Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Osana D.Rad-horisonttihanketta (De-Radicalisation in Europe and Beyond: Detect, Resolve, Reintegrate) kirjoitimme raportteja aiheista, jotka liittyvät väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä polarisaatioon Suomessa. D.Rad on vertaileva tutkimus, joka pyrkii identifioimaan toimijoita, verkostoja ja laajempia sosiaalisia konteksteja, jotka saavat erityisesti nuoria radikalisoitumaan kaupungeissa ja niiden ympäristöissä.
Maaraportti Stakeholders of (De)-Radicalisation in Finland esittelee terrorismin, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja deradikalisoitumisen tilanteen Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Raportti perustuu tieteelliseen kirjallisuuteen, viranomaisten julkaisuihin, medialähteisiin sekä puolueiden poliittisiin ohjelmiin, ja se korostaa monialaista yhteistyötä ja tarvetta kehittää deradikalisaatiotyötä ja -ohjelmia sekä arvioi lyhyesti tulevaisuuden kehityskulkuja. Raportti on osa D.Rad-hanketta, joka tutkii (de)radikalisoitumista 17 maassa ja jota rahoitetaan EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.
Määrittelemme väkivaltaisen radikalisoitumisen prosessina, jossa laki, järjestys ja politiikka enenevässä määrin hylätään ja niiden sijaan aktiivisesti tavoitellaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka sisältävät poliittista väkivaltaa tai väkivallan oikeuttamista. Deradikalisoitumisella tarkoitamme päinvastaista prosessia, jossa väkivaltaisuudesta siirrytään väkivallattomiin strategioihin ja taktiikkoihin. Tämä voi tapahtua yksilön, järjestöjen tai laajemmin yhteiskunnan tasolla.
Poliittinen väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista 2000-luvulla, ja väkivalta on yleisesti ottaen tuomittua valtiollisessa puheessa. SUPO on kuitenkin arvioinut, että sekä äärioikeistolaisen että radikaali-islamistisen väkivaltaisen ekstremismin uhka on kohonnut. Raportti kokoaa yhteen niin radikalisoitumisen keskiössä olevat toimijat ja kanavat kuin myös sidosryhmät ja väylät deradikalisoitumiseen. Raportti pyrkii kartoittamaan radikalisoitumisen verkostot, jotka Suomen tapauksessa ovat hyvin löyhiä.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen suurimmat uhat ovat havaittavissa äärioikeiston sekä radikaali-islamismin piireissä. Äärioikeiston tekemä väkivalta on ollut kuitenkin suhteellisen vähäistä viime vuosina erityisesti verrattuna verkossa esiintyvän materiaalin määrään. Myös radikaali-islamistinen toiminta näyttäytyy ensisijaisesti väkivallattomina toimina kuten rekrytointina tai rahoittamisena. Suomesta on kuitenkin ollut liikennettä konfliktialueille ja takaisin. Äärioikeiston toiminta on järjestäytynyttä, ja sillä on joitakin yhteyksiä puoluepolitiikkaan – esimerkiksi Suomen Sisun jäseniä valittiin kansanedustajiksi eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten listalta. Suhteet äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Radikaali-islamistiset verkostot ovat Suomessa hyvin löyhiä ja niistä saatavilla oleva tieto vähäistä.
Hyvinvointivaltio on keskeisessä asemassa Suomen implisiittisessä deradikalisaatiopolitiikassa. Samaan aikaan eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka perustuu sektorirajat ylittävään viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä tehtävään yhteistyöhön, jonka painopiste on väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Kansalaisjärjestöillä on olennainen rooli ruohonjuuritason toimijoiden saavuttamisessa. Suomen eksplisiittinen deradikalisaatiopolitiikka on usein projektirahoitteista, mikä hankaloittaa esimerkiksi exit-työn vakiinnuttamista. Väkivaltainen radikalisoituminen on tunnustettu ilmiönä Suomessa vasta suhteellisen vähän aikaa sitten, minkä vuoksi suorat politiikkatoimet radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä ja deradikalisoitumisen edistämisessä ovat vielä kehitysvaiheessa.
Raportin kokonaisuudessaan englanniksi löydät täältä ja muiden maiden raportit täältä.
Tulevat raportit:
Trends of radicalisation
De-radicalisation and integration legal and policy framework
Cultural drivers of radicalisation