Islannin presidentti Guðni Th. Jóhannesson piti vierailuluennon Helsingin yliopistossa

Pohjoismaiden tulisi olla ylpeitä maailmankuulusta hyvinvointimallistaan, mutta samalla niiden tulisi varoa historian väärinkäyttöä. Tämä oli Islannin presidentin viesti yleisölle, joka oli kokoontunut Helsingin yliopiston juhlasaliin 16. toukokuuta.

Presidentti Guðni Th. Jóhannesson piti luennon yliopistossa Suomeen tekemänsä valtiovierailun yhteydessä. Luennossaan hän nosti esiin Pohjoismaiden menestyksen kansainvälisissä vertailuissa, mutta hän kertoi myös, että hänen on toisinaan ollut vaikea yhdistää presidenttiys omaan entiseen ammattiinsa historian professorina.

– Valtiopäämiehen tulisi olla yhdistävä voima, positiivinen ja inspiroiva. Hänen tulisi ylistää omaa maataan ja sen historiaa. Jotkut näkevät, että hänen tulisi suorastaan esitellä maansa historia mahdollisimman edullisessa valossa. Historioitsija ei saa näin kuitenkaan tehdä. Akateemisen koulutuksen saaneena hänen on suhtauduttava kriittisesti omaan tieteenalaansa.

Presidentti Guðni Th. Jóhannesson valotti väitettään esimerkillä islantilaisten sankarisaagoista mutta nosti esiin myös sen, kuinka Suomessa aina 2000-luvulle saakka on ollut vaikeaa ja epäisänmaallista arvostella Mannerheimia.

– Historian tulee inspiroida meitä, mutta sitä ei saa käyttää nationalistisiin tarkoitusperiin. Kriittisen tutkimuksen kautta myös historian ristiriitaiset ja kiistanalaiset näkökohdat paljastuvat, ja juuri ne tekevät historian mielenkiintoiseksi.