Sisu tulee – Helsingin yliopisto vaihtaa opintotietojärjestelmänsä toukokuun lopussa

Sisu helpottaa opintojen suunnittelua ja etenemisen seurantaa, mutta käyttöliittymän saavutettavuus vaatii vielä töitä.

Helsingin yliopisto ottaa käyttöön uuden opintotietojärjestelmän, Sisun, 31.5.2021. Sisu korvaa aiemmin käytössä olleen Oodin. Joiltain osin Sisu on ollut aiemminkin käytössä, mutta nyt sen käyttö laajenee ja siitä tulee opintojen pääjärjestelmä.

Sisussa on alkuvaiheessa valmiina välttämättömät toiminnot, joilla Oodista voidaan irtautua ja aloittaa kehitystyön seuraava vaihe. Keskeisenä kehittämiskohteena seuraavassa vaiheessa ovat järjestelmän saavutettavuutta lisäävät toimenpiteet.

Järjestelmämuutoksen kokoa kuvaavat esimerkiksi seuraavat luvut: aiemmasta Oodi-järjestelmästä siirretään Sisuun noin 10 miljoonaa opintosuoritusta, 2,3 miljoonaa opiskeluoikeutta ja 450 000 henkilön tiedot.

Sisu on opiskelijan mukana opintojen alusta loppuun asti

Sisun suunnittelun lähtökohtana on ollut opiskelijakeskeisyys. Opiskelija tekee Sisussa opintosuunnitelman, valitsee kurssit, saa arvioinnit ja lopulta kun tutkinto on valmis, hakee tutkintotodistusta. Sisun visuaalinen käyttöliittymä auttaa opiskelijaa hahmottamaan, miten tutkinto rakentuu, etenee ja mitä opintoja siihen voi sisällyttää.

– Visuaalinen käyttöliittymä on monelle suuri apu ja ilo, mutta sen haasteena on saavutettavuus. Sisu ei vielä ole saavutettava kaikille käyttäjäryhmille, kuten näkövammaisille opiskelijoille, kertoo Helsingin yliopiston kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta.

Saavutettavuuden haasteet on tunnistettu ja niihin suhtaudutaan vakavasti. Parannuksia on jo tehty ja ratkaisuja etsitään aktiivisesti Funidata Oy:ssä, joka on yliopistojen ja korkeakoulujen yhdessä omistama yhtiö ja vastaa Sisun järjestelmästä ja sen kehittämisestä.

– Sisun kehitystyötä on tehty jo vuosia, eivätkä kaikki ominaisuudet täytä nykyisiä saavutettavuusvaatimuksia. Funidatalle on selvää, että Sisun tulee olla saavutettava, ja korjauksia tehdään nyt koko ajan. Suurimpiin saavutettavuusongelmiin on puututtava alun perin ilmoitettua ripeämmällä aikataululla, sillä esimerkiksi näkövammaisten mahdollisuudet käyttää opinnoille keskeistä järjestelmää ovat tällä hetkellä heikot, sanoo Funidatan toimitusjohtaja Mika Peura.

Funidatan omistavat yliopistot ja korkeakoulut ovat myös yhdessä päättäneet lisärahoittaa Funidatan toimintaa, jotta kehitystyötä voidaan nopeuttaa.

Helsingin yliopiston opiskelijapalvelujen henkilöstö auttaa henkilökohtaisesti opiskelijoita, joilla on saavutettavuuteen liittyviä haasteita Sisun käytössä. Opiskelijan saatavissa olevaa tukea on parannettu käyttöönoton jälkeisenä aikana.

Sisu linkittyy kymmeniin muihin ohjelmiin ja järjestelmiin

Sisu on erittäin laaja järjestelmä, joka tukee lukuisia opiskeluun ja opettamiseen liittyviä prosesseja ja linkittyy kymmeniin muihin ohjelmiin/järjestelmiin. Helsingin yliopisto on valmistautunut Sisun käytön laajenemiseen niin hyvin kuin se on ollut mahdollista: jo vuosia eri järjestelmiä on muokattu siten, että ne ovat yhteensopivia Sisun kanssa

– Isoissa järjestelmäuudistuksissa on aina odotettavissa jotain, joka ei heti toimi kuten on suunniteltu. Tähän on valmistauduttu ja meillä on resursseja hoitaa mahdolliset vikatilanteet, Susanna Niinistö-Sivuranta sanoo.

Sisun jatkokehittäminen ja hyödyntäminen edellyttävät monilta osin, että se toimii pääjärjestelmänä. Tämä on tilanne 31.5. järjestelmävaihdoksen jälkeen.

Lue myös: 

Lisätietoa Sisusta opettajille

Lisätietoa Sisusta opiskelijoille