Jos yleensä toimii oikein, saako toimia joskus väärin? Kuuntele Utelias mieli -podcast

Miten niin sanottu moraalinen lisensointi näkyy arjessamme? Sosiaalipsykologian professori Inga Jasinskaja-Lahti kertoo.

Ihmisellä on tarve näyttäytyä itselleen ja toisille moraalisena yksilönä, joka erottaa oikean väärästä ja toimii yhteisesti hyväksyttyjen arvojen mukaan. Samaan aikaan käytämme hyviä tekojamme oikeutuksena myös pahoihin tai ristiriitaisiin tekoihin. Miksi ihminen esimerkiksi saattaa arkisilla teoillaan tukea vähäosaista mutta samaan aikaan äänestää puoluetta, jonka politiikka kasvattaa eriarvoisuutta yhteiskunnassa?

Sosiaalipsykologian professori Inga Jasinskaja-Lahti kertoo, miten niin sanottu moraalinen lisensointi näkyy arjessamme. Miksi moni hyväksyy ristiriitaiset toimet itsellään, mistä se johtuu ja kuinka omaan ja muiden epäjohdonmukaisuuteen voi yrittää suhtautua?

Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, jossa tutkijat puhuvat siitä, mikä heistä on omalla tieteenalalla kiinnostavinta juuri nyt.

Kuuntele jakso alta. Voit kuunnella ja tilata Utelias mieli -podcastin myös  Spotifyssa ja iTunesissa. Muissa jaksoissa aiheina ovat muun muassa masennuksen hoito, metsäteollisuuden sivuvirtana hyödyntämättä jäävä kuusikumi ja se, kuinka älykästä tekoäly oikeastaan on.