Bengt Holmström kertoo:
”Katselen kaikkea toimintaa ympärilläni siitä näkökulmasta, miksi ihmiset tekevät asiat kuten tekevät, oli kyseessä iso tai pieni yritys tai valtio. Kaikkea voidaan tutkia tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta.
Minä olin ylioppilaana valtaamassa Vanhaa vuonna 1968. Meillä oli tähtäimessä saada määräysoikeus yliopistossa. Nyt 40 vuoden tutkijakokemuksella ymmärrän, että tavoite oli väärä. Meidän olisi pitänyt saada enemmän valinnanmahdollisuuksia eri yliopistojen ja niiden sisällä olevien ohjelmien välillä.
Rajojakin pitää olla. Loputon oikeus suorittaa tenttejä ei ole opiskelijoille hyväksi. Se rasittaa järjestelmää ja antaa väärät kannustimet.
Amerikkalaisessa mallissa yliopistot ovat lukiomaisempia kuin voisi kuvitella, aina tohtoriohjelmaan saakka. Yliopiston tullessaan useimmilla opiskelijoilla ei ole selkeää unelmaa. Meidän tehtävämme on auttaa nuoria löytämään alansa. Amerikkalaisessa järjestelmässä opiskelijoilla on huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa opiskeluun liittyvissä asioissa kuin Euroopassa. Me välitämme heistä valtavasti.
OIKEUS VALITA
Kun yliopistoon valitaan uusi rehtori, mukana on opiskelijoiden edustajia. Haluamme kuulla, mitä he ajattelevat.
Jos menet kauppaan, ei sinulla sielläkään ole mitään varsinaisia oikeuksia. Mutta yksi oikeus on ylitse muiden, oikeus valita eri paikkojen välillä: voit mennä toiseen kauppaan. Kaikki muut oikeudet ovat paljon merkityksettömämpiä tai niitä ei tarvita ollenkaan. Jos opiskelijat kokevat, että emme opeta hyvin, emme enää saa opiskelijoita.
Tämä on amerikkalaisen yliopiston perusjuoni. Keskeisintä roolia näyttelee ihmisten valinnanvapaus, jota myös kilpailuksi kutsutaan. Valinnanvapaus on paljon parempi sana.
Meidän kandiopiskelijamme tulevat sisään yhdestä ovesta: siitä pääsee MIT:hin. Neljän vuoden aikana he löytävät pääaineen.
Osa kuvittelee haluavansa biologeiksi, mutta päätyykin taloustieteilijöiksi. Taloustieteilijäksi tähdännyt saattaa sittenkin päätyä matemaatikoksi.
PROFESSORIEN VALTA
En kauheasti innostu siitä, että yliopistoja yhdistellään, koska silloin vaihtoehdot vähenevät. Ei ole silti realistinen ajatus, että huippututkimusta olisi Suomen kaikissa yliopistoissa. Riittää hyvin, että sitä on viidessä.
Me professorit omistamme yliopiston älyllisen sisällön. Professorikunnalla on lähes täydellinen valta päättää, mitä täällä opetetaan. Hallintoihmiset ovat loppujen lopuksi aika näkymättömiä. Rehtori tekee paljon päätöksiä, mutta ne liittyvät rakenteisiin ja resurssien hankintaan — professorikunnan tutkimuksen ja opetuksen tukemiseen.
Kenellä on suurin vaikutus minun elämääni? Ammattikunnalla, se ylläpitää motivaatiotani ja ohjaa minua kaikkien eniten. Tämä on yksi suuri ero yliopistojen ja yritysten välillä.
Jos yliopiston hallinto tekee vääränlaisia päätöksiä, me tutkijat lähdemme pois. Tämä valinnanvapaus sallii sen, että hallinnon muodollinen valta on suuri, mutta todellinen valta tarkkaan rajattu.
NUORET JA LAHJAKKAAT
Kun aloitin yliopistossa vuonna 1979, sain tarjouksia Yalesta ja Harvardista, mutta menin Northwesternin yliopistoon, josta harva Suomessa oli tuolloin kuullut. Vanhempanikin kysyivät, olenko varma, mitä teen. Northwestern ei ollut mitenkään maineikas, mutta tietysti halusin sinne, missä oli alani parhaat ihmiset. Nuoren ihmisen kannattaa mennä sinne, missä voi parhaiten kasvaa.
Northwesternissä oli puolisen tusinaa uuden alueen, kuten sopimusteorian, kannustinteo-
rian ja informaatioteorian, huippuosaajaa. Tällainen keskittymä, missä nuoret ihmiset löytävät toisensa, on uuden tutkimuksen yksi edellytys. Näistä ihmisistä kaksi, minä ja Roger Myerson, on saanut Nobelin. Varmasti tulee vielä kolmas, ehkä neljäskin.
TEOREETIKON STRESSI
Vuonna 2003 minulla oli suvantovaihe tutkimuksessa. Alani oli menestynyt niin hyvin, että se levisi kaikkialle. Se ei ollut enää poikkeuksellinen alue. Kiinnostukseni perustutkimukseen heikkeni, ja hain Sitran yliasiamiehen paikkaa Suomesta. (Tehtävään valittiin entinen pääministeri Esko Aho.)
Vuoden 2008 finanssikriisi oli minulle siinä mielessä hyvä asia, että se oli hyvin mielenkiintoinen. Sattumalta kommentoin eräässä isossa kokouksessa yhtä paperia ja siinä yhteydessä tuli uusi idea, tulkinta finanssikriisistä.
On stressaavaa olla teoreetikko. Lyhyessä ajassa saattaa tulla monta hyvää ideaa ja sitten saattaa mennä vuosia ilman ainuttakaan.
NOBEL TOI PALJON HUOMIOTA
Elän nyt erikoista aikaa. Joudun tekemään kaikenlaista Nobelin palkintoon liittyen. En osaa sanoa, miten kauan tämä kestää, mutta työtä on paljon enemmän kuin kuvittelin. Ei välttämättä sellaista, mitä haluaisin tehdä kovin kauan. Kuvittelisin, että ajan kanssa tulee olo, että jonkinlainen puumerkki on kirjoissa. Siinä mielessä Nobel-palkinto on omassa sarjassaan.
Olen aina tykännyt sanoa asiat kärkevästi. En sen takia, että haluaisin kaikkien ajattelevan samalla tavalla, vaan haluan auttaa ihmisiä ajattelemaan. Olen kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat.
Nobel-palkinnon jälkeen minut nähdään asiantuntijana alallani, mutta myös sen ulkopuolella. En haluaisi, että puheilleni tulee väärällä tavalla painoarvoa. Siksi tykkään myös selittää, miksi ajattelen näin. Sitten jokainen voi arvioida, onko ajatteluni järkevää vai ei."
Artikkeli on julkaistu Ajattelen näin -palstalla Yliopisto-lehden numerossa Y/03/17 .
Tekstiä on muokattu ajankohtaisuussyistä 27.3. kello 10.17: Ingressistä poistettu maininta vuosipäiväjuhlasta 24.3.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.