Ruralialaisille rahoitusta tutkimustyöhön

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan ja Etelä-Savon rahastot ovat myöntäneet kolmelle Ruralia-instituutin tutkijalle ja jatko-opiskelijalle apurahan väitöskirjatyöhön. Suomen Akatemia puolestaan myönsi 3-vuotisen rahoituksen yhdelle Ruralian tutkijatohtorille.

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahat monipuolisesti eri aloille

Apurahoja myönnettiin 85 kappaletta.

Ruralia-instituutin Seinäjoen toimipaikasta apurahan saivat:

Valtiot. maisteri Marja Enbuska, 26 000 € maahanmuuttajien maaseutuyhteisöön kuulumisen kokemuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, K. G. R. Ahlbäckin rahastosta.

Maat. ja metsät. maisteri Outi Hakala, 26 000 € kestävyysmuutoksen vaikutuksia kuluttajakäyttäytymisessä aluetalouksiin ja ilmastonmuutosta aiheuttaviin päästöihin käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta, Etelä-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto ry:n rahastosta.

Etelä-Savon rahastolta apurahoina 700 000 euroa

Apuraha myönnettiin 57 hakijalle.

Ruralia-instituutin Mikkelin toimipaikasta apurahan sai:

Maat. ja metsät. maisteri Heli Lehtinen, 26 000 € regeneratiivista luonnonmukaista maataloustuotantoa Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, William, Bertta ja Erkki Lylyksen rahastosta.

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tutkijatohtorit on valittu

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) myönsi rahoituksen 30 uudelle tutkijatohtorille.

Ruralia-instituutista rahoituksen sai:

Tutkijatohtori Galina Kallio, 290 576 € kolmeksi vuodeksi tutkimusteemaan "Ihmistä laajempi talous ekologisen kriisin aikakaudella - maaperäsuhteet, vastavuoroisuus ja toimeentulo uudistavissa maanviljelykäytännöissä".