muissakin, Putin voi olla paha ja Navalnyi hyvä, mutta tarinan molemmat vastapelurit ilmentävät vallan henkilöitymistä.

Putin ja Navalnyi edustavat siis yllättävän samankaltaista johtajuutta, vallan huippua rajattomin valtaoikeuksin.

Tällaisen luennan esiin tuomat piirteet Kashinin artikkelista ovat vähemmän yllättäviä, jos ne asetetaan Venäjän historian kontekstiin. Vallan henkilöityminen sekä valtion tasolla että toisinajattelijoiden parissa on leimannut Venäjän poliittista kulttuuria 1700-luvun lopulta lähtien. Keisariajalla toisinajattelijoiden roolissa olivat merkittävät venäläiset kirjailijat. Kuten Berkeleyn yliopiston slaavilaisen kirjallisuuden professori Harsha Ram on kirjoittanut, venäläiset runoilijat pyrkivät “ylittämään ylistyksessä monarkian ja kaappaamaan pyhän kuninkaan voiman”. Tämä vallan henkilöityminen jatkui neuvostoajalla. Etelä-Kalifornian yliopiston (USC) kirjallisuuden professori Alexander Zholkovsky on esittänyt, miten ihailijoidensa kanssa Anna Ahmatova “loi kertomuksen itsestään” … “lukittuna kuolonkamppailuun tarinan suurroiston, Stalinin kanssa.” Näin Ahmatova ja hänen kannattajansa toisintivat Stalinin imagoa kuvatessaan runoilijan maailmanhistoriallisena persoonana, jonka “kohtalo oli valinnut aloittamaan kosmisen konfliktin”.

Navalnyi on korruption vastainen aktivisti, mutta hän nivoutuu ylläkuvattuun traditioon olemalla myös kirjoittaja. Hänen kirjallinen tuotantonsa muodostuu blogeista, esseistä ja puheista. Navalnyin kannattajat korostavat hänen identiteettiään kirjailijana ja nostavat hänet poikkeusyksilöksi. Toimittaja Anna Dementeva on todennut, että Navalnyin viimeiset puheet oikeudessa ennen hänen tuomiotaan ”pitäisi julkaista kirjallisuutena”. Niistä löytyy ”loistavia ja tarkkoja metaforia sekä kaunista venäjän kieltä.” Kirjailija Maxim Osipov vertaa Navalnyia Aleksander Pushkiniin: ”Olemme tehneet Pushkinista kansallisen symbolimme”, miksi emme tekisi samaa Navalnyin kohdalla? Osipov viittaa myös jumalallisen oikeuden ajatukseen kuvaten Navalnyin “valittuna, ihmisenä, jolle on annettu erityinen kohtalo.”  Tässä ja monissa muissa kertomuksissa Navalnyi näyttäytyy suurena ilmiönä, “Venäjän ainoana Putinin vertaisena ihmisenä”, jonkinlaisena supermiehenä.

Kashin kirjoittaa artikkelinsa lopussa, että katsoessaan peiliin Putin ei näe itseään vaan oikean johtajan, Navalnyin. Kashinin artikkelin ja joidenkin muiden kertomusten pohjalta voitaisiin esittää myös toisenlaista kuvaa. Voitaisiin kirjoittaa, miten Navalnyi katsoo peiliin ja näkee, jos ei Putinia niin ainakin vallan henkilöitymän ja Venäjän menneisyyden taakan.  

Anatoly Pinsky toimii vierailevana professorina Aleksanteri-instituutissa