Teologisen tiedekunnan kirkkohistorian osastolla vieraileva tutkija Katharina Kunter pitää parhaillaan opiskelijoille luentosarjaa aiheesta Christianity and Communism in Europe.
Hänen mukaansa kristinuskon ja kommunismin ihmiskäsityksen yhteensovittamattomuus on aiheuttanut perustavanlaatuista jännitettä kyseisten katsomusten välille.
− Kristinusko nähtiin kommunismissa erääksi keskeisimmäksi riiston ja hyväksikäytön tekijäksi. Kommunismissa ei tunnusteta Jumalaa ja marxismissa ihmisen ajatellaan olevan oman ympäristönsä luoja. Kristinuskossa se on taas Jumala, Kunter tiivistää.
Kommunismin ja kristinuskon väliltä löytyy toisaalta rajapintojakin.
− Esimerkiksi 1960-luvulla osa kristityistä toivoi voimakkaasti voivansa edistää parempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa maan päällä. Tuolloin vapautuksen teologian piirissä käytiin kristillis-marxilaista dialogia, Kunter huomauttaa.
Kristinusko toimi kylmän sodan aikana sosiaalisena muutosvoimana
Kunter on tutkinut kristinuskon ja kommunismin välisiä suhteita Euroopassa ennen kylmää sotaa, kylmän sodan aikana ja sen jälkeen.
Oliko ihmisten mahdollista harjoittaa uskontoa kommunistissa järjestelmissä? Entä mikä oli kirkkojen asema kommunistissa valtioissa?
− Teoriassa uskonnonvapaus oli kirjattu kommunististen valtioiden perustuslakeihin, mutta käytännössä uskonnon harjoittamista rajoitettiin. Kirkko instituutiona ja uskonnon julkinen luonne haluttiin kadottaa näkyvistä. Monessa tapauksessa se onnistuikin, Kunter toteaa.
Jäljelle jääneet kirkot toimivat Kunterin mielestä Itä-Euroopassa kylmän sodan aikana kristityille tärkeinä suojan ja toivon antajina sekä toisinajattelun rohkaisijoina.
− Vuosina 1989-1992 totalitaarisen kommunismin vastaisesta protestoinnista tuli näkyvää joukkomielenosoitusten muodossa. Lisäksi kirkkojen hengellinen ja pastoraalinen toiminta sai julkista huomiota, kuten myös muutosten puolesta työtä tehneet teologit ja papit.
Vaikka jokaisella Itä-Euroopan maalla oli kylmän sodan poliittisessa kontekstissa omat erityispiirteensä, auttoivat kristillisten kirkkojen ekumeeniset kontaktit ymmärtämään kristinuskon ylikansalliseksi liikkeeksi.
− Tämä oli erittäin tärkeä solidaarisuuskokemus kommunistisen hallinnon valtakaudella ja kylmän sodan aikana, Kunter jatkaa.
Saksalaisen kirkkohistorioitsijan näkemys on, että kommunistiset hallinnot aliarvioivat kristinuskon joustavuuskyvyn ja merkityksen.
− Kristinusko on osoittautunut dynaamiseksi uskonnoksi, jolla on kyky sopeutua uusiin käytäntöihin, Kunter toteaa.
Uskonnoilla tärkeä rooli venäläisessä kansalaisyhteiskunnassa
Katharina Kunterin näkemyksiä pääsee kuulemaan lisää 11.4. klo 15-17 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4) järjestettävässä paneelikeskustelussa. Tuolloin aiheena on uskonto ja politiikka Venäjällä.
Kunter toivoo, että moniuskonnollisuus Venäjällä pysyisi yllä tulevaisuudessa.
− Uskonnot ovat tärkeä tekijä venäläisen yhteiskunnan kulttuurisen monimuotoisuuden kannalta. Eri uskonnot yhdistävät ihmisryhmiä ja tarjoavat identiteettien rakennusaineita muuttuvassa yhteiskunnassa.
Tyypillisesti huomio kohdistuu nykypäivänä julkisuudessa Venäjän ortodoksisen kirkon johtoeliitin läheisiin suhteisiin Kremlin valtaapitäviin. Kunter haluaa kuitenkin korostaa maallikko-ortodoksien merkittävää roolia venäläisen kansalaisyhteiskunnan toimijoina.
− On myös kiinnostava nähdä, mitä protestantit ja katolilaiset tekevät. Lisäksi on suuri määrä venäläisiä, joilla ei ole suhdetta mihinkään uskontoon. Millaisia ovat heidän arvonsa ja toiveensa? Löytyykö uskontojen väliltä yhtymäkohtia ja mistä kumpuavat toisin ajattelemisen äänet tulevaisuudessa, Kunter kysyy lopuksi.