Berliinin muurin murruttua Molly Andrews haastatteli 40 itäsaksalaista aktivistia, jotka olivat vastustaneet DDR:n diktatuuria. Andrews on jatkanut pitkittäistutkimustaan tähän päivään, mukana on yhä osa alkuperäisistä aktivisteista.
Marraskuussa, kun muurin murtumisesta on kulunut 30 vuotta, Andrews keskustelee aktivistien kanssa siitä, millaisena he näkevät itäsaksalaisuuden merkityksen, ja tarkastele vuoden 1989 poliittisen mullistuksen vaikutuksia.
Andrews työskentelee lukuvuoden 2019-2020 Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa nyky-yhteiskunnan tutkimuksen Jane ja Aatos Erkko –professorina. Häntä kiinnostaa se, miten ihmiset rakentavat käsityksensä poliittisesta maailmasta ja miten nämä käsitykset vaikuttavat heidän toimintaansa.
– Tutkijakollegiumissa aion kirjoitttaa kirjan historian, narratiivien ja identiteetin yhteydestä, Andrews kertoo.
– Haluan tarkastella sitä, mitä entisessä Itä-Saksassa vallankumouksellista muutosta ajaneet ajattelevat nyt vanhempana poliittisesta osallistumisestaan.
DDR-aktivisteilla Andrews tarkoittaa valtiovallan vastustajia, jotka halusivat muuttaa DDR:n paremmaksi maaksi asua ja kehittää valtiota demokratian suuntaan, pois sorron politiikasta. Aktivistit halusivat uudenlaisen DDR:n eivätkä ajaneet Saksojen yhdistymistä.
Kun kotimaa lähtee alta
Molly Andrewsin tutkimus kuvaa kansallisen identiteetin luonnetta silloin, kun vanhaa kotimaata ei enää ole. Yksi esimerkki on Wolfgang Templin, jota Erich Honecker nimitti pahimmaksi valtion viholliseksi koskaan. Ennen vuotta 1989 Templin oli monen muun toisinajattelijan tavoin joutunut pakenemaan länteen. Näin hän kuvaili reaktiotaan kuullessaan Berliinin muurin murtumisesta marraskuussa 1989:
– Olin haltioissani... Muurin murtuminen tarkoitti sitä, että saatoin pakenemisen sijaan palata DDR:ään.
Templin muutti perheensä kanssa takaisin Berliiniin. Kun Andrews haastatteli Templiniä 20 vuotta myöhemmin, tämä totesi vuoden 1989 toiveiden ja visioiden jääneen haaveiksi.
Andrewsin tutkimustyö ja tutkittavien kuvailemat kokemukset kyseenalaistavat Berliinin muurin murtumiseen yleisesti yhdistetyn euforian tuntemukset.
Yhtä lailla se horjuttaa elokuvateollisuuden tarinoita, kuten Oscar-palkittua Muiden elämä -elokuvaa (Das Leben der Anderen), jossa romantisoidaan elämää Stasin urkinnan alla. Haastatellessaan tutkittavia vuonna 2012 Andrews tiedusteli heidän suhtautumistaan elokuvaan. Yksi tutkittavista oli julkaissut aiheesta kirjoituksen otsikkonaan ”Korkeimman luokan kitschiä”.
– Suurin osa hankkeeseen osallistuvista pahastui siitä, miten Itä-Saksaa ja sen salaista poliisia Stasia kuvattiin elokuvassa, Andrews toteaa.
Heidän mukaansa elokuvantekijät eivät olleet lukeneet läksyjään: elokuvan hollywoodmainen tarina ei ollut realistinen.
Andrewsin mukaan myös entisen Itä-Saksan alueelle perustetut DDR-museot palvelevat vain turisteja.
– Itäsaksalaisia nudistiyhteisöjä, Spreewaldin kurkkuja, Trabanteja ja tyylitöntä muotia korostavat näyttelyt eivät kerro millään mielekkäällä tavalla siitä, millaista oli olla itäsaksalainen.
Virkaanastujaisluennossaan ”The Promise and Limits of Political Forgiveness” (tiistaina 22.10. kello 17) Andrews tarkastelee poliittisen anteeksiannon monimutkaisuutta Itä-Saksan tapauksessa. Yhä tänäkin päivänä Saksassa ollaan huomattavan erimielisiä siitä, kenellä on oikeus antaa anteeksi kenellekin ja mistä, kauanko anteeksi antamiseen on aikaa ja miksi näillä seikoilla on ylipäänsä merkitystä, ei ainoastaan yksilöille vaan koko yhteiskunnalle. Luento pidetään Kielikeskuksen juhlasalissa (Fabianinkatu 26, 3. krs).