Jääsilkkitiestä arktisen alueen suunnannäyttäjä?

ALEKSANTERI INSIGHT 4/2019. Noudattamalla kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa – ja vaatimalla sitä paikallisilta yhteistyökumppaneiltaan – Kiinan Jääsilkkitie-hankkeella on mahdollisuus asettaa suuntaviivat arktisen alueen kehitykselle.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut kärsivät johtajuusvajeesta. Vaikka presidentti Xi Jinping on luvannut maansa ”siirtyvän ilmastopolitiikan kuljettajan paikalle”, Kiina ei ole tehnyt merkittäviä kansainvälisiä ilmastoaloitteita tai kotimaisia päästövähennyksiä.  Lisäksi Kiinan Silkkitie-hanke jatkaa investointeja uusiin hiilivoimaloihin kehitysmaissa – jopa sellaisissa, joissa hiilenpolttoa ei aikaisemmin ole harjoitettu. Pari vuotta sitten Kiinan johto liitti Arktiksen Silkkitie-hankkeeseen nimeämällä Siperian pohjoispuolella kulkevan koillisväylän Jääsilkkitieksi. Kiinan kasvava kiinnostus Jääsilkkitietä on paitsi avannut uusia liiketoimintamahdollisuuksia, myös herättänyt paljon huolta toiminnan sosiaalisista ja ympäristöllisistä vaikutuksista.

Kiinan tammikuussa 2018 julkaisemassa arktisessa strategiassa ilmastonmuutosta pidetään ennen kaikkea keinona legitimoida Kiinan kasvavaa arktista kiinnostusta. Strategia korostaa arktisen ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksia Kiinassa ja Kiinan halua oppia lisää näistä vaikutuksista. Strategia jättää vähemmälle huomiolle sen, että maailman suurimpana kasvihuonekaasujen tuottajana Kiinan ilmastopolitiikka on yksi tärkeimmistä – jos ei tärkein – tekijöistä arktisen alueen tulevaisuuden muokkaamisessa.

Ottamalla vahvemman roolin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä Kiina voisi paremmin legitimoida arktista rooliaan ja rakentaa positiivista imagoa alueellisten toimijoiden silmissä.

Vaikka Kiinan johto on kansainvälisessä ilmastopolitiikassa ryhtynyt yhä enenevissä määrin korostamaan ilmastovastuullisuutta keskeisenä osana maan suurvaltavastuuta, ei Kiinan arktinen strategia viittaa suurvaltojen ilmastovastuuseen lainkaan. On ymmärrettävää, että Kiina varoo kutsumasta itseään suurvallaksi arktisessa kontekstissa – tallainen määrittely voisi ärsyttää etenkin venäläisiä, joiden kanssa käytävästä taloudellisesta yhteistyöstä Kiinan arktinen toiminta on riippuvaista. Toisaalta tätä pitää myös hukkaan heitettynä mahdollisuutena: ottamalla vahvemman roolin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä Kiina voisi paremmin legitimoida arktista rooliaan ja rakentaa positiivista imagoa alueellisten toimijoiden silmissä.  

Joka tapauksessa ympäristötila on yksi syy siihen, miksi Kiina on kiinnostunut Jamalin nesteytetyn kaasun (LNG) hankkeista Venäjällä. LNG:n arvioidaan olevan perinteisiä fossiilisia polttoaineita vähemmän haitallista ympäristölle. Se auttaa Kiinan pyrkimyksiä vähentää riippuvuuttaan hiilenpoltosta, mikä puolestaan vähentää saasteita. Kaasun lisäksi kiinalaisia kiinnostavat infrastruktuuri-investoinnit Jääsilkkitien kehittämiseksi, ja Venäjä on toivottanut nämä tervetulleiksi. On toistaiseksi kuitenkin epäselvää, millaisia ympäristöstandardeja kiinalaiset näille hankkeille asettavat. Aloitteita ja ohjeita Silkkitie-hankkeen ”vihertämiseksi” on tehty, mutta ne eivät ole olleet järin kunnianhimoisia. Silkkitie-hankkeelle ei ole asetettu ilmastotavoitteita: se ei esimerkiksi painota sijoituksia vähähiilisiin teknologioihin tai uusiutuviin energiamuotoihin. Jos Kiinan johto haluaa näyttäytyä maailman ilmastojohtajana, tähän on tultava muutos.

Kiinan suurvallaksi nousu on herättänyt maailmanlaajuisesti huolta ja kiinalaisyhtiöiden toimintaa Afrikassa on kritisoitu ihmisoikeuksien ja ympäristökysymysten laiminlyömisestä, minkä vuoksi Kiinan toimintaa pohjolassa seurataan erityisen tarkoin. Kiinan Jääsilkkitien hanketoimijoilla onkin näytön paikka. Noudattamalla kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa – ja vaatimalla sitä paikallisilta yhteistyökumppaneiltaan – Jääsilkkitie-hankkeella on mahdollisuus asettaa suuntaviivat arktisen alueen kehitykselle.

Sanna Kopra on Suomen Akatemian tutkijatohtori Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa ja vieraileva tutkija Aleksanteri-instituutissa.